Le temps des cherises

Nyt on kirsikankukkien aika - jopa Japanissa, jossa tuhoisa maanjäristys ja ydinvoimaongelmat ovat sekoittaneet kevään odotetuinta taphtumaa eli Kirsikankukkajuhlaa. Minä en kuitenkaan ole Japanissa, vaan Luxemburgissa nauttimassa Keski-Euroopan keväästä. Sillä kevät on vihdoin ja viimein saapunut. Kukat kukkivat, puihin tulee lehtiä, nurmi vihertää ja lämpömittarin celsius hipoo välillä jopa 20 astetta. Ja eletään siis maaliskuun loppua. En ole koskaan suuremmin perustanut lumesta ja talvesta, vaikka vuodenajoista pidänkin. Siksi olen oikein iloinen täkäläisestä säätilasta ja kevään aikaisesta saapumisesta. Sillä kukat ja aurinko tuovat tulleessaan muutakin kuin kevään. Ne tuovat uusia tuulia ja uusia ajatuksia.

Viime viikkoina olen puuhaillut vain arkisia asioita ja luonut uusia rutiineja, jotka muutto kaupunkiin toi tullessaan. Päivät ovat kuluneet rauhallisesti ja välillä jopa ehkä vähän tylsästi. Olenkin pohtinut, että pitäisikö minun revitellä jotenkin enemmän ja pistää elämä risaiseksi jollain tavalla. Toisaalta arki ja tylsyys ovat hyvästä, sillä pitkällinen rutiinittomuus ei sovi minulle. Lisäksi revittely on hiukan hankalaa, sillä a) käyn arkisin töissä klo 8.30-16.30 ja tarvitsen vähintään kahdeksan tunnin yöunet, b) rahavarantoni ovat hyvinkin rajalliset, joten niiden kanssa ei paljon rillutella, c) Luxemburg on rauhallinen lintukoto ja d) olen täällä työharjoittelussa ja aikuista elämää oppimassa enkä rellestämässä. Ajoittainen irtiotto arjesta on kuitenkin hyvästä ja siksi minäkin olen jo onnistunut olemaan shamppanjahiprakassa ja kärsimään sen jälkeen kahden päivän krapulasta, tutustunut paikalliseen baarikulttuuriin, joka ei juuri eroa muista maista paitsi tupakansavuisuudellaan ja kielien sekamelskallaan sekä suunnittelmaan kevään reissuja Luxemburgin rajojen ulkopuolelle. Matkailu tosin on aika rajoitettua sekä rahavarojen että ajan puutteen vuoksi. Minulle ei nimittäin työelämävalmennuksessa kerry lainkaan lomapäiviä, vaan ylimääräiset vapaat kertyvät vain ja ainoastaan ylitöistä, joita ei aina ole mahdollisuutta tehdä. Onneksi kaikki on kuitenkin aina järjesteltävissä ja siksi Barcelonan ja Pariisin lomat ovat vain odotuksen päässä.

Mutta palataan siihen arkeen, joka elämääni hallitsee. Töissä elämä on sujunut ennallaan ja kokemuksia keräten. Mukavaa on edelleen, mutta samalla kuitenkin tiedostan tämän kaiken väliaikaisuuden. Mieli siintääkin jo tulevassa eli ennen kaikkea UNESCO-harjoittelussa Pariisissa, jonne siirryn kesäkuussa. Ajatusten tasolla olen tätä seuraavaa elämänvaihettani jo pohtinut, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus ryhtyä konkreettisiin toimiin asioiden järjestämiseksi. Välillä mietin, että olisiko jo aika asettua aloilleen ja mennä vain töihin jonnekin, perustaa perhe ja elää tasaista ja rauhallista elämää vailla jatkuvaa muuttamista, tavaroita kahdessa maassa ja jatkuvaa ystävien ikävää. Osasyyllisenä tähän ovat varmasti useiden ystävieni muuttuneet elämät, sillä yksi jos toinenkin on menossa tai on mennyt viime vuosina naimisiin ja tämän vuoden aikana maailmaan on alkanut putkahdella uusia ihmisiä läheisten ihmisten taholta. Onnea vain kaikille ihanista ja suurista elämänmuutoksista, jotka saavat minut pohtimaan omaa elämäntilannettani! :) Sitten taas muistan, että elän parhaillaan unelmaani. Asun ulkomailla, harjoittelen kansainvälistä työtä tulevia urahaveitani toteuttaakseni ja saan päivät pitkät olla vieraiden kielten ja eri kulttuurien kanssa tekemisissä. Hetkeäkään en siis vaihtaisi pois, vaikka jatkuvasti kyseenalaistan omat valintani, suunnitelmani ja ratkaisuni. Silti olo on rauhallinen ja auvoisa. Tuntuu, että oikeaan suuntaan ollaan menossa, vaikka Luxemburg onkin eräänlaista välitilaa ja valmistautumista johonkin suurempaan. Luxemburgin elämäni on kuitenkin hyvää harjoitusta ja kokemusta sekä ennen kaikkea uusia elämyksiä ja ihmisiä. Siksi ei siis huolia ja murheita, vaan vain suunnitelmia ja iloa tulevasta.

Kuten tästä jonninjoutavasta vuodatuksesta voi päätellä, mitään kovin ihmeellistä ei viime aikoina ole tapahtunut. Jotakin kuitenkin, sillä olen tutustunut paikalliseen historiaan museoiden suosiollisella avustuksella sekä kerännyt mielenrauhaa ja perespektiiviä hautausmaavierailuilla. Lisäksi keho on pysynyt kunnossa jatkuvan lenkkeilyn (hyötyliikuntaa n. 5km/työpäivä, sillä kävelen kaikki työmatkat) ja viikottaisen uimahallivierailun myötä. Paikallinen uimahalli oli muuten todella hieno ja siisti. Iso allas, jossa ei tarvinnut uida iänikuista ympyrää, vaan tilaa polskia oli jokaiselle vailla rajattuja kaistoja. Ainoa miinus tulee pakollisesta uimalakista, joka pitää kiskoa päähän ennen altaaseen menoa. En tykkää uimalakista ja nyt minun pitää ostaa sellainen, jotta voin uimahallissa käydä.

Museoista puolestaan sen verran, että sivistin itseäni viime viikonloppuna Villa Vaubanin taidemuseossa, Musée de la déportation -museossa sekä Musée d'Histoire de la ville de Luxembourg -museossa. Villa Vauban on vanha herraskainen talo Luxembourgin keskuspuistossa ja itse rakennus oli vaikuttavampi kuin esillä olevat taulut. Taidemuseo oli pikkuruinen, mutta ilmainen (oli museoiden "avoimet ovet" -viikonloppu) ja vanha talo tunnelmallinen. Musée de la déportation käsitteli itseäni kiinnostavaa teemaa eli toista maailmansotaa, jolloin lukuisia luxemburgilaisia kuljetettiin keskitysleireille natsien valtaamsta maasta. Museo on tämän paikan kohdalla liioittelua, sillä kyseessä oli pikemminkin näyttely ja muistomerkki karkotusten uhreille. Lisäksi kaikki tekstit olivat yllätykseseni luxemburgiksi, joten en ymmärtänyt esittelyteksteistä mitään. Museokäynti olikin siksi vain pelkkä piipahdus historian siipien havinaan, vaikka aihe olisikin kiinnostanut syvempääkin sukellukseen 60 vuoden taakse. Sen sijaan Musée d'Histoire de la ville de Luxembourg oli positiivinen yllätys, sillä Luxemburgin kaupungin historiaa käsiteltiin ja esiteltiin siellä monipuolisesti ja kattavasti.

Luxemburg tuntuu olevan ylpeä omasta pitkästä ja vauraasta historiastaan sekä nykyisestä roolistaan EU:n näköalapaikalla. Kansallistunne elää ja voi kuitenkin hyvin tässä lilliputtimaassa, jonka väestöstä noin 40% on ulkomaalaisia. Luxemburg onkin kiinnostava sekoitus eri kulttuureita ja vieraita kieliä kuulee päivittäin, yleisimpinä ranskan, saksan ja luxemburgin ohella italia, portugali ja englanti. Lisäksi puhua saisi kaikkia muita kieliä maan ja taivaan väliltä. Globaali onkin sana, jonka liittäisin Luxemburgiin ja tätä en olisi tehnyt ennen tänne saapumistani, jolloin en tiennyt maasta mitään. Kansainvälisyydeestään huolimatta Luxemburg on todella rauhallinen, mistä todistaa aamuöinen kävelyni kaupungin keskustasta kotiin kello puoli kaksi lauantaiyönä. Ketään ei ollut missään, kadut olivat autiot ja keskusta typötyhjä. Jos en olisi tiennyt olevani tämän maan pääkaupungissa lauantaina yöllä, niin en olisi uskonut. Hiljaista kuin haudassa, mitä ei taatusti tapahdu monenkaan maan pääkaupungissa lauantaina yöllä.

Ranskan kielen suhteen on tapahtunut sekä edistystä että turhautumista. Edistystä siinä mielessä, että tekstien lukeminen on helpottunut äärettömän paljon ja tuntuu nykyisin luontevalta. Edistystä siinäkin mielessä, että radion, television, kokousten tai luentojen seuraaminen ei tuota enää ongelmia. Olin nimittäin viime viikolla kuuntelemassa Neumünsterin kulttuurikeskuksessa, joka sivumennen sanoen on vanha benediktiini-luostari, keskustelutilaisuutta ranskankielen asemasta Luxemburgissa ja maailmassa. Oikein kiinnostava keskustelu ja ymmärsin ilman vaikeuksia. Mutta auta armias, kun minun pitäisi hoitaa arkisia asioita ranskaksi. En osaa säätilasta keskustella, keittiösanastoni on surkea, kotitöiden nimiä en ole koskaan ranskaksi kuullutkaan ja kämppisteni kanssa keskustellessa sanavarastoni on niin hemmetin rajallinen, että tuppisuisuuteni yhteisessä illallispöydässä on välillä noloa. Tiedän, että tilanne tulee vielä muuttumaan ja että olen lyhyessä ajassa oppinut äärettömän paljon, mutta siitä huolimatta kielitaidon vajaavaisuuteni jokapäiväisen elämän juoksevien asioiden kohdalla on paitsi noloa myös äärettömän ärsyttävää. Syytän tästä osittain itseäni, mutta osittain koulussa saamaani ranskanopetusta, jossa oppikirjojen ja opettajieni mielestä minun oli tärkeämpää tietää mikä on keskoskaappi ranskaksi kuin osata tilata ruokaa ravintolassa. Siksi ranskantaitoni ovat tällä hetkellä hiukan nurinkuriset, sillä töissä lukemani ja käyttämäni ranska sujuu ongelmitta, mutta arkipäivän tilanteet ja keskustelu tuottavat suuria vaikeuksia. Onneksi tilanne tulee korjaantumaan ajan myötä, mutta yhtä kaikki tilanne on välillä äärimmäisen huvittava ja turhauttava.

Kielikommellusten ja museoiden ohella olen saanut hengenravintoa ja ajattelemisen aihetta vierailuistani hautausmaalla. Aivan asuntoni lähellä sijaitsee Notre Damen katolinen hautausmaa, joka on oikein viehättävä ja suloinen. Hautausmaalla kävely on minulle aina terapeuttinen kokemus, jolloin muistaa olevansa osa jotakin suurempaa ja tulee sinuiksi oman kuolevaisuutensa kanssa. En ole koskaan liiemmin pelännyt hautausmailla ja olisikin hienoa päästä kokemaan se yöaikaan. Valitettavasti hautausmaan portit sulkeutuvat illalla klo 20.00, joten ainakaan täällä se ei ole mahdollista. Hautauskulttuureihin sain puolestani perspektiiviä löytäessäni muutaman kilometrin pääsä kotoani sijaitsevan juutalaisen hautausmaan. Siellä oli hiljaista ja rauhallista ja ainoa ero kristillisiin hautoihin verrattuna oli ristien korvaaminen Daavidin tähdillä ja kukkien sijasta haudoille laitettavat kivet. Kivet symboloivat pysyvyyttä ja jatkuvuuutta sekä kertovat jonkun vierailleen haudalla. Hautausmailla sielu ja mieli lepäävät. Siksi olen onnellinen, että pääsen niille kävelemään koska tahansa täällä ollessani. Henkinen hyvinvointini on taattu. :)

Loppuun jälleen tutuksi tullut listaus muutamista asioista. Ensiksi muutama plussa ja miinus yhteisasumiseen ja kämppiselämään liittyen. Kaikki on sujunut talossamme oikein hyvin ja olo tuntuu kotoisalta. Kuitenkin välillä huomaan kaipaavani jotain pysyvämpää ja omaa kotia. Ehkä se on osa sitä aikuistumista. :) Mutta tässä lista, s'il vous plaît:

+ mukavat ihmiset + mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, esim. kämppikseni Yvan työtoveri irlantilainen Grace

+ mahdollisuus oppia ja puhua ranskaa kotona

+ kaikki kämppikseni ovat aikuisia ja harjoittelussa, joten elämä on sen mukaisesti siistiä ja suhteellisen säntillistä

- erilaiset elämänrytmit, esim. ranskalainen tapa kutsua ystäviä kylään illalliselle klo 22.00, jolloin pohjoismaalainen haluaa jo käydä yöpuulle, koska seuraava päivä on työpäivä

- oma rauha on välillä rajoitettua

- oman keittiön kaipuu, vaikka nykyinen yhteiskeittiöni onkin ihan ok

- väliaikaisuuden tuntu ja oman kodin tarve

Yleisesti ottaen en voi valittaa asumisjärjestelyistäni, sillä kaikki on sujunut erittäin hyvin ja kämpän sijainti ja viihtyisyys korreloivat vuokran kanssa täydellisesti. Mutta pidemmän päälle kämppisasuminen alkaisi varmasti uuvuttaa. Onneksi kaikki on kuitenkin vain väliaikaista. :)

Ja jälleen kerran loppuun sekalainen seurakunta huomioita Luxemburgin arjesta:

* Kesä saapuu: Maa tuoksuu mullalta ja kukilta. Lisäksi terassikalusteet on kannettu ulos jokaisen kahvilan ja ravintolan edustalle. Huomautettakoon myös, että täällä on kaikissa kahviloissa (leipomoita lukuunottamatta) pöytiintarjoilu.

* Lemmikit: Niitä näkyy katukuvassa ennen kaikkea koirien muodossa, mutta kotini vierestä kuuluu aina välillä määkinää ikään kuin naapurissa asuisi lammas tai vuohi. Pitkään Luxissa asuneen Tuulian mukaan tämä voi olla hyvinkin mahdollista. Olin eilen vahtimassa Tuulian kissoja ja ne olivat yhtä suloisia kuin ennenkin. Lemmikeistä on niin paljon iloa! Mutta onpa niistä myös huolta ja vaivaa sen verran, että oma karvainen otus on tällä hetkellä mahdottomuus. Onneksi voin lainailla muiden ihmisten karvakorvia. :)

* Kevätflunssa: On lievästi vaivannut. Siksi jouduin menemään apteekkiin ja ostamaan lääkkeitä. Niitä ei saanut ottaa itse hyllyistä, vaan jopa aspiriini myytiin tiskin takaa. Outo käytäntö itsepalvelukulttuuriin tottuneelle suomalaiselle, mutta ainakin kielitaito kohenee hurjasti, kun joudun jatkossakin hankkimaan lääkityksen tiskin takaa ranskaksi asioiden. :)

* Vetolaukkureput: Täällä paikalliset koululaiset eivät kanna koulureppua selässään, vaan vetävät sitä perässään. Kaikissa lasten koulurepuissa pn nimittäin pyörät ja vetokahvat, joten ne ovat ikään kuin matkalaukkuja. Onkohan kyse jostain keski-eurooppalaisesta villityksestä vai muodista? En tiedä, mutta yhdenkään lapsen en ole nähnyt reppua selässään kantavan, vaan kaikki vetävät laukkua pyörillä perässään. Tulevat liikemiehet ja -naiset harjoittelevat lentomatkustajan uraansa mitä ilmeisimmin. :)

Voilà! Nyt on saatu kaikki ajatukset jälleen kerran kirjoihin ja kansiin. Lisää kuuluu perästä pian. :) Siihen asti voikaa hyvin ja pysykää ihanina! <3 Bonne journée à tous! XXX

Relais, vernissage, champagne et la vie marveilleuse

Bonjour mes cheris! :) Viimeisimmästä blogitekstistä on jo vierähtänyt reippaasti aikaa, joten on syytä tarttua näppäimistöön ja naputella muutama sana kuluneista viikoista. Paljon on tapahtunut ja sattunut, joten pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan.

Kaksi viikkoa sitten piipahdin pikaisesti Suomessa Ryanairin suosiollisella ja edullisella avustuksella. Frankfurt-Hahnin kentältä siis lensin Tampereelle ja takaisin. Hahnista Luxemburgiin kulkee suora bussiyhteys, joten matka sujui suhteellisen nopeasti ja ongelmitta. Ovelta ovelle noin kuusi tuntia, tullessa kahdeksan, sillä kone oli myöhässä. Bussi toimi hyvin ja matka Luxiin kesti alle kaksi tuntia. Tullessa tapasin suomalaisen pariskunnan, joka oli tulossa tänne päin viikoksi reilaamaan. Mukavia ihmisiä ja oli kiva antaa vinkkejä Luxemburgista, vaikken maasta paljon mitään tiedäkään. Ryanair ei ollut läheskään niin kammottava kokemus kuin pelkäsin, mutta ei se aina kovin miellyttävääkään ollut. Etenkin koneeseen meno oli ahdistavaa, sillä ihmiset ryysäsivät paikkalippujen puutteessa jonoon ja siitä eteenpäin. Ihan kuin koneeseen ei mahtuisi istumaan. Muuten Ryanairissa ei ollut valittamista ja onhan se todella halpaa matkustaa kyseisellä lentoyhtiöllä. Köyhänä ei ole varaa nirsoilla. :)

Suomessa oli kiva piipahtaa, mutta koska kyseessä oli hautajaismatka reissu oli samalla äärimmäisen raskas henkisesti. Sukulaisia ja perhettä oli ihanaa nähdä ja ulkomailla asumisen rankin puoli on ehdottomasti se, että joutuu olemaan erossa perheestään, ystävistään ja läheisistään. Ikävä kalvaa aina aika ajoin, vaikka yleisesti ottaen olen oikein onnellinen nykyisestä asuinpaikastani ja elämästäni Keski-Euroopassa. Välillä rakkaiden ihmisten ikävä kuitenkin ottaa vallan ja silloin ikävöin Suomea. Onneksi nykytekniikan avulla on kuitenkin helppo pitää yhteyttä yli maantieteellisten rajojen ja Ryanairilla pääsee tarvittaessa edullisesti Suomeen läheisiä tapaamaan. Olen iloinen, että pääsin käymään Suomessa ja tätini Seijan hautajaisissa. Läheisen poismeno ei ainakaan minulle konkretisoitunut ennen kuin arkun äärellä, joten oman ajatusmaailman ja henkisen tilankin kannalta matka oli tärkeä. Samalla sain raahattua lisää tavaraa tänne Luxemburgiin kevätvaatteiden muodossa. Eikä ollut grammaakaan ylipainoa, vaan laukku painoi hurjat 1,5kg alle sallitun painon. Ehkä olen viimein oppinut pakkaamaan. :)

Uudessa kämpässä elämä on sujunut hyvin. Sijainti on edelleenkin loistava eikä yhteisasuminen ole tuottanut ongelmia. Ainoa hetkellinen kysymysmerkki oli pesukoneemme, jossa on saksankieliset ohjelmat. Samoin pyykinkuivaus on välillä hankalaa tilan puutteen vuoksi, kun talossa asuu seitsemän ihmistä ja pyykkiä tulee kaikilta päivittäin. Siivous ei ole ollut onngelmana, sillä ihmiset ovat siistejä ja toisten rauhaa ja tilaa kunnioitetaan myös todella hyvin. Kaiken kaikkiaan asuminen sujuu erinomaisesti, sillä ihmiset ovat mukavia ja vaikka kämppiksiä ei usein näekään, niin välillä syömme yhdessä ja vaihdamme kuulumisia. Minun kohdallani se tarkoittaa usein muutamaa sanaa ja ranskankielistä fraasia, sillä sanavarastoni on vielä hyvin heikko. Sen sijaan ranskan ymmärtämiseni on kasvanut hurjasti viime aikoin. Illallispöydässä siis usein istun ja kuuntelen, kun muut keskustelvat ranskaksi ja yritän sanoa muutaman sanan johonkin väliin. Ihanina ihmisinä asuintoverini tarjoutuivat vaihtamaan kielen englanniski, mutta en suostunut, koska haluan oppia ranskaa. Vaikka hiljaa istuminen sanojen puutteessa onkin turhauttavaa, olen äärettömän onnellinen, että talossamme puhutaan ranskaa ja voin siten oppia sitä kotioloissa. Välillä juttelu onnistuu ilman ongelmia, sillä eräänä iltana kävin lähes virheettömän ranskan kielisen keskustelun kämppikseni Marien kanssa. Minulle myös selvisi kämpiksenäni olevan aasialaisen pojan nimi ja kansalaisuus muistikatkoksen jälkeen. Hän on Chen ja kotoisin Kiinasta, mutta on asunut monta vuotta Belgiassa ja hankkinut kysiesen maan kansalaisuuden. Kadehdin kovasti hänen sujuvaa ranskaansa. Sama koskee ruotsalaista kämppistäni Yvaa (ei siis Yvonne niin kuin erehdyksessä kirjoitin), joka on asunut ranskassa viisi vuotta ja osaa kieltä virheettömästi. Mutta oppimassa täällä ollaankin, joten enköhän jonain päivänä saa suuni auki ranskaksi illallispöydässä. :)

Työ vie suurimman osan ajastani, mutta en voi valittaa, koska se on niin kivaa. Saan tehdä monipuolisia asioita ja olla monessa mukana. Kuluneena viikkona olen päässyt tapaamaan lukuisia ihmisiä ja viettänyt hauskoja työpäiviä. Viime viikonloppuna Luxemburgissa järjestettiin Relais pour la vie -tapahtuma, joka kerää varoja syövän vastaiseen työhön ja tutkimukseen. Tapahtuma on todella suosittu ja kyseessä on siis viestijuoksu, jossa joukkueet juoksevat tai kävelevät 12 tai 24 tunnin ajan suurella urheiluareenalla. Minä vastasin lähetystön puolesta tapahtuman järjestelyistä ja pääsin tapaamaan muita Luxemburgissa asuvia suomalaisia, koska kävelin kaksi tuntia Suomen joukkueessa. Tilaisuus oli oikein hauska ja samalla koskettava, sillä kävellessäni tajusin tekeväni sen tätini Seijan muistolle (hän kuoli aivosyöpään) sekä kaikille muille läheisille, joiden elämää syöpä on koskettanut. Tunnelma tapahtumassa oli yhtä aikaa koskettava ja riemukas ja oli hienoa nähdä, kuinka syöpä kaikesta kauheudestaan huolimatta tuo ihmisiä kaikkialta maailmasta yhteen ponnistelemaan hyvän asian puolesta. Olen oikein iloinen, että sain kokea Relais pour la vien ja muistoksi sain kuvani paikalliseen sanomalehteen ja Suomi-paidan kotimaasta muistuttamaan. :)

Toinen työhöni liittyvä kiinnostava tapahtuma oli viimetiistainen taidenäyttelyn avajaiset yhdessä galleriassa. Lähetystö on yhdessä Luxemburgin kulttuuriministeriön ja Brysselissä asuvan jonkun suomalaisen taiteenystävän kanssa vastannut tapahtuman järjestelyistä. Näyttelyssä oli esillä seitsemän suomalaisen taiteilijan taidetta (maalauksia, valokuvia, grafiikkaa) ja oli todella mahtavaa päästä ottamaan osaa tapahtumaan ja tutustua suomalaiseen nykytaiteiseen. Samalla sain tavata taiteilijoita ja tutustua heihin. Ihania ihmisiä ja ihanin kaikista oli graafikko Outi Heiskanen, joka oli näyttelyn tähti. Outi Heiskanen on yli 70-vuotias ja tehnyt pitkän ja arvostetun uran grafiikkataiteilijana. Hän tuli Luxemburgiin näyttelyn avajaisiin ja minun tehtäväni oli mennä häntä vastaan lentokentälle yhdessä autonkuljettajamme kanssa sunnuntaina. Olo oli lievästi sanottuna absurdi, kun istuin diplomaattiauton takapenkillä menossa kentälle vastaanottamaan kuuluisaa suomalaista taiteilijaa. Silloin ajattelin, että kaikkea sitä saa tehdä ja kokea, vaikka onkin vain harjoittelija. Outi Heiskanen osoittautui todella mukavaksi henkilöksi ja hänen kanssaan oli helppo olla, vaikka etukäteen vastaanottotehtävääni jännitinkin. Outi kuitenkin karisti kaiken muodollisuuden heti alkuunsa ja käski sinuttelemaan itseään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun hän pyysi minua istumaan iltaa kanssaan kera viinilasillisen, kaikki ujous ja muodollisuus katosivat.Outi on myös hyvin puhelias ja välitön, joten häneen oli ilo ja etuoikeus tutustua. Samoin muuta suomalaiset taiteilijat näyttelyn avajaisissa osittautuivat erittäin hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi ihmisiksi. Näyttelyn avajaisissa minun roolini oli ollut etukäteen tehdä teosluettelo ja avajaistilaisuudessa ottaa valokuvia lähetystön kameralla. En ole kaksinen valokuvaaja, mutta kamera on semijärkkäri ja kuvia oli helppo ottaa. Lisäksi oli luontevaa kameran avulla murtaa jäätä ja tutustua ihmisiin. Yllätyksekseni näin tilaisuudessa paljon tuttuja eli suomalaisia, joihin olen tutustunut, hollantilaisen Sannen, joka on harjoittelijana Hollannin lähetystössä sekä yllätyksekseni kämppikseni Yvan, joka oli tullut tilaisuuteen slovakialaisen tuttunsa kanssa. Ilta oli hauska, lennokas ja shamppanjalasikädessä näyttelyä kierrellessäni ajattelin, että työni voisi olla paljon huonompaakin. :)

Palaan kohta jälleen työasioihin, mutta ennen niitä muutama sana elämästäni Luxemburgissa. Olen nyt virallisesti saanut itseni asettumaan tänne, sillä kävin tekemässä ilmoituksen täällä asumisestani Luxemburgin kaupungille ja valtiolle. Etukäteen jännitin paikallisessa maistraatissa asioimista, mutta loppujen lopuksi kaikki hoitui helposti ja hyvin. Erityisen ylepä olen siitä, että hoidin koko homman ranskaksi enkä hämmentynyt, kun kaavakkeissa kyseltiin hassuja asioita, kuten äitini tyttönimeä. Nyt sitten asun virallisesti Luxemburgin kaupungissa, kunnes on aika siirtyä seuraavaan maahan ja kaupunkiin. :) Paikalliseen arkeen tutustuminen on sujunut mukavasti ruokaostosten, leffailun ja kävelyn merkeissä. Rakastan kaupunkiasumista, koska joka paikkaan pääsee kävellen. Ruokakaupat ovat Luxemburgin keskustassa harvassa, mutta Kirchbergissä eli kotoani noin 5km bussimatkan päässä on valtava hypermarketti Auchan, josta saa edullista ruokaa. Kyseinen liike on jättimäinen ja sieltä tuntuu saavan kaikkea. Erityisen ilahtunut olin laajasta ja edullisesta juustohyllystä sekä viinivalikoimasta. Viiniosasto on myös siitä kiva, että siellä on viiniasiantuntijat, jotka auttavat viinin ja muiden alkoholipitoisten juomien valitsemisessa. Siis ruokakaupassa! :) Muutenkin Auchanista tuntuu saavan kaikkea, sillä keittiötavaraosastolta bongasin Fiskarsin sakset. Ja tähän väliin mainittakoon, että talossamme on ennen minua asunut joku suomalainen, koska keittiöstä löytyi Suomessa valmistettuja muovimukeja ja Hackmannin Savonia-ruokalusikka. :) Sen sijaan kunnollista tölkinavaajaa ja juustohöylää ei ole kotona tai kaupassa, joten pyysin äitiä lähettämään kyseiset välttämättömyydet minulle postipaketissa. Auchanin kassat saivat hymyn huulille, sillä niihin on merkitty, millä kielellä kyseisellä kassalla voi asioida. Vaihtoehdot ovat ranska, saksa, luxemburg, portugali ja joskus myös englanti. Kirjaosasto on Auchanissa hyvä ja ranskankielistä kirjallisuutta saa edullisesti. Ostin huvikseni Harlequin-pokkarin ranskaksi ja luin opuksen siltä istumalta. Ranskaa oli yllättävän helppo lukea, vaikkei joka sanaa ymmärtänytkään ja tarina oli täyttä soopaa, joten mielenkiinto pysyi yllä ajoittaisesta kielimuurista huolimatta. Kirjoista pääsenkin luontevasti kirjastoon, jonne hankin kirjastokortin. Kyseessä on siis Luxemburgin kaupunginkirjasto, joka on todella pieni, mutta kirjallisuutta löytyy niin ranskaksi, saksaksi, englanniksi kuin luxemburgiksikin. Lainasin muutaman ranskankielisen teoksen ja löysin sattumalta ja ilokseni suomalaisia runoja ranskaksi käännettynä. Leffassakin olen ehtinyt piipahtaa, sillä lähin elokuvateatteri on kilometrin päässä kodistani. Leffat esitetään alkuperäsikielellään ja tekstitykset ovat ranskaksi ja yllättäen hollanniksi, koska leffat tuodaan maahan Belgiasta ja Hollannista. Tarjonta on ajan tasalla ja sitä on paljon. Leffassakäynti on myös ihanan halpaa, sillä opiskelijalippu maksaa 7€ vuorokaudesta ja kellonajasta riippumatta. Ruoka on täällä hyvää ja kuten jo aiemmin todettua halpaa. Laitan ruokaa enimmäkseen kotona itse, mutten aina suurella menestyksellä. Vieläkin naurattaa epätoivoinen yritykseni valmistaa artisokkaa, jonka keitin ylikypsäksi. Ikeasta ostamani ruisleipäaines ei puolestaan koskaan valmistunut syötäväksi ruisleiväksi, sillä se paloi mustaksi ja syömäkelvottomaksi. Sen sijaan sämpyläni onnistuivat erinomaisesti, kun toissapäivänä innostuin leipomaan. :)

Ja sitten takaisin työn pariin. Vaikka enimmäkseen istun koneen äärellä työhuoneessani, niin taidenäyttelyn avajaisten tai Relais pour la vien tapaan pääsen aina aika ajoin osallistumaan iltatilaisuuksiiin ja hauskoihin juttuihin. Työhön kuuluu välillä myös erilaisissa kokouksissa käymistä ja yhdessä niistä tutustuin hollantilaiseen Sanneen. Sanne on oikein mukava ja Hollanin suurlähetystössä harjoittelussa. Kävimme yhtenä iltana lasillisella keskustan yhdessä baarissa ja meillä oli oikein hauskaa. Yhteinen kielemme on ranska, joka on hyvää harjoitusta minulle. Yhden viinilasillisen aikana puhuin ranskaa puolitoistatuntia ja baarista poistuessamme olin niin tohkeissani (ja pikkuhiprakassa), että tarjoilija auttoi takin ylleni ja toivotin koko baarille hyvän illanjatkon sijasta hyvää päivää. :) Baareissa muuten saa Luxemburgissa tupakoida sisällä. Se on aika ärsyttävää, sillä suihku ja pyykkikori ovat prioriteetit baarista kotiutuessa. Tupakoimattomuus sisätiloissa on Luxissa muuten kiellettyä ja Länsi-Euroopassa on aika harvinaista, että sisällä baarissa saa tupakoida. Siksi Luxemburgin tupakkapolitiikka hiukan oudoksuttaa, vaikka savuun tietysti tottuu, kun tarpeeksi kauan lasin kanssa istuu. :)

Eilen illalla olin työn puolesta paikallisessa viiden tähden hotellissa Sofotel Grand Ducalessa edustamassa. Tilaisuuden tarkoituksena oli kalastella hotellille asiakkaita ja esitellä uusittuja tiloja kaikille. Hotelli oli todella makea ja todella hieno. Ensimmäinen ajatukseni ovimiesten ja mustan maton reunustamalla ulko-ovella oli, että mitä ihmettä teen täällä ja voi, kun olen huonosti pukeutunut. Sisällä vastassa oli armeija henkilökuntaa, joka oli ärimmäisen kohteliasta ja huolehti madamen (minä) takista ja hyvinvoinnista. Aulasta minut ohjattiin valokuvaussession (kaikista vieraista otettiin valokuva) jälkeen hisseille ja hotellin kattobaariin kahdeksanteen kerrokseen. Sisällä baarissa sain heti käteeni shamppanjalasin, jonka sisältö oli erittäin hyvää ja äärimmäisen aitoa shamppanjaa. Tunsin oloni aluksi vähän orvoksi, sillä en tuntenut paikalta ketään. Tilanne kuitenkin muuttui pian, kun luokseni saapuivat saksalainen Johanna ja ranskalainen Sandra, jotka ovat hotelliketjulla töissä. Heidän ja heidän työkaverinsa hollantilaisen Ralphin sekä muiden ihmisten (mm. portugalilaisia, italialaisia, brittejä ja intialaisia) kanssa jutelessa (engalanniksi yhteisestä sopimuksesta) ilta sitten vierähtikin pikkutunneille saakka ja yhdestä shamppanjalasillisesta tuli kuusi. Olin iloisessa hiparakassa ja minut tunteville tiedoksi, että kengät lähtivät jälleen jalasta. ;) Kotiuduin vasta klo 02.00 aikaan aamuyöllä ja sain onneksi kyydin uusilta ystäviltäni. Kaiken kaikkiaan hauska ilta, jonka kuluessa ja aikana ajattelin, että kaikkea sitä saakin kokea ja kuinka hauskaa työni onkaan. :)

Loppuun sitten shamppanjahöyryjen siivittämä kertomus katumuksesta eli tuhkakeskiviikon messusta, jossa kävin Luxemburgin katedraalissa Notre Damessa. Kyseinen messu oli yllätykseksini piispallinen, sillä paikalla liturgiaa toimittamassa oli Luxemburgin arkkipiispa, joka teki katumuksen tuhakristin otsaani. Messu oli oikein vaikuttava kokemus kaikin puolin ja etenkin siksi, että siellä käytettiin kuutta kieltä. Saksa, ranska ja luxemburg olivat pääkielet, mutta aina aika ajoin käytettiin myös italiaa, latinaa ja englantia. Ihmisiä oli kirkossa paljon ja joukkossa näkyi myös muutamia nunnia. Messun osana oli katekumeenien eli kasteoppilaiden eli katoliseen uskoon kääntyvien ottaminen kirkkoon. He saivat kaikki piispallisen siunauksen ja näyttivät oikein onnellisilta uudesta hengellisestä kodistaan. Minullekin tuli messusta hyvä mieli ja saatoin aloittaa paaston ajan luontevasti. Paastoan tänä vuonna suklaasta ja pullasta, jotka ovat heikkouksiani - shamppanjan ohella. :)

Tekstin lopuksi kaksi huomiota Luxemburgista:

- ihmiset ovat varakkaita: Kaikilla on merkkivaatteita ja launtaina iltapäivällä keskustassa kävellessäni kiinnitin huomiota, kuinka ihmiset oikeasti kulkevat kalliissa kengissä Louis Vuittonin laukkuja kantaen ja merkkiaurinkolasit nenällään. Kalliita autoja on myöskin kaikkialla ja merkkiliikkeistä ei ole pulaa. Luxemburg on vauras ja elintaso on korkea, minkä kyllä huomaa. Pankkien ja finanssien hallitsema talouselämä taitaa kannattaa.

- kevät: Saapuu hitaasti, mutta varmasti. Puistossa kukat jo kukkivat ja puihin tulee lehtiä. Lämpötila on välillä ollut jopa +15 astetta celsiusta, mutta nyt on taas viileämpää. Kevät kuitenkin saapuu kovaa vauhtia ja siitä sopii iloita talven harmauden jälkeen. :)

Näin. Nyt olen päässyt tämänkertaisten kuulumisten loppuun ja saanut tilitykseni päätökseen. :) Elämä Luxemburgissa maistuu oikein makoisalta ja on alkanut asettua uomiinsa. Viihdyn hyvin ja nautin kaikesta uudesta, jota eteeni tulee. Voikaa hyvin siellä Suomessa ja pysykää ihanina! Je vous aime! <3 À tout l'heure! XXX

L'appartement nouveau et autres nouvelles

Salut mes cheris! :) Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan tänne. Tai siis olisin päässyt jo aiemminkin, mutta nyt vasta löysin aikaa ja energia kirjoittaa kuluneen puolentoistaviikon tapahtumista. Joten sen suuremmitta löpinöittä aloitetaan.

Viikon kohokohta ja tärkein tapahtuma on ilman muuta muutto uuteen kotiin Luxemburgiin. Uusi kotini on erittäin mukava kaikin puolin. Valtakuntani on tästä eteenpäin seuraavat neljä kuukautta noin kahdeksan neliön huone kolmikerroksisen omakotitalon keskikerroksessa. Sijainti on Luxemburgin keskustan tuntumassa Limpertsbergin kaupunginosassa, josta kävelen töihin noin 2,5km suuntaansa. Ihanaa päivittäistä hyötyliikuntaa on kevään mittaan siis luvassa ja voin nauttia suklaasta, pullasta ja juustosta vastedes hyvillä mielin. :) Kämppäni on harjoittelija-asuntola, jossa minun lisäkseni asuu kuusi muuta nuorta harjoittelijaa/opiskelijaa. He ovat ranskalaiset Nicholas, Marie ja Margot, ruotsalainen Yvonne (Uppsalasta kotoisin), luxemburgilainen Natalie ja aasialainen poika, jonka nimeä en harmikseni muista. Kaikki vaikuttivat mukavilta ja asumisjärjestelyt toimivat siten, että jokainen siivoaa omat jälkensä, pitää yhteiset tilat (keittiö ja kylpyhuone) siisteinä ja elää muutenkin toisten rauhaa ja yksityisyyttä kunnioittaen. Homma vaikuttaa toimivan hyvin ja jouhevasti. Ei siis valittamista tähän asti mistään asumisen liittyvästä, sillä viihdyin Tuuliankin luona erinomaisesti. Kiitos vielä kerran ihana Tuulia! <3 Hänen kissojaan on jo nyt ikävä ja on myös hiukan outoa, kun ei ole ketään, jolle puhua suomea koko ajan. Nykyisessä kodissani lingua franca on ranska, joten kunnon kielikylpy keväälle on edessä. :)

Muutto uuteen kotiin sujui hyvin Tuulian avustuksella. Kävimme myös Ikeasta shoppaamassa sisustustavaraa kämppään ja nyt alkaa olo tuntua jo ihan kotoisalta, kun vuoteessa on päiväpeitto, lattialla pieni matto ja tavaroilla paikkansa. Matkalaukkuelämä on ihan kivaa aikansa, mutta kyllä on mukavaa, kun on joku paikka, jonne levittää tavaransa ja asettua edes jollain tavalla aloilleen. Ikea-reissulta mukaan tarttui muuten ruisleipäaineksia, sillä löysimme maitopurkin näköiseen tetraan pakattua ruisleipätaikina-ainesta, johon sekoitetaan vain vesi. Koko komeus sitten paistetaan ja voilà ruisleivän pitäisi olla valmista. Katsotaan, millaista leipää maitopurkkitaikinasta oikein tulee. :) Ikeassa myös illallistimme kera naminami lihapullien (pieni annos, joka oikeasti on valtava, maksaa 4,60€) ja palanpainikkeena oli paikallisille tavoille uskollisena punaviiniä. Oikein maittava ja monikulttuurinen ateria, jonka kruunasi lihapulliin laitettu pieni Ruotsin lippu. :D

Muuttoa lukuunottamatta mitään kummallista ei ole tapahtunut. Elämä alkaa vähitellen rutinoitua ja löytää rytmiään. Töissä olen edelleen viihtynyt erinomaisesti ja päässyt puuhailemaan kaikkea mielenkiintoista. Lisäksi tapasin työn merkeissä muita harjoittelijoita yhdessä kokouksessa. Yhden hollantilaisen Sannen, joka on Hollannin suurlähetystössä harjoittelussa, kanssa sovimme pitävämme yhteyttä ja treffaavamme jossain vaiheessa. Ihan mukavaa tavata uusia ja samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja kuulla heidän kokemuksiaan. Muutenkin työ on vienyt minua mennessään ja olen huomannut ulkopolitiikan olevan tavattoman kiinnostavaa. Kaikki siinä ei aina kiehdo, mutta on äärettömän jännittävää selvitää ja pohtia eri maiden ja alueiden välisiä suhteita ja vuorovaikutusta. Globaali politiikka on kuin jättimäinen hämähäkinseitti, jossa kaikki säikeet liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Tuntuu kuin mikään aihepiiri, teema tai asia ei ole enää valtioiden yksityisasia, vaan kaikki yhteiskunnalliset, poliittiset, sosiaaliset ja taloudelliset päätökset ja toiminta liittyvät ja vaikuttavat kaikkien muiden valtioiden toimintaa. Ja huomautettakoon myös, että ulkopolitiikka on edelleen äärettömän miesvaltaista. EU:n 27 jäsenmaan ulkoministereistä vain kaksi on naisia (Tanska ja Espanja). Olisikohan tasa-arvoistuminen tarpeen tälläkin alalla? Väitän, että maailma voisi olla hyvinkin eri näköinen, jos ulkopolitiikassa ja sen johtotehtävissä olisi enemmän naisia.

Viime viikonloppuna olin kissavahtina Tuulian ollessa matkoilla ja tykästyin Edwardiin ja Gustaveen entistä enemmän. Kissat ovat söpöläisiä, vaikka edelleenkin preferoin koiria. Viikonloppu sujui kirjaimellisesti tekemättä mitään ja oli oikein rentouttava. tästä eteenpäin viikonloput ovatkin sitten puuhaa täynnä, sillä huomenna matkaan pikavisiitille Suomeen hautajaisiin. Seuraava viikonloppu menee puolestaan töissä Relais Pour La Vie -tapahtuman (viestimarthon paikallisen syöpäyhdistyksen tukemiseksi) merkeissä. Siitä eteenpäin viikonloput kuluvat reissatessa naapurimaissa ja Luxemburgissa, sillä vaikka olen ollut täällä lähes kaksi kuukautta en ole nähnyt paljon mitään. Asia kuitenkin korjaantuu tuota pikaa. :)

Ja tähän loppuun jo tavaksi muodostuneeseen tyyliin muutama kommentti hassuista sattumuksista ja sekalaisista huomioista, joita olen viikon varrella mieleeni varastoinut. :)

- vaihteleva sää: Olen jauhanut säästä jo kyllästymiseen asti, mutta todettakoon vielä kerran, että sääherra ei tunnu osaavan päättää onko kevät vai talvi. Välillä sataa lunta ja on pakkasta, väliin paistaa aurinko ja on kymmenen astetta lämmintä. Puistossa kukat alkavat pian kukkia, mutta lehdet eivät ole vielä ilmestyneet puihin. Rakkaat luontoäiti ja sääherra, voisitteko yhdistää voimanne ja tuoda kevään tänne pian? Kiitos jo etukäteen.

- finanssit ja pörssi: Luxemburg on finanssien luvattu maa. Maan yksi pääelinkeino on rahatalous ja se näkyy. Kaupungin keskusta on täynnä pankkeja ja muita rahoituslaitoksia. Finanssit pyörivät kaikkialla ja pukumiehiä on liikkeellä aamuin illoin. Talous on se, joka tätä maailmaa pyörittää - näin ainakin voisi luulla Luxemburgin katukuvan perusteella.

- poliisit ja henkilötietojen tarkistus: Tämä eriskummallinen episodi sattui minulle viime perjantaina asuessani vielä Longwyssa ja matkatessani sinne bussilla Rodangesta. Juuri Ranskan ja Luxemburgin välisen rajan ylitettyämme, Ranskan puolella, poliisit pysäyttivät bussin ja tarkastivat kaikkien matkustajien henkilöpaperit. Minä en koko juttua aluksi huomannut tai tajunnut, sillä iPod soi korvissani lujaa ja taivutin päässäni italian volere-verbiä (italian taitoni ovat pahasti taantumassa ranskan jyrätessä kaikki muut kielet alleen). Yhtäkkiä ajatukseni keskeyyti nuori ja komea poliisiherra, joka halusi nähdä henkkarini. Kiltisti ne hänelle annoin ja ne tarkistettuaan hän kiitti kohteliaasti ja poliisit jatkoivat matkaansa. Minulle ei koskaan selvinnyt, miksi henkkarit tarkistettiin ja miksi poliisit pysäyttivät bussin. Ehkä he etsivät jotain etsintäkuulutettua henkilöä tai jotakin. Jännittävää on arki uneliaassa pikkukaupungissakin näemmä. :)

- herttainen Facebook-viesti: Tämä juttu ei liity millään tavalla Luxemburgiin tai Ranskaan, vaan sen sijaan Lontooseen. Mutta koska se on rakkaustarina ja hauska juttu, jaan sen kanssanne. Kuulun edelleen FB:ssa olevaan Lontoon suomalaiset -ryhmään ja sitä kautta eräs brittiläinen herra lähestyi minua. Hän oli muutama viikko sitten tavannut sattumalta baari-illan päätteeksi suomalaistytön, joka oli tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen. Nyt hän lähestyi kaikkia mahdollisia Lontoo-kontaktin omaavia suomalaisia löytääkseen unelmiensa naisen, jonka nimeä tai yhteystietoja hän ei ollut tajunnut kysyä. Ikuisena ja parantumattomana romantikkona lupasin auttaa kyseistä herraa ja laitoin tytöstä etsintäkuulutuksen Lontoon suomalaisten FB-ryhmän sivulle. Toivottavasti herra löytää Suomi-neitonsa ja vuosisadan romanssi voi toteutua. Kyllä rakkaus on ihana asia! <3

Tällaisia aatoksia ja kuulemisia tällä kertaa. Kirjoittelen lisää sitten kun jutun juurta jälleen ilmenee. Kaikkea hyvää teille kaikille ihanuuksille ja paljon aurinkoa & rakkautta maaliskuun alkuun. <3 Je vous aime! XXX