Relais, vernissage, champagne et la vie marveilleuse

Bonjour mes cheris! :) Viimeisimmästä blogitekstistä on jo vierähtänyt reippaasti aikaa, joten on syytä tarttua näppäimistöön ja naputella muutama sana kuluneista viikoista. Paljon on tapahtunut ja sattunut, joten pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan.

Kaksi viikkoa sitten piipahdin pikaisesti Suomessa Ryanairin suosiollisella ja edullisella avustuksella. Frankfurt-Hahnin kentältä siis lensin Tampereelle ja takaisin. Hahnista Luxemburgiin kulkee suora bussiyhteys, joten matka sujui suhteellisen nopeasti ja ongelmitta. Ovelta ovelle noin kuusi tuntia, tullessa kahdeksan, sillä kone oli myöhässä. Bussi toimi hyvin ja matka Luxiin kesti alle kaksi tuntia. Tullessa tapasin suomalaisen pariskunnan, joka oli tulossa tänne päin viikoksi reilaamaan. Mukavia ihmisiä ja oli kiva antaa vinkkejä Luxemburgista, vaikken maasta paljon mitään tiedäkään. Ryanair ei ollut läheskään niin kammottava kokemus kuin pelkäsin, mutta ei se aina kovin miellyttävääkään ollut. Etenkin koneeseen meno oli ahdistavaa, sillä ihmiset ryysäsivät paikkalippujen puutteessa jonoon ja siitä eteenpäin. Ihan kuin koneeseen ei mahtuisi istumaan. Muuten Ryanairissa ei ollut valittamista ja onhan se todella halpaa matkustaa kyseisellä lentoyhtiöllä. Köyhänä ei ole varaa nirsoilla. :)

Suomessa oli kiva piipahtaa, mutta koska kyseessä oli hautajaismatka reissu oli samalla äärimmäisen raskas henkisesti. Sukulaisia ja perhettä oli ihanaa nähdä ja ulkomailla asumisen rankin puoli on ehdottomasti se, että joutuu olemaan erossa perheestään, ystävistään ja läheisistään. Ikävä kalvaa aina aika ajoin, vaikka yleisesti ottaen olen oikein onnellinen nykyisestä asuinpaikastani ja elämästäni Keski-Euroopassa. Välillä rakkaiden ihmisten ikävä kuitenkin ottaa vallan ja silloin ikävöin Suomea. Onneksi nykytekniikan avulla on kuitenkin helppo pitää yhteyttä yli maantieteellisten rajojen ja Ryanairilla pääsee tarvittaessa edullisesti Suomeen läheisiä tapaamaan. Olen iloinen, että pääsin käymään Suomessa ja tätini Seijan hautajaisissa. Läheisen poismeno ei ainakaan minulle konkretisoitunut ennen kuin arkun äärellä, joten oman ajatusmaailman ja henkisen tilankin kannalta matka oli tärkeä. Samalla sain raahattua lisää tavaraa tänne Luxemburgiin kevätvaatteiden muodossa. Eikä ollut grammaakaan ylipainoa, vaan laukku painoi hurjat 1,5kg alle sallitun painon. Ehkä olen viimein oppinut pakkaamaan. :)

Uudessa kämpässä elämä on sujunut hyvin. Sijainti on edelleenkin loistava eikä yhteisasuminen ole tuottanut ongelmia. Ainoa hetkellinen kysymysmerkki oli pesukoneemme, jossa on saksankieliset ohjelmat. Samoin pyykinkuivaus on välillä hankalaa tilan puutteen vuoksi, kun talossa asuu seitsemän ihmistä ja pyykkiä tulee kaikilta päivittäin. Siivous ei ole ollut onngelmana, sillä ihmiset ovat siistejä ja toisten rauhaa ja tilaa kunnioitetaan myös todella hyvin. Kaiken kaikkiaan asuminen sujuu erinomaisesti, sillä ihmiset ovat mukavia ja vaikka kämppiksiä ei usein näekään, niin välillä syömme yhdessä ja vaihdamme kuulumisia. Minun kohdallani se tarkoittaa usein muutamaa sanaa ja ranskankielistä fraasia, sillä sanavarastoni on vielä hyvin heikko. Sen sijaan ranskan ymmärtämiseni on kasvanut hurjasti viime aikoin. Illallispöydässä siis usein istun ja kuuntelen, kun muut keskustelvat ranskaksi ja yritän sanoa muutaman sanan johonkin väliin. Ihanina ihmisinä asuintoverini tarjoutuivat vaihtamaan kielen englanniski, mutta en suostunut, koska haluan oppia ranskaa. Vaikka hiljaa istuminen sanojen puutteessa onkin turhauttavaa, olen äärettömän onnellinen, että talossamme puhutaan ranskaa ja voin siten oppia sitä kotioloissa. Välillä juttelu onnistuu ilman ongelmia, sillä eräänä iltana kävin lähes virheettömän ranskan kielisen keskustelun kämppikseni Marien kanssa. Minulle myös selvisi kämpiksenäni olevan aasialaisen pojan nimi ja kansalaisuus muistikatkoksen jälkeen. Hän on Chen ja kotoisin Kiinasta, mutta on asunut monta vuotta Belgiassa ja hankkinut kysiesen maan kansalaisuuden. Kadehdin kovasti hänen sujuvaa ranskaansa. Sama koskee ruotsalaista kämppistäni Yvaa (ei siis Yvonne niin kuin erehdyksessä kirjoitin), joka on asunut ranskassa viisi vuotta ja osaa kieltä virheettömästi. Mutta oppimassa täällä ollaankin, joten enköhän jonain päivänä saa suuni auki ranskaksi illallispöydässä. :)

Työ vie suurimman osan ajastani, mutta en voi valittaa, koska se on niin kivaa. Saan tehdä monipuolisia asioita ja olla monessa mukana. Kuluneena viikkona olen päässyt tapaamaan lukuisia ihmisiä ja viettänyt hauskoja työpäiviä. Viime viikonloppuna Luxemburgissa järjestettiin Relais pour la vie -tapahtuma, joka kerää varoja syövän vastaiseen työhön ja tutkimukseen. Tapahtuma on todella suosittu ja kyseessä on siis viestijuoksu, jossa joukkueet juoksevat tai kävelevät 12 tai 24 tunnin ajan suurella urheiluareenalla. Minä vastasin lähetystön puolesta tapahtuman järjestelyistä ja pääsin tapaamaan muita Luxemburgissa asuvia suomalaisia, koska kävelin kaksi tuntia Suomen joukkueessa. Tilaisuus oli oikein hauska ja samalla koskettava, sillä kävellessäni tajusin tekeväni sen tätini Seijan muistolle (hän kuoli aivosyöpään) sekä kaikille muille läheisille, joiden elämää syöpä on koskettanut. Tunnelma tapahtumassa oli yhtä aikaa koskettava ja riemukas ja oli hienoa nähdä, kuinka syöpä kaikesta kauheudestaan huolimatta tuo ihmisiä kaikkialta maailmasta yhteen ponnistelemaan hyvän asian puolesta. Olen oikein iloinen, että sain kokea Relais pour la vien ja muistoksi sain kuvani paikalliseen sanomalehteen ja Suomi-paidan kotimaasta muistuttamaan. :)

Toinen työhöni liittyvä kiinnostava tapahtuma oli viimetiistainen taidenäyttelyn avajaiset yhdessä galleriassa. Lähetystö on yhdessä Luxemburgin kulttuuriministeriön ja Brysselissä asuvan jonkun suomalaisen taiteenystävän kanssa vastannut tapahtuman järjestelyistä. Näyttelyssä oli esillä seitsemän suomalaisen taiteilijan taidetta (maalauksia, valokuvia, grafiikkaa) ja oli todella mahtavaa päästä ottamaan osaa tapahtumaan ja tutustua suomalaiseen nykytaiteiseen. Samalla sain tavata taiteilijoita ja tutustua heihin. Ihania ihmisiä ja ihanin kaikista oli graafikko Outi Heiskanen, joka oli näyttelyn tähti. Outi Heiskanen on yli 70-vuotias ja tehnyt pitkän ja arvostetun uran grafiikkataiteilijana. Hän tuli Luxemburgiin näyttelyn avajaisiin ja minun tehtäväni oli mennä häntä vastaan lentokentälle yhdessä autonkuljettajamme kanssa sunnuntaina. Olo oli lievästi sanottuna absurdi, kun istuin diplomaattiauton takapenkillä menossa kentälle vastaanottamaan kuuluisaa suomalaista taiteilijaa. Silloin ajattelin, että kaikkea sitä saa tehdä ja kokea, vaikka onkin vain harjoittelija. Outi Heiskanen osoittautui todella mukavaksi henkilöksi ja hänen kanssaan oli helppo olla, vaikka etukäteen vastaanottotehtävääni jännitinkin. Outi kuitenkin karisti kaiken muodollisuuden heti alkuunsa ja käski sinuttelemaan itseään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun hän pyysi minua istumaan iltaa kanssaan kera viinilasillisen, kaikki ujous ja muodollisuus katosivat.Outi on myös hyvin puhelias ja välitön, joten häneen oli ilo ja etuoikeus tutustua. Samoin muuta suomalaiset taiteilijat näyttelyn avajaisissa osittautuivat erittäin hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi ihmisiksi. Näyttelyn avajaisissa minun roolini oli ollut etukäteen tehdä teosluettelo ja avajaistilaisuudessa ottaa valokuvia lähetystön kameralla. En ole kaksinen valokuvaaja, mutta kamera on semijärkkäri ja kuvia oli helppo ottaa. Lisäksi oli luontevaa kameran avulla murtaa jäätä ja tutustua ihmisiin. Yllätyksekseni näin tilaisuudessa paljon tuttuja eli suomalaisia, joihin olen tutustunut, hollantilaisen Sannen, joka on harjoittelijana Hollannin lähetystössä sekä yllätyksekseni kämppikseni Yvan, joka oli tullut tilaisuuteen slovakialaisen tuttunsa kanssa. Ilta oli hauska, lennokas ja shamppanjalasikädessä näyttelyä kierrellessäni ajattelin, että työni voisi olla paljon huonompaakin. :)

Palaan kohta jälleen työasioihin, mutta ennen niitä muutama sana elämästäni Luxemburgissa. Olen nyt virallisesti saanut itseni asettumaan tänne, sillä kävin tekemässä ilmoituksen täällä asumisestani Luxemburgin kaupungille ja valtiolle. Etukäteen jännitin paikallisessa maistraatissa asioimista, mutta loppujen lopuksi kaikki hoitui helposti ja hyvin. Erityisen ylepä olen siitä, että hoidin koko homman ranskaksi enkä hämmentynyt, kun kaavakkeissa kyseltiin hassuja asioita, kuten äitini tyttönimeä. Nyt sitten asun virallisesti Luxemburgin kaupungissa, kunnes on aika siirtyä seuraavaan maahan ja kaupunkiin. :) Paikalliseen arkeen tutustuminen on sujunut mukavasti ruokaostosten, leffailun ja kävelyn merkeissä. Rakastan kaupunkiasumista, koska joka paikkaan pääsee kävellen. Ruokakaupat ovat Luxemburgin keskustassa harvassa, mutta Kirchbergissä eli kotoani noin 5km bussimatkan päässä on valtava hypermarketti Auchan, josta saa edullista ruokaa. Kyseinen liike on jättimäinen ja sieltä tuntuu saavan kaikkea. Erityisen ilahtunut olin laajasta ja edullisesta juustohyllystä sekä viinivalikoimasta. Viiniosasto on myös siitä kiva, että siellä on viiniasiantuntijat, jotka auttavat viinin ja muiden alkoholipitoisten juomien valitsemisessa. Siis ruokakaupassa! :) Muutenkin Auchanista tuntuu saavan kaikkea, sillä keittiötavaraosastolta bongasin Fiskarsin sakset. Ja tähän väliin mainittakoon, että talossamme on ennen minua asunut joku suomalainen, koska keittiöstä löytyi Suomessa valmistettuja muovimukeja ja Hackmannin Savonia-ruokalusikka. :) Sen sijaan kunnollista tölkinavaajaa ja juustohöylää ei ole kotona tai kaupassa, joten pyysin äitiä lähettämään kyseiset välttämättömyydet minulle postipaketissa. Auchanin kassat saivat hymyn huulille, sillä niihin on merkitty, millä kielellä kyseisellä kassalla voi asioida. Vaihtoehdot ovat ranska, saksa, luxemburg, portugali ja joskus myös englanti. Kirjaosasto on Auchanissa hyvä ja ranskankielistä kirjallisuutta saa edullisesti. Ostin huvikseni Harlequin-pokkarin ranskaksi ja luin opuksen siltä istumalta. Ranskaa oli yllättävän helppo lukea, vaikkei joka sanaa ymmärtänytkään ja tarina oli täyttä soopaa, joten mielenkiinto pysyi yllä ajoittaisesta kielimuurista huolimatta. Kirjoista pääsenkin luontevasti kirjastoon, jonne hankin kirjastokortin. Kyseessä on siis Luxemburgin kaupunginkirjasto, joka on todella pieni, mutta kirjallisuutta löytyy niin ranskaksi, saksaksi, englanniksi kuin luxemburgiksikin. Lainasin muutaman ranskankielisen teoksen ja löysin sattumalta ja ilokseni suomalaisia runoja ranskaksi käännettynä. Leffassakin olen ehtinyt piipahtaa, sillä lähin elokuvateatteri on kilometrin päässä kodistani. Leffat esitetään alkuperäsikielellään ja tekstitykset ovat ranskaksi ja yllättäen hollanniksi, koska leffat tuodaan maahan Belgiasta ja Hollannista. Tarjonta on ajan tasalla ja sitä on paljon. Leffassakäynti on myös ihanan halpaa, sillä opiskelijalippu maksaa 7€ vuorokaudesta ja kellonajasta riippumatta. Ruoka on täällä hyvää ja kuten jo aiemmin todettua halpaa. Laitan ruokaa enimmäkseen kotona itse, mutten aina suurella menestyksellä. Vieläkin naurattaa epätoivoinen yritykseni valmistaa artisokkaa, jonka keitin ylikypsäksi. Ikeasta ostamani ruisleipäaines ei puolestaan koskaan valmistunut syötäväksi ruisleiväksi, sillä se paloi mustaksi ja syömäkelvottomaksi. Sen sijaan sämpyläni onnistuivat erinomaisesti, kun toissapäivänä innostuin leipomaan. :)

Ja sitten takaisin työn pariin. Vaikka enimmäkseen istun koneen äärellä työhuoneessani, niin taidenäyttelyn avajaisten tai Relais pour la vien tapaan pääsen aina aika ajoin osallistumaan iltatilaisuuksiiin ja hauskoihin juttuihin. Työhön kuuluu välillä myös erilaisissa kokouksissa käymistä ja yhdessä niistä tutustuin hollantilaiseen Sanneen. Sanne on oikein mukava ja Hollanin suurlähetystössä harjoittelussa. Kävimme yhtenä iltana lasillisella keskustan yhdessä baarissa ja meillä oli oikein hauskaa. Yhteinen kielemme on ranska, joka on hyvää harjoitusta minulle. Yhden viinilasillisen aikana puhuin ranskaa puolitoistatuntia ja baarista poistuessamme olin niin tohkeissani (ja pikkuhiprakassa), että tarjoilija auttoi takin ylleni ja toivotin koko baarille hyvän illanjatkon sijasta hyvää päivää. :) Baareissa muuten saa Luxemburgissa tupakoida sisällä. Se on aika ärsyttävää, sillä suihku ja pyykkikori ovat prioriteetit baarista kotiutuessa. Tupakoimattomuus sisätiloissa on Luxissa muuten kiellettyä ja Länsi-Euroopassa on aika harvinaista, että sisällä baarissa saa tupakoida. Siksi Luxemburgin tupakkapolitiikka hiukan oudoksuttaa, vaikka savuun tietysti tottuu, kun tarpeeksi kauan lasin kanssa istuu. :)

Eilen illalla olin työn puolesta paikallisessa viiden tähden hotellissa Sofotel Grand Ducalessa edustamassa. Tilaisuuden tarkoituksena oli kalastella hotellille asiakkaita ja esitellä uusittuja tiloja kaikille. Hotelli oli todella makea ja todella hieno. Ensimmäinen ajatukseni ovimiesten ja mustan maton reunustamalla ulko-ovella oli, että mitä ihmettä teen täällä ja voi, kun olen huonosti pukeutunut. Sisällä vastassa oli armeija henkilökuntaa, joka oli ärimmäisen kohteliasta ja huolehti madamen (minä) takista ja hyvinvoinnista. Aulasta minut ohjattiin valokuvaussession (kaikista vieraista otettiin valokuva) jälkeen hisseille ja hotellin kattobaariin kahdeksanteen kerrokseen. Sisällä baarissa sain heti käteeni shamppanjalasin, jonka sisältö oli erittäin hyvää ja äärimmäisen aitoa shamppanjaa. Tunsin oloni aluksi vähän orvoksi, sillä en tuntenut paikalta ketään. Tilanne kuitenkin muuttui pian, kun luokseni saapuivat saksalainen Johanna ja ranskalainen Sandra, jotka ovat hotelliketjulla töissä. Heidän ja heidän työkaverinsa hollantilaisen Ralphin sekä muiden ihmisten (mm. portugalilaisia, italialaisia, brittejä ja intialaisia) kanssa jutelessa (engalanniksi yhteisestä sopimuksesta) ilta sitten vierähtikin pikkutunneille saakka ja yhdestä shamppanjalasillisesta tuli kuusi. Olin iloisessa hiparakassa ja minut tunteville tiedoksi, että kengät lähtivät jälleen jalasta. ;) Kotiuduin vasta klo 02.00 aikaan aamuyöllä ja sain onneksi kyydin uusilta ystäviltäni. Kaiken kaikkiaan hauska ilta, jonka kuluessa ja aikana ajattelin, että kaikkea sitä saakin kokea ja kuinka hauskaa työni onkaan. :)

Loppuun sitten shamppanjahöyryjen siivittämä kertomus katumuksesta eli tuhkakeskiviikon messusta, jossa kävin Luxemburgin katedraalissa Notre Damessa. Kyseinen messu oli yllätykseksini piispallinen, sillä paikalla liturgiaa toimittamassa oli Luxemburgin arkkipiispa, joka teki katumuksen tuhakristin otsaani. Messu oli oikein vaikuttava kokemus kaikin puolin ja etenkin siksi, että siellä käytettiin kuutta kieltä. Saksa, ranska ja luxemburg olivat pääkielet, mutta aina aika ajoin käytettiin myös italiaa, latinaa ja englantia. Ihmisiä oli kirkossa paljon ja joukkossa näkyi myös muutamia nunnia. Messun osana oli katekumeenien eli kasteoppilaiden eli katoliseen uskoon kääntyvien ottaminen kirkkoon. He saivat kaikki piispallisen siunauksen ja näyttivät oikein onnellisilta uudesta hengellisestä kodistaan. Minullekin tuli messusta hyvä mieli ja saatoin aloittaa paaston ajan luontevasti. Paastoan tänä vuonna suklaasta ja pullasta, jotka ovat heikkouksiani - shamppanjan ohella. :)

Tekstin lopuksi kaksi huomiota Luxemburgista:

- ihmiset ovat varakkaita: Kaikilla on merkkivaatteita ja launtaina iltapäivällä keskustassa kävellessäni kiinnitin huomiota, kuinka ihmiset oikeasti kulkevat kalliissa kengissä Louis Vuittonin laukkuja kantaen ja merkkiaurinkolasit nenällään. Kalliita autoja on myöskin kaikkialla ja merkkiliikkeistä ei ole pulaa. Luxemburg on vauras ja elintaso on korkea, minkä kyllä huomaa. Pankkien ja finanssien hallitsema talouselämä taitaa kannattaa.

- kevät: Saapuu hitaasti, mutta varmasti. Puistossa kukat jo kukkivat ja puihin tulee lehtiä. Lämpötila on välillä ollut jopa +15 astetta celsiusta, mutta nyt on taas viileämpää. Kevät kuitenkin saapuu kovaa vauhtia ja siitä sopii iloita talven harmauden jälkeen. :)

Näin. Nyt olen päässyt tämänkertaisten kuulumisten loppuun ja saanut tilitykseni päätökseen. :) Elämä Luxemburgissa maistuu oikein makoisalta ja on alkanut asettua uomiinsa. Viihdyn hyvin ja nautin kaikesta uudesta, jota eteeni tulee. Voikaa hyvin siellä Suomessa ja pysykää ihanina! Je vous aime! <3 À tout l'heure! XXX