C'est fini maintenant mais je reviendrai bientôt

No niin, nyt se on ohi. Viiden kuukauden työelämävalmennus Luxemburgissa päättyy tänään. Päällimmäinen tunne on odottavan haikea. On mukava mennä eteenpäin ja kohti uusia haasteita, mutta samalla on hiukan outoa jättää tuttu ja turvallinen Luxemburg taakseen. Työpäivät kevään kuluessa menivät vauhdilla ja minun on vaikea uskoa, että kahden viikon päästä alkaa uusi työelämävalmennus jakso Pariisissa. Pariisin aikaa varten olen perustanut uuden blogin, jota aloittelen pikapuolin. Ennen siirtymää kuitenkin vielä muutama sana Luxemburgista ja ajastani täällä.

Kivaa oli. Kevät oli antoisa ja harjoittelujakso suurlähetystössä oikein mukva, vaikkei se ihan suoraan koulutustani vastannutkaan. Mukavaa kuitenkin oli ja oli hauskaa päästä näkemään, kuinka pieni maa keskellä Eurooppaa toimii ja millainen suhde Suomella on kyseiseen maahan. Luxemburgissa oli helppo asua, olla ja tehdä töitä. Kaupunki ja maa ovat pieniä ja turvallisia, joten elämä täällä sujui rauhallisesti. paljon aikaa käytin oman tulevaisuuteni pohtimiseen sekä työ- ja elämänkokemuksen kartuttamiseen. Ranskan taidot kehittyivät ja puhkeavat toivottavasti täyteen loistoonsa Pariisin taivaan alla. Kevään mittaan näin maailmaa niin Luxemburgin rajojen sisällä kuin niiden ulkopuolella ja muistot ovat hyviä. Keski-Eurooppa on niin kovin erilainen kuin Suomi. Kotimaa siellä Pohjoisessa tuntuu välillä kovin kaukaiselta, vaikkei se sitä olekaan. Siniristilippu on kuitenkin sydämessä ja kuten aiempien ulkomaankokemusteni kanssa, niin täälläkin olen huomannut olevani joissain asioissa hyvin suomalainen. Kuten vaikkapa siinä, että kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta sekä yksinoloa. Tai että suomalainen välittömyys ja rentous täytyy välillä alistaa muodollisempaan muottiin ranskalaisen kulttuurin kohteliaisuussääntöjen nimissä. Paljon on hyviä asioita keväästä mieleen ja sydämeen kertynyt. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä on ollut kaukokaipuu tai koti-ikävä. Tuttuja ihmisiä ja rakkaita läheisiä olen Suomesta eniten kaivannut. Ruoan, juoman ja kulttuurin puolesta voisin jäädä tänne päin maailmaa vaikka ainaiseksi. En kuitenkaan Luxemburgiin, tämä on liian pieni paikka minun suurille haaveilleni. Siksi Pariisi ja suurkaupungin syke tuntuvat hyvältä ajatukselta ja oikelta suunnalta matkalla elämässä eteenpäin.

Olen kiitollinen ja onnellinen Luxemburgin ajastani, sillä kuten olen monelle ihmisllle todennut, tänne olisi muuten tuskin tullut koskaan tultua. Pieni maa Euroopan sydämessä, mutta jolain tavalla myös vähän unohdettu. Luxemburg yllätti minut avoimuudellaan ja kansainvälisyydellään, jotka ovat huomattavasti sen kokoa isompia. Ulkomaalaiselle tämä on ollut helppo ja viehättävä paikka olla ja asua. Pysyvyys on kuitenkin toinen juttu, sillä elinympyrät ovat täällä liian pienet minun makuuni. Kevään aikana olen törmännyt tuttuihin kasvoihin useammin kuin kerran, mikä on aika hassua ottaen huomioon lyhyen oleskeluni täällä. Lämmöllä kuitenkin muistelen sekä työkavereitani ja täällä tapaamiani muita ihmisiä sekä itse maata, jossa sain hetken viivähtää sen vieraanvaraisuudesta nauttimassa. Mukaan lähtee hyvän mielen, työkokemuksen ja tulevaisuudensuunnitelmien lisäksi myös Villeroy & Bochin (,joka on siis luxemburgilainen yritys) astioita. :) Ei siis valittamista, vaan kohti ääretöntä ja sen yli Buzz Lightyearin viisautta lainatakseni.

Lopulliset hyvästit Luxemburgin kanssa tapahtuvat vasta tämän kuun viimeinen päivä. Sitä ennen vietän viikon reissun päällä Hollantia, Belgiaa ja Ranskaa tutkien. Paluu Luxiin koittaa juhannuspäivänä, jonka jälkeen minulla on viisi päivää aikaa pakata kimpsut ja kampsut, sanoa heiheit Luxemburgille ja junailla itseni Pariisiin. Siihen asti siis au revoir & bon Saint Jean à tous! :) XXX

Paris la belle et Luxembourg agriculturelle

Salut mes amis! Jälleen on vierähtänyt aikaa edellisistä seikkailuista ja siksi on aika päivittää tilanne. Seikkailut ovat jatkuneet enemmän tai vähemmän vauhdikkaissa merkeissä. Tällä kertaa vähemmän, vaikka kaikkea mukavaa onkin tapahtunut. Joten mennäänpä suoraan asiaan... :)

Hannen lähdön jälkeen loppuviikko kului rauhallisissa merkeissä, joskin töissä oli hieman kiirettä. Torstaina 26.5. tein lähes ympäripyöreän työpäivän, sillä täällä järjestettiin vuosittainen Luxemburgin tanssifestivaali, jossa Suomi oli tänä vuonna näyttävästi esillä. Paikalla oli suomalaisia tanssijoita esittelemässä suomalaista nykytanssia sekä suomalaisen valokuvaajan Miikka Heinosen valokuvanäyttely. Suurlähetystö osallistui tapahtumaan tarjoamalla ruokaa kutsuvieraille sekä promotoimalla tapahtumaa. Minä olin töissä ottamassa valokuvia, mutta onnistui nauttimaan myös lasillisen viiniä esitysten katselun lomassa. Kiitos mukavan baarimikon nestehukka ei päässyt yllättämään, sillä viinin lisäksi vettä kului lämpimässä kesäillassa. Ilta oli oikein mukava, mutta pitkä. Pääsin kotiin vasta puolenyön maissa ja olin todella väsynyt. Ajatus tulevasta viikonlopusta kuitenkin piristi, sillä vuorossa oli kauan odotettu ja innolla suunniteltu matka Pariisiin rakkaita ystäviäni Terhiä, Anna-Kaisaa ja Riikka tapaamaan. Tytöt olivat tulleet Pariisiin lomalle ja sinne minäkin menin heitä moikkaamaan ja viikonloppulomaa viettämään. Siksi torstain pitkä päivä töissä ei haitannut. :)

Matka Pariisiin taittui Luxemburgista junalla. Kyseessä oli kuuluisa ja Ranskassa paljon käytetty TGV eli luotijuna, joka kuljetti minut Metzistä Pariisiin puolessatoista tunnissa. Matka meni hyvin ja oli todella nopea. Tuli sellainen tunne, että Pariisi on ihan vieressä, vaikka matkaa todellisuudessa on yli 300 kilometriä. Luxemburgistakin pääsee Pariisiin luotijunalla suoraan, mutta minä otin lähdön ja paluun Metzistä, koska siten junalippu oli halvempi. Metziin menin paikallisjunalla Luxemburgista. Ei junailu pihistämisestä huolimatta mitään ilmaista lystiä ollut, sillä junalippu menopaluuna maksoi kaikkinensa noin 160€. Maksoin tämän hinnan pitkin hampain, sillä minusta on naurettavaa maksaa junalipuista noin paljon. Mutta minkäs teet, kun muita kulkuneuvoja ei ole tarjolla. Rautateillä on Ranskassa aikamoinen monopoliasema ja siksi lipuista kehdataan pyytää tuollaisia summia. Busseja ei maan sisällä juuri kulje ja siksi juna on lentämisen ohella ainoa julkinen liikkumismuoto. Onneksi matka taittui nopeasti, juna oli mukava ja kulki aikataulussa. Outoa tosin oli se, että mennessä liput tultiin tarkastamaan vasta puoli tuntia ennen Pariisiin saapumista ja takaisin päin tullessa kukaan ei katsonut lippuja kertaakaan. TGV:ssa ei kuitenkaan kovin helposti matkusteta pummilla, sillä siihen täytyy olla paikkavaraus. Enkä henkilökohtaisesti halunnut ryhtyä koettamaan onneani ilmaisen matkustamisen suhteen, sillä sanktiot voivat olla kalliimmat kuin junalipun ostaminen. TGV:sta ei kuitenkaan ole pahaa sanottavaa, vaikka kallis hinta hieman ottikin aivoon. Kun muutan Ranskaan, vuorossa onkin alennuskortin hankkiminen, jotta junailu ei koidu ihan tuhottoman kalliiksi kukkarolle ja mielenterveydelle. :)

Pariisin viikonloppu sujui loistavasti. Oli ihanaa nähdä tyttöjä ja tutkia yhdessä Pariisia, vaikka suurin osa vierailemistamme paikoista olikin minulle entuudestaan tuttuja. Kävimme Montmartella ja Sacré-Coeurin komeassa kirkossa Pariisin kaupunkinäkymää ihastelemassa, shoppailimme Grandes Boulevardesin kaupoissa, olimme piknikillä Eiffel-tornin juurella ja harhailimme pitkin ja poikin Latinalaista korttelia. Tytöt olivat lisäksi vierailleet EuroDisneylandissa, jonka minä jätin tällä kertaa väliin. Ehdinhän sinne myöhemmin syksyllä, jos haluan. :) Viikonloppu kului liian nopeasti, mutta täyttyi onneksi ihanista ja hyvistä muistoista. Listan kärkeen pääsi Eiffel-piknikimme, yölliset pelikorttisessiot, jäätelö Champs-Elyséella sekä shoppailu pariisislaisputiikeissa. Loma oli ihana ja piristi mieltä. Oli myös lievästi outoa olla Pariisissa ja ajatella, että kohta muutan tänne asumaan. Olo on vieläkin epätodellinen sen suhteen. Mutta ehkä ajatukseen tottuu viimeistään siinä vaiheessa, kun asuu Pariisissa. :) Viikonloppu Pariisissa oli ihana ja parasta siinä olivat rakkaat ystävät Suomesta. Edelleenkin olen sitä mieltä, että jos saisin kaikki tärkeät ja ihanat ihmiseni Suomesta tänne, olisin täysin onnellinen Vinkvink vain kaikille. :)

Pariisista kotiuduttuani arki alkoi, tai jatkui, mutta onneksi ei kovin tylsästi. Kävin nimittäin tiistaina tutustumassa erään suomalaisperheen asuntoon ja koiriin. Parhaillaan olen heidän luonaan koiravahtina kahdelle suloiselle koiraherralle. Kyseiset herrasmiehet ovat molemmat espanjanvesikoiria ja nimeltään Eino ja Uuno. Eino on neljävuotias ja Uuno kahden. Heikkisten perhe oli oikein mukava ja lupauduin heille erittäin mielelläni koiravahdiksi helatorstaista sunnuntaihin. Asun siis koirien kanssa Heikkisten asunnossa Bertrangessa heidän poissaolonsa ajan. Bertrange on pieni kylä muutaman kilometrin päässä Luxemburgin kaupungista. On todella outoa olla tavallaan maaseudulla mutta kuitenkin kaupungissa. Eilen kävelimme koirien kanssa iltalenkillä lehmälaitumen ohi. Siellä lehmät, sonni ja vasikat laidunsivat sulassa sovussa autotien varressa vastapäisen kerrostalon asukkaiden katsellessa maailman menoa parvekkeiltaan. Olimme maalla, mutta tavallaan kuin kaupunkilähiössä. Outoa, mutta herttaista. Sellainen kuitenkin on Luxemburg, maaseudun ja kaupungin raja on täällä häilyvä. Senhän todistaa jo naapurini karitsa sekä aamuisin kiekuva kukko. Tervetuloa vain keskiseen Länsi-Eurooppaan ja urbaanin elämän pariin yhdessä EU:n pääkaupungeista. :)

Koirien kanssa on sujunut loistavasti, sillä he ovat sosiaalisia ja ihmisrakkaita otuksia. Lenkkeilyt, leikit ja lellimiset ovat sujuneet paremmin kuin hyvin ja minusta on ihanaa päästä paijaamaan suloisia karvapalloja. Otan asumisen ja oleskelun Bertrangessa kuin maaseutulomana. :) Vaivanpalkaksi saan hiukan rahaa, mutta myös valtavasti iloa saadessani viettää aikaa koirien kanssa. Nyt jo tiedän, että jään ikävöimään heitä suuresti palatessani sunnuntaina omaan kotiini. Sydämeni suli varsinkin viime yönä, kun huomasin nuoremman koiran Uunon nukkuneen koko yön vieressäni. Aamulla hän tuli aivan viereen kainalooni nukkumaan onnellisena. Tänä aamuna kello seitsemän maissa tehty aamulenkki hiljaisella kylätiellä oli sekin ihastuttava ja unohtumaton kokemus. Kovasti kaipaisin omaa koiraa tuollaisina hetkinä, mutta elämäntilanne ei sellaista ainakaan toistaiseksi mahdollista. Onneksi saan lainata muiden lemmikkejä ja hemmotella ne pilalle. :)

Eipä oikeastaan muuta tällä kertaa. Arki kulkee omaa rataansa ja aika Luxemburgissa lähestyy loppuaan. Enää pari viikkoa ja sitten kutsuvat uudet seikkailut Pariisissa. Sitä ennen kuitenkin luvassa vielä muutama seikkailu Benelux-maissa sekä ehkä myös Ranskassa. Katsotaan, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Hyvää viikonloppua kaikille ja auringonpaistetta arkeen ja juhlaan. Je vous aime! XXX

La conquête du monde (ou Luxembourg) continue

Bonjour tout le monde! :) Viimeisimmistä Luxemburg-kuulumisista on jo vierähtänyt kiitettävästi aikaa, joten otetaan vahinko takaisin ja mennään pidemmittä puheitta suoraan asiaan eli viimeaikaisiin seikkailuihini.

Kevät täällä Luxemburgissa on sujunut hyvin ja aika on kulunut hurjaa vauhtia. Pian onkin aika sanoa hyvästit Luxemburgille ja siirtyä astetta etelämmäksi eli Pariisiin. Ennen tulevaa muuttoa olen kuitenkin yrittänyt ottaa pientä loppukiriä Luxemburgiin tutustumisessa ja onnistunutkin tässä aika hyvin. Kuluneen kuukauden aikana olen nähnyt Luxemburgin monipuolsiuuden, sillä pari viikkoa sitten piipahdimme Tuulian kanssa tutustumassa Luxemburgin viinialueeseen eli Mosel-joen laaksoon maan itäosissa. Viime viikonloppuna vuorossa puolestaan oli sukellus Luxemburgin historiaan ja pohjoisosiin, jota jylhät kukkulat ja komeat maisemat värittävät. Lisäksi olen ehtinyt välissä poiketa Suomessa pikavisiitillä ja tutustua myös Ranskaan ja Lorrainen alueeseen sen pääkaupungissa Nancyssa. Kiirettä on siis pitänyt ja suunnitelmissa on vielä monenmonta nähtävyyttä, jotka pitäisi katsastaa.

Jo aiemmin olen kirjoittanut, kuinka Luxemburg on pieneksi maaksi täynnä kaikkea erilaista. Tämä pätee sekä maisemiin että maan kulttuuriin. Kieli vaihtuu alueen mukana ranskasta saksaksi ja luxemburgin kieli värittää kaikkea elämää kahden suuremman kielen välissä. Viinialueen komeat maisemat kumpuilevine rinteineen tarjoavat ihanteellisen tavan tutustua maan maatalouselämään, sillä viinintuotanto on yksi Luxemburgin (pää)elinkeinoista. Tuulian kanssa kävimme Grevenmacherin kylässä, jossa on Bernard-Massardin viinitila, jossa valmistetaan Luxemburgin ikiomaa shamppanjaa eli crémantia. Viinitilakierros eli tutustuminen talon viinikellariin maksoi 6,5€ per pää ja siihen sisältyi kaksi lasillista talon shamppanjaa. Paikka oli hurmaava ja viini vei kielen mennessään. Tuulia oli myös superihana ja ajelutti minua jokilaakson kauniissa maisemissa, jotta saatoin napsia kuvia viinitiloista ja Mosel-joesta. Sää suosi sunnuntaista retkeämme, sillä lämpötila oli 27 astetta ja aurinko paistoi. Täydellinen retkipäivä viinikulttuurin saloihin, sillä mikään ei rentouta mieltä samalla tavalla kuin kylmä shamppanja aurinkoisella terassilla hyvässä seurassa. :) Kotiinviemisinä mukaan lähti muutama pullo paikallisia väkijuomia sekä piknik-kassi, johon mahtuu viinipullo aurinkoista puistoretkeä ilahduttamaan.

Viinitilakierroksen välissä vierähti pari viikkoa ennen kuin pääsin tutustumaan Luxemburgiin lähemmin. Tähän tarvittiin Suomi-vieras Hanne, lukioaikainen ystäväni, joka tuli luokseni muutamaksi päiväksi viime viikolla. Lauantaina lähdimme käymään ulkomailla eli teimme päiväretken Ranskaan Nancyn komeaan kaupunkiin. Nancy, joka sijaitsee noin 110 km Luxemburgista etelään, on vanha Lorrainen herttuan (tai jonkun vastaavan) pääkallopaikka, sillä siellä kulta kimalsi komeissa rakennuksissa ja vanhoissa palatseissa. Aurinko paistoi tälläkin reissulla ja päällimmäinen kuva kaupungista jäi positiiviseksi, sillä vihreät puistot, vanhat rakennukset, vilkkaat kadut ja opiskelijaporukan riehakas mielenosoitus oikeuksiensa puolesta tarjosivat oivan kurkistuksen Nancyn arkeen. Erityisesti puistossa nautittu italialainen jäätelö sekä halpa junamatka (15€ per pää meno-paluulippu) jättivät makean maun suuhun.

Sunnuntaina sitten tutustuimme Hannen kanssa tämän hetkiseen asuinmaahani Luxemburgiin ja junailimme itsemme kiskoja ja maantietä pitkin Viandenin ja Clervauxin pikkukyliin. Kumpikin oli herttainen, pieni ja kuuluisa vanhasta linnastaan. Vianden, joka sijaitsee aivan Saksan rajalla Luxemburgin koillisosassa, oli täynnä turisteja. Kylän vetonaula on keskiaikainen linna, jossa Viandenin herttuat ovat asuneet 100-luvulta lähtien. Linnan vanhimmat osat ovat peräisin Rooman valatkunnan ajalta 300-450-luvulta. 1800-luvulla linna päästettiin pahasti rappeutumaan, mutta suurherttua Jeanin aloitteesta linna kunnostettiin entiseen loistoonsa 1970-luvulla. Linna oli mukava tapa tutustua Luxemburgin historiaan, sillä se tarjosi hyvän poikkileikkauksen Luxemburgia hallinneista kansoista sekä maan aloista keski- ja uudella ajalla. Linna on ilmeisen kuuluisa, sillä siellä ovat vierailleet useat valtion päämiehet ja kuninkaalliset (mm. kuningatar Silvia) ja onpa siellä kuvattu elokuviakin.  Viandenin kylästä löytyi hauska yllätys Finnshopin eli Suomi-kaupan muodossa. Kyseinen putiikki möi suomalaisia käsitöitä ja muuta tavaraa perinteisemmän Luxemburg-matkamuistokrääsän ohella.

Viandenista matka jatkui bussilla halki mutkittelevien vuoristoteiden (ei täällä oikeasti vuoria ole, mutta korkeita kukkuloita riittää) kohti Clervauxin kylää, joka sijaitsee Luxemburgin pohjoisimmassa osassa. Clervaux on kuuluisa linnastaan ja benediktiiniluostaristaan sekä siitä, että se on ollut Ardennein taistelun keskeinen asemapaikka toisen maailmansodan aikana. Clervauxin vapauttivat amerikkalaiset joukot vuonna 1944 saksalaisten miehityksestä ja tätä suurta tapahtumaa kylässä muisteltiin sekä näyttävän muistomerkin (sotilas seisoi kivipaasin päällä ja USA:n lippu liehui rinnakain Luxemburgin lipun kanssa) että Ardennein taistelulle omistetun museon avulla. Museo oli pieni ja ahdas, mutta täynnä kaikkea autenttista ja kiinnostavaa tavaraa toisen maailmansodan ajoilta. Näytillä oli niin univormuja, mitaleja, aseita, villasukkia, laskuvarjoja, Raamattuja kuin ammuslaatikoita, ohjuksia, lippuja, ensiaputarvikkeita ja kaasunaamareitakin. Kiinnostavimpia esineitä olivat mielestäni USA:n armeijan painotuotteet eli ranskan ja saksan sanakirjat, romaanien armeijaversiot (kirja oli erimallinen kuin pokkarit yleensä ja kaiketi sisältöäkin oli muokattu) ja ohjekirjat, kuten "Tiedä oikeutesi, jos tulet vangituksi". Sotahistorian lisäksi poikkesimme Clervauxin katedraalissa ja päivittelimme Hannen kanssa sitä, kuinka niin rauhallinen kylä on voinut olla taistelutantereena toisessa maailmansodassa. Muutenkin on vaikea käsittää, että 70 vuotta sitten toinen maailmansota riehui maassa valtoimenaan ja armeijat ovat marssineet kaduilla. Koehtova ja jännittävä ajatus, joka tarjoaa historiafriikille paljon pohdittavaa ja nähtävää Luxemburgissa.

Jatkuvan ulkomailla ja nähtävyyksillä juoksemisen ohella olen ehtinyt nauttia kulttuurista elokuvien ja Luxemburgin nykytaiteenmuseon avulla. Lisäksi olen tehnyt kaikenlaisia sekalaisia huomioita maasta ja sen kulttuurista. Tässäpä siis jälleen kerran listaus viime aikaisista havainnoistani Luxemburgiin liittyen:

- helle: Aurinko paistaa ja kesä on täällä. Tämä ei kuitenkaan ole maatalouden kannalta hyvä asia, sillä kuivuus koettelee niin Luxemburgia kuin Ranskaakin. Toivottavasti sadetta saadaan pian, jottei ruoan hinta nouse huonon satokauden takia pilviin.

- naapurin karitsa: Ei joutunut pääsiäispaistiksi, vaan ilmeisesti elää ja voi hyvin. Viime aikoina karitsaa ei kuitenkaan ole näkynyt eikä kuulunut, joten epäilen sen siirtyneen joko päivällispöytään kunniavieraaksi tai lähteneen kesälaitumille maaseudun rauhaan.

- kohteliaata autoilijat: Luxemburgissa yhdeksän kymmenestä autoilijasta päästää jalankulkijan yli suojatien kohdalla.

- avoautot: Niitä riittää ja ne ovat toinen toistaan hienompi. Taas yksi osoitus Luxemburgin vauraudesta ja maan mukavasta säätilasta.

- flirtti: Sitä harrastetaan ja se on iloista ja kevyttä, välillä suoraakin. Tulee hyvä mieli. :) Suomalaiset voisivat ottaa oppia!

- EU: Elää ja voi hyvin ainakin Luxemburgissa. EU:ta juhlistettiin täällä näyttävästi Eurooppa-päivän 9.5. tiimoilta. Lauantaina 7.5. vanhassa kaupungissa nimittäin järjestettiin koko päivän kestänyt tapahtuma, jossa kaikki EU-maat esittelivät omaa maataan ja kulttuuriaan. Minäkin olin paikalla Suomea edustamassa ja jaoin kaikenlaisia esitteitä Suomesta kiinnostuneille. Kävijöitä riitti ja eniten kiinnostivat suklaa (tarjolla oli maistiaisia) sekä Lappi, Helsinki ja joulupukki. Tapahtuma oli oikein hauska ja on sitä huonompiakin työpäiviä ollut kuin istua ulkona auringossa, syödä kakkua ja kuunella ilmaista live-musiikkia. EU on ainakin minusta hyvä asia. :)

- ranskan kieli: Kielitaitoni kehittyy koko ajan, vaikka takapakkiakin tulee. Masentavin hetki oi vierailu Eurooppa-oikeuden seminaariin, jossa en ymmärtänyt oikeastaan mitään. Aiheena tosin Eurooppa-oikeus, jonka termit ovat minulle tuntemattomia suomeksi saati sitten ranskaksi. Voitokkain hetki sen sijaan oli Eurooppa-päivänä, jolloin selitin ranskalaiselle miehelle ummet ja lammet Suomen nähtävyyksistä ranskaksi, niin että hän ymmärsi kaiken - tai ainakin suurimman osan. :)

- ruoka: On täällä superhyvää ja sitä on tarjolla vähän liiankin kanssa. Erityisesti voi, patonki, leivonnaiset, juusto ja viini ovat viimeaikoina maistuneet. Suosikkejani ovat camembert-juusto ja rosé-viini. Paras ateria on ollut Eurooppa-oikeuden seminaarissa, jossa lounas oli kolmen ruokalajin gourmet-ateria. Tarjolla oli myös viiniä, jota nautin työajalla ainoastaan lasillisen. Tarjoilijoita oli kaikkialla ja palvelu pelasi loistavasti. Voisin aina syödä yhtä hyvin - ja ilmaiseksi. :)

- 3D-lasit: Sai elokuvateatterissa mukaan! Oletan, että ensi kerralla 3D-näytös ei siis maksa extraa.


Tässäpä tämänkertaiset uutiset ja sähkösanomat. Pian seuraa lisää raportointia, sillä ensi viikonloppuna on tarkoitus poiketa tulevassa kotikaupungissani Pariisissa ja kesäkuun puolella Belgiassa Antwerpenissä, Hollannissa ja Ranskan Verdunissa. Nähtävää, tehtävää ja kirjoitettavaa siis riittää. :)

Voikaa hyvin, pysykää ihanina ja nauttikaa alkavasta kesästä!  Bisous. <3

Barcelona y amor a primera vista

Kuten otsikkokin sen kertoo, tämän tekstin aiheena on Barcelona, johon rakastuin parantumattomasti kertaheitolla. Pois en olisi lähetynyt, ellei olisi ollut pakko. Loma oli aivan ihana ja Barcelona vielä ihanampi. Mieli halajaa jo takaisin ja Barcelona on tästä eteen päin lempikaupunkilistani kärkisijoilla yhdessä Lontoon, New Yorkin, Singaporen, Washington DC:n, Pariisin ja Rooman kanssa. Kaikissa noissa kaupungeissa olen viihtynyt ja edelleenkin niitä ikävöin. Barcelona on tämän hetkisen kaipauksen tulinen kohde, mitä sietää ehkä hiukan perustella seuraavan matkakertomuksen avulla.

Ennen reissua en oikeastaan tiennyt Barcelonasta mitään - enkä voi vieläkään sanoa tietäväni kovin paljon. Nähtävää, koettavaa ja puuhailtavaa riitti kolmeksi päiväksi ja paljon jäi vielä näkemättä. Takaisin menen toivottavasti pian uudelleen, sillä Barcelona varasti sydämeni. Eniten pidin kaupungin monipuolisuudesta. Vanhaa ja uutta, arkkitehtuuria, historiaa, merta, shoppailumahdollisuuksia, taidetta, kulttuuria, suuria bulevardeja, puistoja, urbaania elämää, satama, keskiaiakaisia kujia, tapasbaareja, viiniä, herkullista ruokaa ja kiinnostavia ihmisiä. Noita kaikkia asioita Barcelona oli täynnä ja yhdisteli estoitta tehden kaupungista viehättävän aarrearkun. Unohtamatta tietenkään ihanaa espanjan kieltä, jota pääsin matkan aikana treenaamaan ja jonka avulla kaikki sujui oikein mallikkaasti. Ainoa valituksen kohde ovat muut turistit, jotka täyttävät Barcelonan kadut harva se päivä. Onneksi lähdin seikkailemaan myös turistialueen ulkopuolelle ja näin pikkuisen häivähdyksen myös paikallista arkea.

Matka Luxemburgista kohti Kataloniaa alkoi vappuaattona iltapäivällä, jolloin hyppäsin bussiin Luxemburgin rautatieasemalta. Kyseinen kulkuneuvo vei minut Belgiaan Brysselin eteläpuolelle Charleroin lentokentälle, josta Ryanair lennätti minut Barcelonaan. Vaikka Ryainair on riisunut matkustamisesta kaiken luksuksen, niin täytyy sanoa, että en voi valittaa Charleroin kentän toiminnasta tai lennostani. Kaikki toimi hyvin ja sain koneessa jopa ikkunapaikan. Matka kesti suurinpiirtein tasan kaksi tuntia ja oli tasaista kyytiä. Niinkin tasaista, että nukahdin lentokoneessa. Matkapahoinvointilääkkeellä (Postafen) voi olla osuutta asiaan, sillä se rauhoittaa hermoja ja tasapainoelintä sen verran, että tulee herkästi uneliaaksi. Niinpä matka Euroopan iltahämärässä Ranskan halki Espanjaan ja laskeutuminen Barcelonaan kuluivat lievässä unenpöpperössä. Perille päästyäni kuitenkin piristyin, sillä minun piti selvittää, kuinka pääsen kentältä kaupunkiin. Vaihtoehtoina olivat juna, taksi ja bussi, joista juna olisi ollut halvin mutta meni vain puolen tunnin välein. Sen sijaan bussit Barcelonan keskustaan kulkivat kentältä viiden tai kymmenen minuutin välein, joten valitsin bussin. Toisekseen en löytänyt kentältä junaterminaalia, joten siksikin bussi oli kätevin vaihtoehto. Bussi oli äärimmäisen siisti, nopea ja maksoi 5,20€ suuntaansa. Matka Plaza de Catalunyalle eli Barcelonan keskusaukiolle kesti noin 20 minuuttia ja oli hieno kokemus ajaa pimeän ja eläväisen kaupungin läpi illalla. Plaza de Catalunya on aivan Las Ramblasin vieressä ja sitä pitkin puikkelehdin kohti hotelliani, joka oli yhdellä Ramblan sivukaudulla. Hostellimatkalla törmäsin rakkaisiin Lauriin ja Maijuun (pikkuveljeni ja kälyni), joita olin Barcelonaan tullut tapaamaan. Ennen Katalonian valloitusta he olivat ehtineet lomailla kolmisen viikkoa Malágassa, Sevillassa, Madridissa ja Costa Blancalla. Olimme sopineet treffit Barcelonaan ja tapaaminen onnistui yli odotusten. Alku ainakin alkoi hyvin, sillä löysimme toisemme aivan sattumalta matkalla hostellilleni.

Hostellini oli Be Hostels Ramblas, jota voin kehua täydestä sydämestäni. Kyseessä oli erittäin siisti ja viihtyisä kahden tai yhden tähden hotelli, jossa minulla oli oma huone hintaan 40€/yö. Siis ihan Barcelonan keskustassa. Yhteiskylppäri käytävällä ei minua haitannut, oma huone oli pääasia. Hostellin hinta, laatu ja sijainti olivat kaikki kohdallaan ja plussana oli ilmainen aamiainen, joka espanjalaisisttain tarkoitti valkoista leipää hillolla, mutta tarjolla oli yllättäen myös leikkeleitä ja muroja. Hostellista minulla ei ole yhtään pahaa sanaa sanottavana, vaan päinvastoin seuraavalla reissulla yritän änkeä itseni samaan paikkaan uudestaan. Hyvää palvelua, viihtyisä paikka ja täydellinen sijainti. Muuta ei voinut toivoa ja hinta oli erittäin kohdallaan näiden tekijöiden valossa.

Ensimmäisenä iltanani (tai yöllä, koska kello oli 23) tsekkasimme Ramblan meinikiä ja etsimme minulle ruokaa, koska olin nälkäkuoleman partaalla. Pahaksi onneksi vaihtoehdot olivat aika niukat ravintoloiden keittiöiden sulkiessa oviaan, joten päädyimme ylihintaiseen ja hitaan palvelun turistiravintolaan La Ramblalla. Siellä söin kuitenkin hyvällä ruokahalulla mereneläväpaellaa hintaan 15€. Paella oli oikein hyvää ja kyllä, söin simpukoita ja katkarapuja, jotka jouduin omin pikkukätösin kuorimaan. Ja kaikki maistui erinomaiselle. Yllätin itsenikin kulinaristisella avarakatseisuudella, sillä en ole tähän asti voinut sietää mereneläviä ruokana. Nyt kaikki maistui paremmin kuin hyvin. Oppia ikä kaikki näemmä. :)

Sunnuntaina eli vappaupäivänä teimme perinteisen nähtävyyskierroksen Barcelonassa. Tutuiksi tulivat niin vanha kaupunki eli Barri Gothic kuin Sagrada Familia ja Parc Güell. Barri Gothic oli hurmaava kapeine kujineen, vanhoine taloineen ja tunnelmallisine kirkkoineen. Sagrada Familia on puolestaan upean näköinen ulkoa päin, mutta sisältä täydellinen turistirysä. Minä en suostunut sisälle jonottamaan saati maksamaan. jono oli monen sadan metrin mittainen ja pääsylipun hinta yli 10€. Siksi siis tyydyimme ihastelemaan Gaudín luomusta ulkoa päin ja ottamaan valokuvia. Vapun hengessä kirkon edustalla oli myös jonkinlainen paraati, jossa oli hassuja jättinukkeja ja taitavia akrobaatteja. Sagrada Familialta matka jatkui lounaspysähdyksen merkeissä El Eixamplen kaupunginosaan, jossa on paljon niin Gaudín kuin muidenkin modernistiarkkitehtien mestariteoksia, joista Barcelona on tunnettu.

Modernististisen ja mielikuvituksellisten talojen jälkeen suuntasimme kulkumme Parc Güeliin, joka on Gaudín suunnittelema puisto. Puiston rakennelmat olivat upeita niin meidän kuin muidenkin turistien mielestä, sillä porukkaa oli liikkeellä laumoittain. Sääkin suosi, sillä vettä kului ja lämpötila oli 25 astetta auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Puistosta oli hienot näkymät koko Barcelonaan, sillä se on rakennettu kukkulalle, jonne kapuaminen otti kunnon päälle. Maisemat olivat kyllä kiipeilyn arvoiset. Güelista matka jatkui satamaan, jossa teimme pienen shoppailupysähdyksen (no hyvä on, myönnetään, minä tein, kun Lauri ja Maiju menivät kahvuille) Maremagnum-kauppakeskuksessa. Liikkeitä oli paljon ja hinnat vaihtelivat laidasta laitaan. Edullisia vaatteita oli hyvin tarjolla samoin kuin iki-ihanan barcelonalaisen tuotemerkin Desigualin liikkeitä. Satamasta suuntasimme kulkumme hostelleillemme pientä siestaa varten. Illalla kävimme syömässä Plaza Reaialin yhdessä cervezeriassa eli olutbaarissa, jossa ruoka oli sen pubitunnelman mukaista: rasvaista ja vihanneksista ei tietoakaan. Söin jälleen kerran ylihintaan, tällä kertaa espanjalaisia lihapullia. Viini oli kuitenkin hyvää ja halpaa. Illallisen jälkeen menimme vielä jälkkarille kahvilaan, josta sai espanjalaisherkkua chocolate con churros (upporasvassa paistettuja munkkitaikinapötköjä ja sulatettua suklaata, jonne munkkipötköjä dipataan). Churrot olivat namia samoin kuin suklaa. Ruoan jälkeen vatsa oli täsyi ja mieli iloinen. Siksi uni maistui seuraavana yönä paremmin kuin hyvin. :)

Maanantaina vuorossa oli lisää shoppailua sekä Barcelonan kaupunkimaisemien ihastelua El Corte Inglés -tavaratalon ylimmän kerroksen kahvilasta. Rikoin kyseisessä kahvilassa toista kulinaristista tabuani ja join kahvia. Cafe con leche eli maitokahvi oli yllättäen aikamoisen hyvää ja kahvista jäi hyvä maku suuhun. Laurin ja Maijun mukaan espanjalainen kahvin on parempaa kuin suomalainen, joten siksikin kahvi saattoi olla hyvää. Täytyy jatkaa kahvin maistelua Ranskassa. Tavaratalosta lähtiessämme alkoi sataa vettä ja siksi jatkoimme shoppailua erinäisissä putiikeissa. Piipahdimme myös El Boqueríassa, joka on suuri ja ihana kauppahalli La Ramblalla. Tarjolla oli jos jonkinmoisia öttimönkiäisiä (lue: kaloja ja äyriäisiä), tuoretta lihaa, juustoja, leipää, hedelmiä, kukkia ja kaikkea muuta ihanaa. Nälkäkuoleman partaalla harhailimme hallista sateessa lähikauduille, josta pelastukseksemme löytyi erään hotellin ravintola. Siellä söimme myöhäisen ja herkullisen kolmen ruokalajin lounaan (alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka) leivällä ja viinillä hintaan 10€/hlö. Hyvää ruokaa, viihtyisä ympäristä, erinomaista seuraa ja ennen kaikkea halpa hinta nostivat mielen korkealle.

Lounaan jälkeen tiemme erosivat, sillä Lauri ja Maiju lähtivät hostellilleen lepäämään ja minä suuntasin metrolla kulkuni kohti Port Olimpocoa, jossa menin leffaan. Olin varta vasten ennen reissua Googlen avulla etsinyt leffateatterin, joka näyttäisi dunbbaamattomia elokuvia. Löysin sen ja sinne siis kävi tieni maanantaina iltapäivällä. Yrityksen ja erehdyksen kautta löysin perille, sillä metrosta maan pinnalle noustessani eksyin tyypilliseen tapaani. En tiennyt ilmansuunnista mitään, joten lähdin aluksi kävelemään ihan väärään suuntaan. Lopulta kartan kanssa ja puolivahingossa löysin oikean paikan. Ennen leffan (Kenneth Branaghin Thor, joka oli erittäin viihdyttävää Hollywood-huttua) alkamista minulla oli tuntti luppoaikaa. Tuon ajan käytin hyväkseni tsekkaamalla Port olimpicon purjevenesataman ja iki-ihanan merenrannan. Kastelin varpaani Välimeren alloissa ja rannan hiekassa jhuokaillen onnesta, kun sain olla meren rannalla. Meri on minun sielunmaisemaani ja tunnen oloni kotoisaksi aina meren rannalla samoin kuin kirkossa, kirjakaupassa tai kirjastossa. Olin siis oikein tyytyväinen iltapäivän eksymiseeni ja leffareissuuni.

Leffan jälkeen palasin keskustaan, jossa Laurin ja Maijun kanssa menimme illailliselle. Ravintola löyti aivan sattumalta Carrer de Ferranin varrelta aivan vanhan kaupungin ytimestä. Tämäkin ruokapaikka tarjosi kolmen ruokalajin aterian juomineen ja leipineen hintaan 17€/hlö. Ruoka ei ollut ihmeellistä, mutta pihvi ja punaviini maistuivat ennen kaikkea edullisen hinnan ja jälleen kerran viehättävän paikan vuoksi. Maha täynnä oli jälleen kerran hyvä nukkua ja kerätä voimia tiistaita ja kotiinpalua varten.

Tiistaina jätin aamulla loistomajoitukseni taakseni ja vein matkatavarani Laurin ja Maijun hostellille hoitoon. Meillä oli siis eri hostellit, koska Laurin ja Maijun hostellissa olisi tarvinnut olla vähintään viisi yötä ja minä olin Barcelonassa vain kolme. Tiistai-päivä kului vanhaa kaupunkia katsellessa sekä Palau de la música catalanaan tutustuessa - jälleen tosin vain ulkoapäin. Kyseessä on siis jälleen kerran modernistisen arkkitehtuurin mestariteos. Samalla reissulla ehdimme vielä syödä lounasta söpössä ja pikkuruisessa tapas-baarissa. Oli muuten loistavia ja edullisia tapaksia sekä jälleen kerran hyvää valkoviiniä. :D Jätskijälkkäripysähdyksen jälkeen minun oli aika lähteä bussilla lentokentälle. Pariskunta Leipakka-Hietamaa saattoi minut pysäkille ja kotimatka saattoi alkaa. Ei tosin kommelluksitta, sillä menin bussilla väärään terminaaliin lentokentällä. Onneksi terminaalien välillä kulkee ilmainen bussiyhteys ja olin ajoissa kentällä, joten ehdin koneeeseen ongelmitta. Ja onneksi olen tottunut matkustaja enkä panikoinut mokaani. :) Lento takaisin Belgiaan sujui vaikeuksitta ja aikataulussa. Sain koneessa taas ikkunapaikain ja pystyin tällä kertaa ihastelemaan Keski-Euroopan vehreyttä ilmasta käsin. Perillä Belgissa odottelin bussia puolisen tuntia ja kotona Luxemburgissa olin reilun kahden tunnin bussimatkan jälkeen. Barcelonaa jäi kuitenkin ikävä, vaikka kotiin olikin mukava tulla.

Tähän loppuun listaan hassut, mukavat ja kiinnostavat huomioni Barcelonasta. Nauttikaa, por favor. :)

* Ruoka: Hyvää ja paljon. Espanjalainen keittiö on tunnettu yksinkertaisesta, mutta maittavasta ruoastaan. Tuoreita kasviksia, lihaa, kalaa, hedelmiä... Tapakset, viini, churrot ja jäätelö maistuivat myös. Minusta tuntui, etten kolmen päivän aikana tehnyt muuta kuin vain söin koko ajan. Ravintoloiden hinnat vaihteleivat suuresti, turistialueella on kalliimpaa, mutta sattumalta tai sinnikkään etsimisen seurauksena voi löytää edullisiakin aterioita. Combo-menut (kolme ruokalajia) tai menu del día ovat takuuvarmoja perusruokia, joskaan ei kulinaristisia gourmet-ihmeitä. Hyvää ja edullista ruokaa on saatavilla herkullista ja halpaa viiniä tietenkään unohtamatta. :)

* Ihmisivilinä: Turistien joukkoon mahtuu myös paikallisia ja kulkijoita oli laidasta laitaan. Kerjäläisiä oli paljon samoin kuin kaikenmaailman turistikrääsän ja piraattitavaran kaupustelijoita. Laiton maahanmuutto on Espanjassa ilmeisesti ongelma, sillä afrikkalaisia piraattilaukkukauppiaita oli kaikkialla. Työssäkäyviä ja varakkaitakin ihmisiä joukkoon mahtui runsaasti. Barcelonan monipuolisuus ulottuu myös ihmisiin.

* Shoppailu: Barcelonassa riittää ostettavaa. kauppoja on paljon ja espanjalaisia vaatemerkkejä saa edullisesti. Desigual-liikkeitä on joka nurkalla ja tavaraa riittää. Keskustasta löytyi onneksi myös ruokakauppoja, jos ravintolasyöminen ei innosta. Kauppahalli La Boquría on nähtävyys jo itsessään ja sieltä kannattaa myös ostaa tuoreita hedelmiä. Suloisia pikkuputiikkeja on kaduilla yllättävissäkin paikoissa ja sisälle kannattaa poiketa kurkkaamaan, jos löytyisi jotain kivaa. Kirjakauppoja oli paljon ja tavaratalojakin joukkoon mahtuu. Shoppailijalle Barcelona on oiva ja otollinen matkakohde. Lentokentällä katselin, kun belgialaistytöt pakkasivat laukkuihinsa Mangon vaatteita ja mielessä kävi, että he olivat tainneet tulla tyhjien laukkujen kanssa Barcelonaan ostoksille. :)

* Liikkuminen: Helppoa jahalpaa. Bussit, junat, metro ja raitiovaunu toimivat hyvin. 10-kerran matkakortti makosi noin 8€ ja se kannattaa ostaa, jos on enimmäkseen keskustassa, jossa moneen paikkaan pääsee kätevästi kävellen. Pidemmän oleskelun tai suurempien etäisyyksien kannalta päivälippu on kätevämpi.

* El piropo: Tämä tarkoittaa sitä, kun miehet huutelevat naisen perään kadulla. Blondina, nuorena ja yksinliikkuvana naisena en voinut välttyä tältä. Guapa, bonita ja hola olivat yleisemmät huudahdukset kadulla. Paljon tuli myös tuijotusta ja muutama heitto myös englanniksi. Vuorokaudenajalla, pukeutumisellani tai paikalla ei ollut väliä, huutelua tuli aina ja kaikkialla. Huomio oli uteliasta, avointa ja kinnostunutta. Hyvin imartelavaa, mutta samalla myös vähän rasittavaa. Kaunein kohteliaisuus oli, kun hostellini respapoika kehui minua hyvin kauniiksi ja teki sen jotenkin kovin vilpittömästi. Lauri tosin päihitti kaikki toteamalla sisarusrakkaasti, että "tottakai, niinhän sä oot kaunis". Veljet. <3 Ja huomautettakoon vielä, että Laurin ja Maijun kanssa kulkiessani tuijotusta esiintyi, mutta kukaan ei huudellut perään, koska kuljimme Laurin eli siis miehen kanssa. Eihän nyt toisten reviirille sovi mennä saalistamaan.

* Espanjan kieli: Ihanaa, runollista, kaunista ja ah, niin helppoa ranskaan verrattuna. Katalaani toki on kaupungin ja alueen kieli número uno, mutta espanjalla (eli castellanolla) pärjäsi hyvin ja sai asteen verran parempaa palvelua ja enemmän ystävällistä kohtelua kuin jos olisi asioinut vain englanniksi. Espanjan kieltä on ollut vähän ikävä, joten siksikin oli mukava päästä sitä lomalla käyttämään. Qué maravilloso!

* Barcelonan monipuolisuus: Tähän rakastuin ja tätä kaipaan. Kaupungissa tuntui olevan kaikkea laidasta laitaan. Mitään en kaivannut ja tunnelma oli urbaani. Pidän suurkaupungin vilinästä ja sykkeestä ja Barcelona teki siksi vaikutuksen. Pisteenä i:n päällä oli meri, joka teki kaupungista entistä ihanamman.

Näin, nyt on matkakertomus lopussa ja on aika siirtyä takaisin arkeen. Barcelona säilyy ajatuksissani ja haaveissani. Seuraavat matkakohteet ovat jo mielessä, mutta asia ja kaupunki kerrallaan. Nyt takaisin Luxemburgin arkeen ennen uusia seikkailuja. Saludos mi cariños y hasta luego! XXX

La Pâque tranquille et la vie vraiement quotidienne

Bonjour mes amis! :) Tästä teksitistä tulee lyhyt ja ytimekäs - lupaan ja vannon. Olen huomannut, että yleensä tekstini ovat hervottoman kokoisia sepustuksia kaikesta turhasta, mutta asiaa tuntuu aina vain riittävän. Tämän kirjoituksen asiasisältö ja kuulumisten summaus on: laiskuus on hyvästä ja ulkomaillakin eletään arkea. Lyhyestä virsi kaunis: en ole viime aikoina tehnyt oikein mitään ihmeellistä, nauttinut vain olostani keväisessä Keski-Euroopassa.

Pääsiäinen oli ja meni. Sää oli kaunis, lämpötila 25 astetta ja aurinko paistoi. Muiden paikallisten tapaan minäkin sain raahattua itseni kaupungin keskuspuistoon ottamaan aurinkoa ja lukemaan kirjaa. Ostin tätä tarkoitusta varten piknikhuovankin. Auringonpaiste lämmitti sekä ihoa että mieltä ja siitä nautiskellessa kului pitkäperjantai ja lankalauantai. Perjantaina nautiskelin myös itsevalmistamastani herkkuruoasta: lampaankyljyksiä punaviinikastikkeessa, paistettuja yrittiperunoita ja palanpainikkeeksi kylmää rosé-viiniä. Oikein herkullinen ateria. <3 Pääsisäissunnuntaina kävin ranskankielisessä messussa Luxemburgin Notre Dame -katedraalissa. Kaunis tilaisuus ja kirkko oli täynnä. Katolisessa messussa on sitä jotain. Ehkä se on rituaalisuus, joka minua katolisessa kirkkokulttuurissa viehättää. Ristinmerkit, kättelyt, kumartelut jne. Kaikki tuo rauhoittaa mieltä ja luo jumalanpalvelukseen selkeän rytmin. Ainoa miinus messussa oli käsiohjelemien puuttuminen, sillä koskaan ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lisäksi Isä meidän -rukous ja uskontunnustus ovat ranskaksi kiitettävän vaikeita ja tuplasti haasteellisempia, jos ei koskaan ole kyseisiä litanioita ranskaksi lukenut tai lausunut. Niinpä mutisin kirkossa omiani parhaani mukaan uskontunnustuksen kohdalla. Pääsiäismaanantai meni vain lomaillessa. Minulla oli suuret suunnitelmat lähteä pääsiäisenä käymään Luxemburgin herttaisissa pikkukylissä, mutta en sitten jaksanut. Johtuu varmaan myös siitä, että tiedän toukokuun olevan reissausta täynnä ja pääsiäisenä sain kerätä voimia tuleviin koitoksiin.

Viikkoa ennen pääsiäistä ihana ystäväni Minna Hautala poikkesi luonani kylässä. Minna saapui Utrechista, Hollannista bussi-juna -yhdistelmällä Brysselin kautta. Meillä oli oikein mukavaa Luxin ihmeitä katsellessa ja kuulumisia vaihtaessa. Leikimme turisteja, söimme herkullisia leivoksia ja juustoja sekä saimme ikuistettua itsemme erään polttariporukan valokuvakansioon. Kyseiset pojat olivat yhtä kekkulissa kuin suomalaiset konsanaan, joten ehkä alkoholinkulutus on kaikkialla maailmassa samanlaista. Polttarit ainakin muistuttivat suomalaisia vastaavia menosta ja meiningistä päätellen erehdyttävän paljon. Patjan Minnan majoitusta varten sain lainaan iki-ihanalta paikalliselta Suomi-kontaktiltani Tuulialta. Patja on hyvässä tallessa ja odottaa vieraita, joita saapuu touko- ja kesäkuussa lisää. On hauska saada vieraita tänne, sillä Luxemburg on paikka, jonne harva suomalainen eksyy, ellei varta vasten tule tänne jotakuta tapaamaan tai töihin. Turisteja on kaupungissa ihan kiitettävästi, mutta ei täällä mistään turistirysästä voi puhua, vaikka nähtävää kaupungissa toki onkin. Tervetuloa siis käymään, mikäli kiinnostaa! Patja on käytettävissä kesäkuun loppupuolelle saakka. :)

Muuten aika on kulunut lenkkeillessä, töissä ja Pariisiin valmistautuessa. Paljon paperisotaa on edessä sekä muuton että paikoilleen asettumisen osalta. Hiukan jo etukäteen hirvittää ranskalainen byrokratia, joka lievästi sanottuna on mutkikasta. Olen kuullut kauhujuttuja pitkistä prosesseista ja ynseistä virkailijoista. Toisaalta ja onneksi olen saanut paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä paperiasioiden hoitamista varten. Ja onneksi pääsen tutustumaan ranskalaiseen byrokratiasirkukseen vasta kesällä, saan kerätä voimia tuleviin taisteluihin kaikessa rauhassa. :)

Ensi viikonloppuna jätän Luxin hetkeksi rauhaan ja siirryn päiväksi muutamaksi Espanjan auringon alle. Tai ehkä pitäisi kirjoittaa Katalonian auringon alle, koska matkakohteenani on Barcelona. En ole aiemmin kyseisessä kaupungissa vieraillut, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää. Barcelonan lentokentällä olen joskus istuskellut pari tuntia, mutta itse kaupunki on suhteellisen vieras. On siis mukava päästä ihan uuteen paikkaan turistia leikkimään sekä espanjaa puhumaan. Sekä tietenkin syömään tapaksia ja juomaan viiniä. :) Samalla saan tavata pikkuveljeni ja kälyni, jotka ovat Espanjaa kiertämässä. Barcelona on heidän reissunsa päätepiste ja minulle mukava matkakohde pitkäksi viikonlopuksi. Espanjan ihmeitä on siis luvassa seuraavalla kirjoituskerralla.

Eipä tällä kertaa tämän ihmeempiä. Arkista aherrusta Luxemburgissa. Töitä, ruokaostoksia, pyykkäystä, siivousta, satunnaisia turistikierroksia. Näistä kaikista on kevääni Luxemburgissa tehty ja hyvä niin. Matkustaminen on kivaa, mutta välillä todella rankkaa. Siksi on hyvä saada välillä olla kotona - oli koti sitten Suomessa tai ulkomailla. Luxemburg on tämänhetkinen kotini ja siksi täällä on ollut hyvä olla, vaikka väliaikaisuuden tunne ajoittain vaivaakin. Toisaalta, kuten joku viisas on todennut: "väliaikaista kaikki on vaan". Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Ensi viikolla halataan ja tavataan. A bientôt mes cheris! :) XXX

Eléction parlamentaire, quelques visites à l'étranger et la vie estival

Salut mes amis! :) Jälleen on aika lentänyt kuin siivillä, joten siksipä kartoitan kuluneet tapahtumat viime viikkojen varrelta ennen kuin informaatiotulva yllättää. Viimeiset viikot ovat kuluneet ennen kaikkea työkiireiden, mutta myös vapaa-ajan puuhien merkeissä hurjaa vauhtia. Joten pidemmittä puheitta on va commancer...

Viime viikon juttu numero yksi oli eduskuntavaalien ennakkoäänestys, joka piti lähetystön vilkkaana. Porukkaa kävi tasaiseen tahtiin kaikkien neljän äänestyspäivän aikana ja lopullinen saldo oli 430 äänestäjää. Luxemburgissa asuu reilut tuhat suomalaista ja äänestäjiä saapui paikalle myös Belgiasta, Saksasta ja Ranskasta, joten äänestysprosentti oli ihan mukava. Meillä oli veikkaus siitä, kuka henkilökunnasta arvaa äänestäjien lukumäärän oikein ja minä osuin lähimmäksi 428 äänestäjän arvauksellani. Palkinnoksi kaukonäköisyydestäni saan ilmaisen lounaan. Ei ollenkaan huono diili ruoan ystävälle. :) Vaalien aikana minä toimin vaalitoimitsijana eli otin äänestäjiä vastaan, leimailin äänestyskuponkeja ja allekirjoittelin ilmoittautumislomakkeita. Oli hauska kokemus olla töissä vaaleissa ja samalla nähdä suomalaisten koko kirjo Luxemburgissa. Valtaosa täällä olevista maanmiehistämme on töissä EU-instituutioissa, mutta joukkoon mahtuu myös vanhempaa väkeä ajalta ennen EU:ta. Eräskin suomalainen varttuneempi herrasmies oli asunut täällä jo 40 vuotta. Pieneksi kansaksi suomalaiset matkustavat ja muuttavat ulkomaille yllättävän suurella volyymilla, sillä lähes kaikkialta löytyy suomalaisia. Luxemburgissa heitä riittää ja oli hienoa huomata, kuinka vaalit saivat heidät äänestemään ja vaikuttamaan kotimaan asioihin, vaikkei pysyvä koti enää Suomessa olisikaan. Kansalaisvaikuttaminen siis kunniaan ja isänmaan rakkaus ennen kaikkea. :)

Toinen työhön liittyvä kiinnostava seikka on, että ulkoministerimme Alexander Stubb piipahti alkuviikosta täällä kokoustamassa. ei siis lähetystöllä, vaan Luxemburgissa EU:n ulkoministerikokouksessa. En siis saanut kunniaa tavata kiireistä ministeriämme, mutta on hauska tietää, että hän välillä eksyy tähänkin osaan Eurooppaa. Muuten töissä olen palautumassa arkirutiineihin vaalihässäkän jälkeen ja valmistaudun kevään tuleviin koitoksiin, josta en vielä mainitse sen enempää. Kaikkea kivaa on kuitenkin tiedossa kuin myös Pariisiin valmistautumista sekä henkisesti että konkreettisesti. Muutto Ranskaan on edessä kesäkuun loppupuolella ja sitä olen pikkuhiljaa alkanut ajatuksen tasolla jo valmistella. Olen myös konkreettisesti pohjustanut tulevaa muuttoa asuntoa metsästämällä ja selvittelemällä työelämävalmennuskuvioita UNESCO:n kanssa. Kaikki aikanaan, mutta suunnitelmallisena ihmisenä aloitan valmistutumisen jo näin hyvissä ajoin.

Arki Luxemburgissa on sujunut tasaiseen tahtiin. Listojen ystävänä kirjaan tähän ylös arkisia asioita luettelon muodossa ja pienillä kommenteilla varustettuna. s'il vous plaît:

- Kissavahtius Part II: Olin viime viikolla jälleen Longwyssa Tuulian kissoja kaitsemassa. Gustave ja Eddie olivat yhtä suloisia kuin ennenkin ja kietoivat minut tiiviisti pikkutassujensa ympärille. Muutenkin oli virkistävää jälleen poiketa Ranskassa, vaikka onkin ihanaa asua Luxin kaupungissa ja välttyä pitkiltä työmatkoilta. Longwy tuntui tästä huolimatta oikein kotoisalta ja kissavahtius on kiitollisuudenvelan takaisinmaksua, mutta myös suuri ilo ja etuoikeus, josta eläinrakkaana ihmisenä nautin suuresti.

- Kesäinen sää: Enää lämpötila ei ole kahdenkymmenen asteen korvilla, mutta koko viime viikon ja viikonlopun kylläkin. Tuntui kuin olisi elänyt Suomen alkukesää kaikkien kukkien, tuoksujen ja lämpöisen auringonpaisteen keskellä. Kyllä kesä on ihana asia ja Keski-Euroopan ilmasto sopii minulle kuin nenä päähän. Pohjoiseen kevääseen ei siis ole ikävä, vaan viihdyn mitä mainioimmin täällä leudommilla leveysasteilla. Jopa lämmin sadepäivä oli aivan ihana kokemus, sillä maa tuoksui kukilta je kesältä sadepisaroiden ropistessa hiljaa maahan. Sielu, mieli ja keho nauttivat kesästä.

- Luxemburgin sosiaaliturvatunnus: Tai jonkinlaisen vastaavan kansallisen identiteettinumeron sain, kun postiluukusta tipahti kirje maahantuloilmoittautumisen seurauksena. En tiedä, mitä tulen kyseisellä numerolla koskaan tekemään, mutta taidan nyt kaikkien sääntöjen ja lakien mukaan virallisesti asua täällä. Outo tunne. :)

- Luxemburgin korkea elintaso: Tästä aiheesta olen paasannut jo aiemmin, mutta todettakoon vielä kerran, että luxemburgilaiset ovat yksi maailman vauraimmista kansakunnista. Esimerkiksi sopii mainita bussikuskien palkka, joka kuulemma on 4000€/kk. Ja lapsilisät ovat täällä Suomea (ja montaa muuta maata) paremmat. Lapsiperheitä myös tuetaan muilla tavoin, sillä lapsista saa verohelpotuksia. Jos perheessä on vähintään neljä lasta, niin palkasta ei mene veroa lainkaan. Äitiysloma ei ole hyvällä mallilla, mutta täällä äidit jäävätkin lasten kanssa usein kotiin. Ja mikäs on jäädessä, jos puoliso tienaa keskimäärin noin 4000-8000€/kk. Minä ja minun alle 1000€ palkkani olemme reippaasti alle köyhyysrajan tässä maassa. Hassua, sillä en koe olevani köyhä. Hintataso maassa on kuitenkin oikein kohtuullinen, joten vähemmälläkin rahalla pärjää hyvin - etenkin, koska ruoka on edullista. Silti sanoisin, että valtaosa tämän maan ihmisistä on hyvinkin varakkaita, mikä näkyy katukuvassa kalliina autoina ja merkkivaatteina. Aito Louis Vouitton joka toisen naisen käsivarrella ei ole mikään harvinaisuus ja pukumiehiä kalleissa Armaneissaan on kaikkialla. Että näin Luxemburgissa.

- Naapurin karitsa: En tiedä, onko kyseessä Maijan karitsa (huono vitsi, teidän!) vai mikä, mutta naapurin pihalla asuu pieni ja villava karitsa, joka määkii päivittäin suureen ääneen. Silmäni levisivät lautasen kokoisiksi, kun tajusin kummallisen määkinän lähtevän karitsasta. Kyseinen otus on oikein suloinen, mutten vieläkään ymmärrä, miten se voi asua jonkun omakotitalon takapihalla keskellä kaupungin keskustaa. Lisäksi naapurissa tai jossain kotitaloni lähellä on kukko, sillä aamuisin kuuluu tasaiseen tahtiin kieuntaa niin, että koko naapurosto raikaa. tämä ei kuulemma ole Luxemburgissa kuitenkaan mitenkään kummallista, sillä Euroopan komission ja parlamentin rakennusten vieressä on hevoslaidun ja Kirchbergissä löytyy lammastilaa ja kanalaa koulujen lähistöltä. Tervetuloa siis yhteen EU:n pääkaupungeista ja suureen metropoliin. :) Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, josko karitsa mystisesti katoaa pääsiäisen koittaessa. Itsekin ajattellin, että siitä saisi oivan paistin pääsiäispöytään. Taidanpa mennä terottamaan lihakirveeni valmiiksi... :)

- Iloista postia Suomesta: Tätä saapui sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti. Kuvaannollisesti siinä mielessä, että eräs läheinen ystäväpariskuntani sai terveen ja potran esikoistyttären viikko sitten. Onnea vielä koko perheelle uudesta tulokkaasta! <3 Konkreettisesti siinä mielessä, että rakkaat vanhempani postittivat minulle kesävaatteita ja laittoivat mukaan pakettiin suomalaista karkkia. Lakritsi popisittiin heti parempiin suihin, mutta Mariannet jemmasin. Sen sijaan töissä saamani salmiakkipussi tyhjenee parhaillaan kovaa vauhtia. Missään muualla kuin Suomessa ei osata karkkien jaloa valmistustaitoa.

- Kielikukkaset: Näitä riittää. Leivoin muun muassa sämpylöitä leivinjauheeella, koska luulin levure chimiquen tarkoittavan kuiva hiivaa (levure = hiiva). Teitittely tuottaa vaikeuksia vieläkin, onnistuin vahingossa sinuttelemaan yhdessä työkokouksessa ulkomaalaista diplomaattia. Käytän välillä vääriä termejä ja saan aikaan hämmennystä, kuten toissapäivänä yhtä työsähköpostia kirjoittaessani. Kommellusten keskellä myös kehitystä on päässyt tapahtumaan, sillä osasin antaa turistineuvontaa ranskaksi tien kysyjälle. Lisäksi olen oppinut muutaman sanan luxemburgin kieltä: moien tarkoittaa päivää ja äddi merkitsee näkemiin.

Arkisen aherruksen lomassa olen ehtinyt myös nauttia kulttuurista ja matkustelusta. Viime perjantaina olin nimittäin La Philharmoniessa eli paikallisessa Finlandia-talossa kuuntelemassa Luxemburgin filharmonista orkesteria. He soittivat Haydenia, Mahleria ja Stravinskya. Konsertti oli oikein vaikuttava ja oli ihanaa pitkästä aikaa kuunnella livenä klassista musiikkia. Suuren orkesterin soittamana siinä on aina jotain niin taianomaista, kuinka musiikki luodaan täysin akustisesti ja vanhat sävelet eivät koskaan menetä tenhoaan. Kuinka monesta nykykappaleesta voi sanoa samaa, kysyn vain.

Viikonloppu puolestaan sujui turisteilun merkeissä, sillä kävin lauantaina Metzissa Ranskan puolella ja sunnuntaina piipahdin Trierissä Saksassa. Edellinen sijaitsee noin 70 km Luxemburgin kaupungista etelään ja jälkimmäinen on noin 50 km Luxemburgin kaupungista itäkoilliseen. Molemmat kaupungit olivat erittäin hurmaavia ja herttaisia vanhoine rakennuksineen, villkaine katuineen, pitkine historioineen ja kauniine maisemineen. Aurinko paistoi, tunnelma oli viehättävän keskieurooppalainen ja mieli oli korkealla. Molempiin kaupunkeihin pääsin kätevästi ja suoraan paikallisjunalla eikä reissu myöskään ollut hinnalla pilattu, sillä menopaluulippu Metziin maksoi 16€ ja sama matka Trieriin 8,40€. Ranskassa oli mukava puhua ranskaa ja Saksassakin mongertelin muutaman sanan osaamiani saksalaisia arkisanoja, joiden avulla sain ruokaa ja muuta välttämätöntä. Metzissa vaikuttavinta oli vanha katedraali sekä kaupunkia halkovan joen varsi. Trierissä puolestaan tykästyin katedraaliin sekä roomalaisten aikaisiin raunioihin. Trier on siis perustettu Rooman valtakunnan ulottuessa Germaniaann saakka ja varhaisimmat rakennelmat ovat peräisin 100-luvulta jKr. Oli mukava piipahtaa ulkomailla ja junassa matkatessani saatoin vain ajatella kuinka onnekas ja etuoikeutettu olen, kun saan asua ja olla täällä. Eurooppa on niin kaunis ja monipuolinen. Voimme olla rakkaasta ja vanhasta mantereestamme ylpeitä, sillä se on äärettömän monipuolinen ja mielettömän akunis manner.

Sunnuntaipäivän lopuksi sivistin itseäni Luxemburgin Notre Damen katedraalissa, jossa Tuulian kuorolla oli pienimuotoinen konsertti katedraalin kryptassa. He lauloivat Bachin kantaatteja, jotka olivat upeaa kuultavaa. Konsertin jälkeen katedraalissa vietettiin viikkomessua ja siihen osallistuin mieluusti. Tällä kertaa messu oli vain kolmikielinen (ranska, saksa ja luxembourg) ja täytyy sanoa, että hallitessani ainoastaan yhden kielen puhuttujen kielten joukosta, minulla oli lieviä vaikeuksia pysyä messussa kärryillä. Kokemuksena se oli kuitenkin mahtava ja katolinen messu tuntuu muutenkin kiehtovalta ja hengelliseen arkeeni sopivalta. Messun jälkeen Tuulia ja minä avasimme terassikauteni nauttimalla lasilliset Luxin vanhassa kaupungissa täpötäyden ravintolan terassilla. Rosé-viini maistui taivaalliselta ja kesä tuntui olevan taas askelen lähempänä.

Tässäpä taas tämänkertaisia kuulumisia. Elämä Luxemburgissa sujuu todella mukavasti ja olen kaikin puolin todella onnellinen arjestani ja elämästäni täällä. Pariisi kuitenkin siintää jo mielessä, joten siinä mielessä täällä oleminen tuntuu hiukan väliaikaiselta. Väliaikaisuus kuitenkin tuntuu hyvältä, joten siksikin elämä hymyilee ja antaa suopeasti lahjojaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Voikaa hyvin kaikki, missä ikinä olettekin ja muistakaa: je vous aime! XXX 

Le temps des cherises

Nyt on kirsikankukkien aika - jopa Japanissa, jossa tuhoisa maanjäristys ja ydinvoimaongelmat ovat sekoittaneet kevään odotetuinta taphtumaa eli Kirsikankukkajuhlaa. Minä en kuitenkaan ole Japanissa, vaan Luxemburgissa nauttimassa Keski-Euroopan keväästä. Sillä kevät on vihdoin ja viimein saapunut. Kukat kukkivat, puihin tulee lehtiä, nurmi vihertää ja lämpömittarin celsius hipoo välillä jopa 20 astetta. Ja eletään siis maaliskuun loppua. En ole koskaan suuremmin perustanut lumesta ja talvesta, vaikka vuodenajoista pidänkin. Siksi olen oikein iloinen täkäläisestä säätilasta ja kevään aikaisesta saapumisesta. Sillä kukat ja aurinko tuovat tulleessaan muutakin kuin kevään. Ne tuovat uusia tuulia ja uusia ajatuksia.

Viime viikkoina olen puuhaillut vain arkisia asioita ja luonut uusia rutiineja, jotka muutto kaupunkiin toi tullessaan. Päivät ovat kuluneet rauhallisesti ja välillä jopa ehkä vähän tylsästi. Olenkin pohtinut, että pitäisikö minun revitellä jotenkin enemmän ja pistää elämä risaiseksi jollain tavalla. Toisaalta arki ja tylsyys ovat hyvästä, sillä pitkällinen rutiinittomuus ei sovi minulle. Lisäksi revittely on hiukan hankalaa, sillä a) käyn arkisin töissä klo 8.30-16.30 ja tarvitsen vähintään kahdeksan tunnin yöunet, b) rahavarantoni ovat hyvinkin rajalliset, joten niiden kanssa ei paljon rillutella, c) Luxemburg on rauhallinen lintukoto ja d) olen täällä työharjoittelussa ja aikuista elämää oppimassa enkä rellestämässä. Ajoittainen irtiotto arjesta on kuitenkin hyvästä ja siksi minäkin olen jo onnistunut olemaan shamppanjahiprakassa ja kärsimään sen jälkeen kahden päivän krapulasta, tutustunut paikalliseen baarikulttuuriin, joka ei juuri eroa muista maista paitsi tupakansavuisuudellaan ja kielien sekamelskallaan sekä suunnittelmaan kevään reissuja Luxemburgin rajojen ulkopuolelle. Matkailu tosin on aika rajoitettua sekä rahavarojen että ajan puutteen vuoksi. Minulle ei nimittäin työelämävalmennuksessa kerry lainkaan lomapäiviä, vaan ylimääräiset vapaat kertyvät vain ja ainoastaan ylitöistä, joita ei aina ole mahdollisuutta tehdä. Onneksi kaikki on kuitenkin aina järjesteltävissä ja siksi Barcelonan ja Pariisin lomat ovat vain odotuksen päässä.

Mutta palataan siihen arkeen, joka elämääni hallitsee. Töissä elämä on sujunut ennallaan ja kokemuksia keräten. Mukavaa on edelleen, mutta samalla kuitenkin tiedostan tämän kaiken väliaikaisuuden. Mieli siintääkin jo tulevassa eli ennen kaikkea UNESCO-harjoittelussa Pariisissa, jonne siirryn kesäkuussa. Ajatusten tasolla olen tätä seuraavaa elämänvaihettani jo pohtinut, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus ryhtyä konkreettisiin toimiin asioiden järjestämiseksi. Välillä mietin, että olisiko jo aika asettua aloilleen ja mennä vain töihin jonnekin, perustaa perhe ja elää tasaista ja rauhallista elämää vailla jatkuvaa muuttamista, tavaroita kahdessa maassa ja jatkuvaa ystävien ikävää. Osasyyllisenä tähän ovat varmasti useiden ystävieni muuttuneet elämät, sillä yksi jos toinenkin on menossa tai on mennyt viime vuosina naimisiin ja tämän vuoden aikana maailmaan on alkanut putkahdella uusia ihmisiä läheisten ihmisten taholta. Onnea vain kaikille ihanista ja suurista elämänmuutoksista, jotka saavat minut pohtimaan omaa elämäntilannettani! :) Sitten taas muistan, että elän parhaillaan unelmaani. Asun ulkomailla, harjoittelen kansainvälistä työtä tulevia urahaveitani toteuttaakseni ja saan päivät pitkät olla vieraiden kielten ja eri kulttuurien kanssa tekemisissä. Hetkeäkään en siis vaihtaisi pois, vaikka jatkuvasti kyseenalaistan omat valintani, suunnitelmani ja ratkaisuni. Silti olo on rauhallinen ja auvoisa. Tuntuu, että oikeaan suuntaan ollaan menossa, vaikka Luxemburg onkin eräänlaista välitilaa ja valmistautumista johonkin suurempaan. Luxemburgin elämäni on kuitenkin hyvää harjoitusta ja kokemusta sekä ennen kaikkea uusia elämyksiä ja ihmisiä. Siksi ei siis huolia ja murheita, vaan vain suunnitelmia ja iloa tulevasta.

Kuten tästä jonninjoutavasta vuodatuksesta voi päätellä, mitään kovin ihmeellistä ei viime aikoina ole tapahtunut. Jotakin kuitenkin, sillä olen tutustunut paikalliseen historiaan museoiden suosiollisella avustuksella sekä kerännyt mielenrauhaa ja perespektiiviä hautausmaavierailuilla. Lisäksi keho on pysynyt kunnossa jatkuvan lenkkeilyn (hyötyliikuntaa n. 5km/työpäivä, sillä kävelen kaikki työmatkat) ja viikottaisen uimahallivierailun myötä. Paikallinen uimahalli oli muuten todella hieno ja siisti. Iso allas, jossa ei tarvinnut uida iänikuista ympyrää, vaan tilaa polskia oli jokaiselle vailla rajattuja kaistoja. Ainoa miinus tulee pakollisesta uimalakista, joka pitää kiskoa päähän ennen altaaseen menoa. En tykkää uimalakista ja nyt minun pitää ostaa sellainen, jotta voin uimahallissa käydä.

Museoista puolestaan sen verran, että sivistin itseäni viime viikonloppuna Villa Vaubanin taidemuseossa, Musée de la déportation -museossa sekä Musée d'Histoire de la ville de Luxembourg -museossa. Villa Vauban on vanha herraskainen talo Luxembourgin keskuspuistossa ja itse rakennus oli vaikuttavampi kuin esillä olevat taulut. Taidemuseo oli pikkuruinen, mutta ilmainen (oli museoiden "avoimet ovet" -viikonloppu) ja vanha talo tunnelmallinen. Musée de la déportation käsitteli itseäni kiinnostavaa teemaa eli toista maailmansotaa, jolloin lukuisia luxemburgilaisia kuljetettiin keskitysleireille natsien valtaamsta maasta. Museo on tämän paikan kohdalla liioittelua, sillä kyseessä oli pikemminkin näyttely ja muistomerkki karkotusten uhreille. Lisäksi kaikki tekstit olivat yllätykseseni luxemburgiksi, joten en ymmärtänyt esittelyteksteistä mitään. Museokäynti olikin siksi vain pelkkä piipahdus historian siipien havinaan, vaikka aihe olisikin kiinnostanut syvempääkin sukellukseen 60 vuoden taakse. Sen sijaan Musée d'Histoire de la ville de Luxembourg oli positiivinen yllätys, sillä Luxemburgin kaupungin historiaa käsiteltiin ja esiteltiin siellä monipuolisesti ja kattavasti.

Luxemburg tuntuu olevan ylpeä omasta pitkästä ja vauraasta historiastaan sekä nykyisestä roolistaan EU:n näköalapaikalla. Kansallistunne elää ja voi kuitenkin hyvin tässä lilliputtimaassa, jonka väestöstä noin 40% on ulkomaalaisia. Luxemburg onkin kiinnostava sekoitus eri kulttuureita ja vieraita kieliä kuulee päivittäin, yleisimpinä ranskan, saksan ja luxemburgin ohella italia, portugali ja englanti. Lisäksi puhua saisi kaikkia muita kieliä maan ja taivaan väliltä. Globaali onkin sana, jonka liittäisin Luxemburgiin ja tätä en olisi tehnyt ennen tänne saapumistani, jolloin en tiennyt maasta mitään. Kansainvälisyydeestään huolimatta Luxemburg on todella rauhallinen, mistä todistaa aamuöinen kävelyni kaupungin keskustasta kotiin kello puoli kaksi lauantaiyönä. Ketään ei ollut missään, kadut olivat autiot ja keskusta typötyhjä. Jos en olisi tiennyt olevani tämän maan pääkaupungissa lauantaina yöllä, niin en olisi uskonut. Hiljaista kuin haudassa, mitä ei taatusti tapahdu monenkaan maan pääkaupungissa lauantaina yöllä.

Ranskan kielen suhteen on tapahtunut sekä edistystä että turhautumista. Edistystä siinä mielessä, että tekstien lukeminen on helpottunut äärettömän paljon ja tuntuu nykyisin luontevalta. Edistystä siinäkin mielessä, että radion, television, kokousten tai luentojen seuraaminen ei tuota enää ongelmia. Olin nimittäin viime viikolla kuuntelemassa Neumünsterin kulttuurikeskuksessa, joka sivumennen sanoen on vanha benediktiini-luostari, keskustelutilaisuutta ranskankielen asemasta Luxemburgissa ja maailmassa. Oikein kiinnostava keskustelu ja ymmärsin ilman vaikeuksia. Mutta auta armias, kun minun pitäisi hoitaa arkisia asioita ranskaksi. En osaa säätilasta keskustella, keittiösanastoni on surkea, kotitöiden nimiä en ole koskaan ranskaksi kuullutkaan ja kämppisteni kanssa keskustellessa sanavarastoni on niin hemmetin rajallinen, että tuppisuisuuteni yhteisessä illallispöydässä on välillä noloa. Tiedän, että tilanne tulee vielä muuttumaan ja että olen lyhyessä ajassa oppinut äärettömän paljon, mutta siitä huolimatta kielitaidon vajaavaisuuteni jokapäiväisen elämän juoksevien asioiden kohdalla on paitsi noloa myös äärettömän ärsyttävää. Syytän tästä osittain itseäni, mutta osittain koulussa saamaani ranskanopetusta, jossa oppikirjojen ja opettajieni mielestä minun oli tärkeämpää tietää mikä on keskoskaappi ranskaksi kuin osata tilata ruokaa ravintolassa. Siksi ranskantaitoni ovat tällä hetkellä hiukan nurinkuriset, sillä töissä lukemani ja käyttämäni ranska sujuu ongelmitta, mutta arkipäivän tilanteet ja keskustelu tuottavat suuria vaikeuksia. Onneksi tilanne tulee korjaantumaan ajan myötä, mutta yhtä kaikki tilanne on välillä äärimmäisen huvittava ja turhauttava.

Kielikommellusten ja museoiden ohella olen saanut hengenravintoa ja ajattelemisen aihetta vierailuistani hautausmaalla. Aivan asuntoni lähellä sijaitsee Notre Damen katolinen hautausmaa, joka on oikein viehättävä ja suloinen. Hautausmaalla kävely on minulle aina terapeuttinen kokemus, jolloin muistaa olevansa osa jotakin suurempaa ja tulee sinuiksi oman kuolevaisuutensa kanssa. En ole koskaan liiemmin pelännyt hautausmailla ja olisikin hienoa päästä kokemaan se yöaikaan. Valitettavasti hautausmaan portit sulkeutuvat illalla klo 20.00, joten ainakaan täällä se ei ole mahdollista. Hautauskulttuureihin sain puolestani perspektiiviä löytäessäni muutaman kilometrin pääsä kotoani sijaitsevan juutalaisen hautausmaan. Siellä oli hiljaista ja rauhallista ja ainoa ero kristillisiin hautoihin verrattuna oli ristien korvaaminen Daavidin tähdillä ja kukkien sijasta haudoille laitettavat kivet. Kivet symboloivat pysyvyyttä ja jatkuvuuutta sekä kertovat jonkun vierailleen haudalla. Hautausmailla sielu ja mieli lepäävät. Siksi olen onnellinen, että pääsen niille kävelemään koska tahansa täällä ollessani. Henkinen hyvinvointini on taattu. :)

Loppuun jälleen tutuksi tullut listaus muutamista asioista. Ensiksi muutama plussa ja miinus yhteisasumiseen ja kämppiselämään liittyen. Kaikki on sujunut talossamme oikein hyvin ja olo tuntuu kotoisalta. Kuitenkin välillä huomaan kaipaavani jotain pysyvämpää ja omaa kotia. Ehkä se on osa sitä aikuistumista. :) Mutta tässä lista, s'il vous plaît:

+ mukavat ihmiset + mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, esim. kämppikseni Yvan työtoveri irlantilainen Grace

+ mahdollisuus oppia ja puhua ranskaa kotona

+ kaikki kämppikseni ovat aikuisia ja harjoittelussa, joten elämä on sen mukaisesti siistiä ja suhteellisen säntillistä

- erilaiset elämänrytmit, esim. ranskalainen tapa kutsua ystäviä kylään illalliselle klo 22.00, jolloin pohjoismaalainen haluaa jo käydä yöpuulle, koska seuraava päivä on työpäivä

- oma rauha on välillä rajoitettua

- oman keittiön kaipuu, vaikka nykyinen yhteiskeittiöni onkin ihan ok

- väliaikaisuuden tuntu ja oman kodin tarve

Yleisesti ottaen en voi valittaa asumisjärjestelyistäni, sillä kaikki on sujunut erittäin hyvin ja kämpän sijainti ja viihtyisyys korreloivat vuokran kanssa täydellisesti. Mutta pidemmän päälle kämppisasuminen alkaisi varmasti uuvuttaa. Onneksi kaikki on kuitenkin vain väliaikaista. :)

Ja jälleen kerran loppuun sekalainen seurakunta huomioita Luxemburgin arjesta:

* Kesä saapuu: Maa tuoksuu mullalta ja kukilta. Lisäksi terassikalusteet on kannettu ulos jokaisen kahvilan ja ravintolan edustalle. Huomautettakoon myös, että täällä on kaikissa kahviloissa (leipomoita lukuunottamatta) pöytiintarjoilu.

* Lemmikit: Niitä näkyy katukuvassa ennen kaikkea koirien muodossa, mutta kotini vierestä kuuluu aina välillä määkinää ikään kuin naapurissa asuisi lammas tai vuohi. Pitkään Luxissa asuneen Tuulian mukaan tämä voi olla hyvinkin mahdollista. Olin eilen vahtimassa Tuulian kissoja ja ne olivat yhtä suloisia kuin ennenkin. Lemmikeistä on niin paljon iloa! Mutta onpa niistä myös huolta ja vaivaa sen verran, että oma karvainen otus on tällä hetkellä mahdottomuus. Onneksi voin lainailla muiden ihmisten karvakorvia. :)

* Kevätflunssa: On lievästi vaivannut. Siksi jouduin menemään apteekkiin ja ostamaan lääkkeitä. Niitä ei saanut ottaa itse hyllyistä, vaan jopa aspiriini myytiin tiskin takaa. Outo käytäntö itsepalvelukulttuuriin tottuneelle suomalaiselle, mutta ainakin kielitaito kohenee hurjasti, kun joudun jatkossakin hankkimaan lääkityksen tiskin takaa ranskaksi asioiden. :)

* Vetolaukkureput: Täällä paikalliset koululaiset eivät kanna koulureppua selässään, vaan vetävät sitä perässään. Kaikissa lasten koulurepuissa pn nimittäin pyörät ja vetokahvat, joten ne ovat ikään kuin matkalaukkuja. Onkohan kyse jostain keski-eurooppalaisesta villityksestä vai muodista? En tiedä, mutta yhdenkään lapsen en ole nähnyt reppua selässään kantavan, vaan kaikki vetävät laukkua pyörillä perässään. Tulevat liikemiehet ja -naiset harjoittelevat lentomatkustajan uraansa mitä ilmeisimmin. :)

Voilà! Nyt on saatu kaikki ajatukset jälleen kerran kirjoihin ja kansiin. Lisää kuuluu perästä pian. :) Siihen asti voikaa hyvin ja pysykää ihanina! <3 Bonne journée à tous! XXX