C'est fini maintenant mais je reviendrai bientôt

No niin, nyt se on ohi. Viiden kuukauden työelämävalmennus Luxemburgissa päättyy tänään. Päällimmäinen tunne on odottavan haikea. On mukava mennä eteenpäin ja kohti uusia haasteita, mutta samalla on hiukan outoa jättää tuttu ja turvallinen Luxemburg taakseen. Työpäivät kevään kuluessa menivät vauhdilla ja minun on vaikea uskoa, että kahden viikon päästä alkaa uusi työelämävalmennus jakso Pariisissa. Pariisin aikaa varten olen perustanut uuden blogin, jota aloittelen pikapuolin. Ennen siirtymää kuitenkin vielä muutama sana Luxemburgista ja ajastani täällä.

Kivaa oli. Kevät oli antoisa ja harjoittelujakso suurlähetystössä oikein mukva, vaikkei se ihan suoraan koulutustani vastannutkaan. Mukavaa kuitenkin oli ja oli hauskaa päästä näkemään, kuinka pieni maa keskellä Eurooppaa toimii ja millainen suhde Suomella on kyseiseen maahan. Luxemburgissa oli helppo asua, olla ja tehdä töitä. Kaupunki ja maa ovat pieniä ja turvallisia, joten elämä täällä sujui rauhallisesti. paljon aikaa käytin oman tulevaisuuteni pohtimiseen sekä työ- ja elämänkokemuksen kartuttamiseen. Ranskan taidot kehittyivät ja puhkeavat toivottavasti täyteen loistoonsa Pariisin taivaan alla. Kevään mittaan näin maailmaa niin Luxemburgin rajojen sisällä kuin niiden ulkopuolella ja muistot ovat hyviä. Keski-Eurooppa on niin kovin erilainen kuin Suomi. Kotimaa siellä Pohjoisessa tuntuu välillä kovin kaukaiselta, vaikkei se sitä olekaan. Siniristilippu on kuitenkin sydämessä ja kuten aiempien ulkomaankokemusteni kanssa, niin täälläkin olen huomannut olevani joissain asioissa hyvin suomalainen. Kuten vaikkapa siinä, että kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta sekä yksinoloa. Tai että suomalainen välittömyys ja rentous täytyy välillä alistaa muodollisempaan muottiin ranskalaisen kulttuurin kohteliaisuussääntöjen nimissä. Paljon on hyviä asioita keväästä mieleen ja sydämeen kertynyt. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä on ollut kaukokaipuu tai koti-ikävä. Tuttuja ihmisiä ja rakkaita läheisiä olen Suomesta eniten kaivannut. Ruoan, juoman ja kulttuurin puolesta voisin jäädä tänne päin maailmaa vaikka ainaiseksi. En kuitenkaan Luxemburgiin, tämä on liian pieni paikka minun suurille haaveilleni. Siksi Pariisi ja suurkaupungin syke tuntuvat hyvältä ajatukselta ja oikelta suunnalta matkalla elämässä eteenpäin.

Olen kiitollinen ja onnellinen Luxemburgin ajastani, sillä kuten olen monelle ihmisllle todennut, tänne olisi muuten tuskin tullut koskaan tultua. Pieni maa Euroopan sydämessä, mutta jolain tavalla myös vähän unohdettu. Luxemburg yllätti minut avoimuudellaan ja kansainvälisyydellään, jotka ovat huomattavasti sen kokoa isompia. Ulkomaalaiselle tämä on ollut helppo ja viehättävä paikka olla ja asua. Pysyvyys on kuitenkin toinen juttu, sillä elinympyrät ovat täällä liian pienet minun makuuni. Kevään aikana olen törmännyt tuttuihin kasvoihin useammin kuin kerran, mikä on aika hassua ottaen huomioon lyhyen oleskeluni täällä. Lämmöllä kuitenkin muistelen sekä työkavereitani ja täällä tapaamiani muita ihmisiä sekä itse maata, jossa sain hetken viivähtää sen vieraanvaraisuudesta nauttimassa. Mukaan lähtee hyvän mielen, työkokemuksen ja tulevaisuudensuunnitelmien lisäksi myös Villeroy & Bochin (,joka on siis luxemburgilainen yritys) astioita. :) Ei siis valittamista, vaan kohti ääretöntä ja sen yli Buzz Lightyearin viisautta lainatakseni.

Lopulliset hyvästit Luxemburgin kanssa tapahtuvat vasta tämän kuun viimeinen päivä. Sitä ennen vietän viikon reissun päällä Hollantia, Belgiaa ja Ranskaa tutkien. Paluu Luxiin koittaa juhannuspäivänä, jonka jälkeen minulla on viisi päivää aikaa pakata kimpsut ja kampsut, sanoa heiheit Luxemburgille ja junailla itseni Pariisiin. Siihen asti siis au revoir & bon Saint Jean à tous! :) XXX

Paris la belle et Luxembourg agriculturelle

Salut mes amis! Jälleen on vierähtänyt aikaa edellisistä seikkailuista ja siksi on aika päivittää tilanne. Seikkailut ovat jatkuneet enemmän tai vähemmän vauhdikkaissa merkeissä. Tällä kertaa vähemmän, vaikka kaikkea mukavaa onkin tapahtunut. Joten mennäänpä suoraan asiaan... :)

Hannen lähdön jälkeen loppuviikko kului rauhallisissa merkeissä, joskin töissä oli hieman kiirettä. Torstaina 26.5. tein lähes ympäripyöreän työpäivän, sillä täällä järjestettiin vuosittainen Luxemburgin tanssifestivaali, jossa Suomi oli tänä vuonna näyttävästi esillä. Paikalla oli suomalaisia tanssijoita esittelemässä suomalaista nykytanssia sekä suomalaisen valokuvaajan Miikka Heinosen valokuvanäyttely. Suurlähetystö osallistui tapahtumaan tarjoamalla ruokaa kutsuvieraille sekä promotoimalla tapahtumaa. Minä olin töissä ottamassa valokuvia, mutta onnistui nauttimaan myös lasillisen viiniä esitysten katselun lomassa. Kiitos mukavan baarimikon nestehukka ei päässyt yllättämään, sillä viinin lisäksi vettä kului lämpimässä kesäillassa. Ilta oli oikein mukava, mutta pitkä. Pääsin kotiin vasta puolenyön maissa ja olin todella väsynyt. Ajatus tulevasta viikonlopusta kuitenkin piristi, sillä vuorossa oli kauan odotettu ja innolla suunniteltu matka Pariisiin rakkaita ystäviäni Terhiä, Anna-Kaisaa ja Riikka tapaamaan. Tytöt olivat tulleet Pariisiin lomalle ja sinne minäkin menin heitä moikkaamaan ja viikonloppulomaa viettämään. Siksi torstain pitkä päivä töissä ei haitannut. :)

Matka Pariisiin taittui Luxemburgista junalla. Kyseessä oli kuuluisa ja Ranskassa paljon käytetty TGV eli luotijuna, joka kuljetti minut Metzistä Pariisiin puolessatoista tunnissa. Matka meni hyvin ja oli todella nopea. Tuli sellainen tunne, että Pariisi on ihan vieressä, vaikka matkaa todellisuudessa on yli 300 kilometriä. Luxemburgistakin pääsee Pariisiin luotijunalla suoraan, mutta minä otin lähdön ja paluun Metzistä, koska siten junalippu oli halvempi. Metziin menin paikallisjunalla Luxemburgista. Ei junailu pihistämisestä huolimatta mitään ilmaista lystiä ollut, sillä junalippu menopaluuna maksoi kaikkinensa noin 160€. Maksoin tämän hinnan pitkin hampain, sillä minusta on naurettavaa maksaa junalipuista noin paljon. Mutta minkäs teet, kun muita kulkuneuvoja ei ole tarjolla. Rautateillä on Ranskassa aikamoinen monopoliasema ja siksi lipuista kehdataan pyytää tuollaisia summia. Busseja ei maan sisällä juuri kulje ja siksi juna on lentämisen ohella ainoa julkinen liikkumismuoto. Onneksi matka taittui nopeasti, juna oli mukava ja kulki aikataulussa. Outoa tosin oli se, että mennessä liput tultiin tarkastamaan vasta puoli tuntia ennen Pariisiin saapumista ja takaisin päin tullessa kukaan ei katsonut lippuja kertaakaan. TGV:ssa ei kuitenkaan kovin helposti matkusteta pummilla, sillä siihen täytyy olla paikkavaraus. Enkä henkilökohtaisesti halunnut ryhtyä koettamaan onneani ilmaisen matkustamisen suhteen, sillä sanktiot voivat olla kalliimmat kuin junalipun ostaminen. TGV:sta ei kuitenkaan ole pahaa sanottavaa, vaikka kallis hinta hieman ottikin aivoon. Kun muutan Ranskaan, vuorossa onkin alennuskortin hankkiminen, jotta junailu ei koidu ihan tuhottoman kalliiksi kukkarolle ja mielenterveydelle. :)

Pariisin viikonloppu sujui loistavasti. Oli ihanaa nähdä tyttöjä ja tutkia yhdessä Pariisia, vaikka suurin osa vierailemistamme paikoista olikin minulle entuudestaan tuttuja. Kävimme Montmartella ja Sacré-Coeurin komeassa kirkossa Pariisin kaupunkinäkymää ihastelemassa, shoppailimme Grandes Boulevardesin kaupoissa, olimme piknikillä Eiffel-tornin juurella ja harhailimme pitkin ja poikin Latinalaista korttelia. Tytöt olivat lisäksi vierailleet EuroDisneylandissa, jonka minä jätin tällä kertaa väliin. Ehdinhän sinne myöhemmin syksyllä, jos haluan. :) Viikonloppu kului liian nopeasti, mutta täyttyi onneksi ihanista ja hyvistä muistoista. Listan kärkeen pääsi Eiffel-piknikimme, yölliset pelikorttisessiot, jäätelö Champs-Elyséella sekä shoppailu pariisislaisputiikeissa. Loma oli ihana ja piristi mieltä. Oli myös lievästi outoa olla Pariisissa ja ajatella, että kohta muutan tänne asumaan. Olo on vieläkin epätodellinen sen suhteen. Mutta ehkä ajatukseen tottuu viimeistään siinä vaiheessa, kun asuu Pariisissa. :) Viikonloppu Pariisissa oli ihana ja parasta siinä olivat rakkaat ystävät Suomesta. Edelleenkin olen sitä mieltä, että jos saisin kaikki tärkeät ja ihanat ihmiseni Suomesta tänne, olisin täysin onnellinen Vinkvink vain kaikille. :)

Pariisista kotiuduttuani arki alkoi, tai jatkui, mutta onneksi ei kovin tylsästi. Kävin nimittäin tiistaina tutustumassa erään suomalaisperheen asuntoon ja koiriin. Parhaillaan olen heidän luonaan koiravahtina kahdelle suloiselle koiraherralle. Kyseiset herrasmiehet ovat molemmat espanjanvesikoiria ja nimeltään Eino ja Uuno. Eino on neljävuotias ja Uuno kahden. Heikkisten perhe oli oikein mukava ja lupauduin heille erittäin mielelläni koiravahdiksi helatorstaista sunnuntaihin. Asun siis koirien kanssa Heikkisten asunnossa Bertrangessa heidän poissaolonsa ajan. Bertrange on pieni kylä muutaman kilometrin päässä Luxemburgin kaupungista. On todella outoa olla tavallaan maaseudulla mutta kuitenkin kaupungissa. Eilen kävelimme koirien kanssa iltalenkillä lehmälaitumen ohi. Siellä lehmät, sonni ja vasikat laidunsivat sulassa sovussa autotien varressa vastapäisen kerrostalon asukkaiden katsellessa maailman menoa parvekkeiltaan. Olimme maalla, mutta tavallaan kuin kaupunkilähiössä. Outoa, mutta herttaista. Sellainen kuitenkin on Luxemburg, maaseudun ja kaupungin raja on täällä häilyvä. Senhän todistaa jo naapurini karitsa sekä aamuisin kiekuva kukko. Tervetuloa vain keskiseen Länsi-Eurooppaan ja urbaanin elämän pariin yhdessä EU:n pääkaupungeista. :)

Koirien kanssa on sujunut loistavasti, sillä he ovat sosiaalisia ja ihmisrakkaita otuksia. Lenkkeilyt, leikit ja lellimiset ovat sujuneet paremmin kuin hyvin ja minusta on ihanaa päästä paijaamaan suloisia karvapalloja. Otan asumisen ja oleskelun Bertrangessa kuin maaseutulomana. :) Vaivanpalkaksi saan hiukan rahaa, mutta myös valtavasti iloa saadessani viettää aikaa koirien kanssa. Nyt jo tiedän, että jään ikävöimään heitä suuresti palatessani sunnuntaina omaan kotiini. Sydämeni suli varsinkin viime yönä, kun huomasin nuoremman koiran Uunon nukkuneen koko yön vieressäni. Aamulla hän tuli aivan viereen kainalooni nukkumaan onnellisena. Tänä aamuna kello seitsemän maissa tehty aamulenkki hiljaisella kylätiellä oli sekin ihastuttava ja unohtumaton kokemus. Kovasti kaipaisin omaa koiraa tuollaisina hetkinä, mutta elämäntilanne ei sellaista ainakaan toistaiseksi mahdollista. Onneksi saan lainata muiden lemmikkejä ja hemmotella ne pilalle. :)

Eipä oikeastaan muuta tällä kertaa. Arki kulkee omaa rataansa ja aika Luxemburgissa lähestyy loppuaan. Enää pari viikkoa ja sitten kutsuvat uudet seikkailut Pariisissa. Sitä ennen kuitenkin luvassa vielä muutama seikkailu Benelux-maissa sekä ehkä myös Ranskassa. Katsotaan, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Hyvää viikonloppua kaikille ja auringonpaistetta arkeen ja juhlaan. Je vous aime! XXX