C'est fini maintenant mais je reviendrai bientôt

No niin, nyt se on ohi. Viiden kuukauden työelämävalmennus Luxemburgissa päättyy tänään. Päällimmäinen tunne on odottavan haikea. On mukava mennä eteenpäin ja kohti uusia haasteita, mutta samalla on hiukan outoa jättää tuttu ja turvallinen Luxemburg taakseen. Työpäivät kevään kuluessa menivät vauhdilla ja minun on vaikea uskoa, että kahden viikon päästä alkaa uusi työelämävalmennus jakso Pariisissa. Pariisin aikaa varten olen perustanut uuden blogin, jota aloittelen pikapuolin. Ennen siirtymää kuitenkin vielä muutama sana Luxemburgista ja ajastani täällä.

Kivaa oli. Kevät oli antoisa ja harjoittelujakso suurlähetystössä oikein mukva, vaikkei se ihan suoraan koulutustani vastannutkaan. Mukavaa kuitenkin oli ja oli hauskaa päästä näkemään, kuinka pieni maa keskellä Eurooppaa toimii ja millainen suhde Suomella on kyseiseen maahan. Luxemburgissa oli helppo asua, olla ja tehdä töitä. Kaupunki ja maa ovat pieniä ja turvallisia, joten elämä täällä sujui rauhallisesti. paljon aikaa käytin oman tulevaisuuteni pohtimiseen sekä työ- ja elämänkokemuksen kartuttamiseen. Ranskan taidot kehittyivät ja puhkeavat toivottavasti täyteen loistoonsa Pariisin taivaan alla. Kevään mittaan näin maailmaa niin Luxemburgin rajojen sisällä kuin niiden ulkopuolella ja muistot ovat hyviä. Keski-Eurooppa on niin kovin erilainen kuin Suomi. Kotimaa siellä Pohjoisessa tuntuu välillä kovin kaukaiselta, vaikkei se sitä olekaan. Siniristilippu on kuitenkin sydämessä ja kuten aiempien ulkomaankokemusteni kanssa, niin täälläkin olen huomannut olevani joissain asioissa hyvin suomalainen. Kuten vaikkapa siinä, että kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta sekä yksinoloa. Tai että suomalainen välittömyys ja rentous täytyy välillä alistaa muodollisempaan muottiin ranskalaisen kulttuurin kohteliaisuussääntöjen nimissä. Paljon on hyviä asioita keväästä mieleen ja sydämeen kertynyt. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä on ollut kaukokaipuu tai koti-ikävä. Tuttuja ihmisiä ja rakkaita läheisiä olen Suomesta eniten kaivannut. Ruoan, juoman ja kulttuurin puolesta voisin jäädä tänne päin maailmaa vaikka ainaiseksi. En kuitenkaan Luxemburgiin, tämä on liian pieni paikka minun suurille haaveilleni. Siksi Pariisi ja suurkaupungin syke tuntuvat hyvältä ajatukselta ja oikelta suunnalta matkalla elämässä eteenpäin.

Olen kiitollinen ja onnellinen Luxemburgin ajastani, sillä kuten olen monelle ihmisllle todennut, tänne olisi muuten tuskin tullut koskaan tultua. Pieni maa Euroopan sydämessä, mutta jolain tavalla myös vähän unohdettu. Luxemburg yllätti minut avoimuudellaan ja kansainvälisyydellään, jotka ovat huomattavasti sen kokoa isompia. Ulkomaalaiselle tämä on ollut helppo ja viehättävä paikka olla ja asua. Pysyvyys on kuitenkin toinen juttu, sillä elinympyrät ovat täällä liian pienet minun makuuni. Kevään aikana olen törmännyt tuttuihin kasvoihin useammin kuin kerran, mikä on aika hassua ottaen huomioon lyhyen oleskeluni täällä. Lämmöllä kuitenkin muistelen sekä työkavereitani ja täällä tapaamiani muita ihmisiä sekä itse maata, jossa sain hetken viivähtää sen vieraanvaraisuudesta nauttimassa. Mukaan lähtee hyvän mielen, työkokemuksen ja tulevaisuudensuunnitelmien lisäksi myös Villeroy & Bochin (,joka on siis luxemburgilainen yritys) astioita. :) Ei siis valittamista, vaan kohti ääretöntä ja sen yli Buzz Lightyearin viisautta lainatakseni.

Lopulliset hyvästit Luxemburgin kanssa tapahtuvat vasta tämän kuun viimeinen päivä. Sitä ennen vietän viikon reissun päällä Hollantia, Belgiaa ja Ranskaa tutkien. Paluu Luxiin koittaa juhannuspäivänä, jonka jälkeen minulla on viisi päivää aikaa pakata kimpsut ja kampsut, sanoa heiheit Luxemburgille ja junailla itseni Pariisiin. Siihen asti siis au revoir & bon Saint Jean à tous! :) XXX