Bon jour mes amours! :) Comment allez-vous? Toivottavasti voitte kaikki hyvin. Taas on vierähtänyt viikko viime kirjoituksestani. Näemmä viikko on sopiva aika kokea kaikenlaista ja sen jälkeen raportoida kaikesta tapahtuneesta. Jälleen kerran viikkoon mahtuu monenmoista arkisesta aherruksesta turistikierroksiin ja ranskalaisen kulttuurin päivittelyyn. Alors, allons-y mes amis.
Viikko (niin kuin kaikki viikot) kului enimmäkseen työn merkeissä. Eipä päivään paljon muuta mahdu kahdeksan tunnin työpäivän ja reilun tunnin työmatkojen lisäksi, kun nukkuakin täytyy. Töissä menee siis suurin osa ajasta arkisen aherruksen merkeissä. Onneksi työnkuvani on mielenkiintoista ja saan toteuttaa sitä monipuolisesti, joustavasti ja itsenäisesti. Omaehtoisuus ja vaihtelevuus ovat minun juttujani ja niitä saan työssäni onneksi käyttää ja soveltaa mielinmäärin. Duunista ei siis tämän enempää, sillä mitään ihmeellistä ei sillä saralla ole tapahtunut. Paitsi ehkä rutinoitumista ja ranskan kielen kehitystä, jotka ovat molemmat oikein hienoja asioita.
Muussa elämässä on sen sijaan tapahtunut muutoksia eikä kaikken vähiten säärintamalla. Tänään lämpötila oli kymmennen plussaa ja aurinkoinen taivas. Viime viikolla se oli kymmenen miinusta ja jäistä sadetta. Vaihteleva on sana, joka parhaiten kuvaa paikallisia talviolosuhteita. Vaikka onneksi kohta tulee kevät ja kauniit ilmat sen mukana. :) Viikonloppuna näin Luxemburgissa puistossa jo ensimmäiset leskenlehdet, joten pian kevät saapuu. Ja linnut laulavat aamuisin komeasti. Trallallaa, kevät on pian täällä ja se on ihanaa!
Seuraavaksi vuorossa muutamia paljastuksia otsikolla Ensimmäinen kerta:
1) Jäin kiinni pummilla matkustamisesta junassa. En ole koskaan, missään, ikinä jäänyt kiinni pummilla matkustamisesta. Syy oli seuraavanlainen: olen kulkenut Luxista junalla asuinpaikkaani Ranskan puolelle Longwyn kaupunkiin. Viimeisen Luxemburgin puoleisen aseman kohdalla Rodangessa voisin vaihtaa bussiin, mutta junalla olen päässyt kotiin nopeammin. No, jotta asiat eivät olisi liian helppoja, matkalippuni kelpaa Ranskan puolella Rodange-Longwy välillä bussissa, muttei junassa, jossa joutuisin ostamaan junalipun ko. välille ja maksamaan siitä siis erikseen. Junassa ei kuitenkaan juuri koskaan kysytä matkalippuja, joten siksi siis olen matkustanut Rodange-Longwy väliä junalla viimeiset pari viikkoa. Viime viikolla keskiviikkona kuitenkin kävi käry ja jäin tarkastajien haaviin. Minulla ei tietenkään ollut Ranskan valtion rautateiden vaatimaa lippua, joten otin turistivaihteen päälle ja sopertelin olevani vain turistina täällä. Tiukkailmeinen konduktööri päästi minut varoituksella tällä kertaa, mutta uhkasi 45€ sakoilla vastedes, jos vielä matkustan liputta. Kilttinä tyttönä otin konnarin uhkauksen todesta ja matkustan nyt lainkuuliaisesti bussilla Luxemburgista Ranskan puolelle. Olen päätellyt, että tämä episodi on esimakua ranskalaisesta byrokratiasta, josta saan tämän vuoden nauttia. Oi, onnea!
2) Kuulin suomea lähetystön ulkopuolella. Suomalaisia on Luxemburgissa kuulemma noin 1200, mutta ainakaan toistaiseksi en ole lähetystön ulkopuolella törmännyt yhteenkään heistä. Viime torstaina kuitenkin hätkähdin hereille ajatuksistani, kun kuulin juna-asemalla selvää suomenkielistä keskustelua takaani. Kyseiset keskustelijat olivat pieni poika ja hänen äitinsä, jotka juttelivat päivän tapahtumista suomeksi. En mennyt mukaan keskusteluun, vaan vain hymähtelin itsekseni ja ajttelin, että vaikka Suomi on pieni maa, niin aina ja kaikkialla maailmalla jossain törmää suomalaisiin ja kuulee äidinkieltään. Hyvä me suomalaiset ja tehokas maailmanvalloituksemme! :)
3) Ensimmäinen aito ranskalainen patonki ostettu. Kyseinen yksilö oli erinomainen rapeine kuorineen ja pehmeine sisuksineen. Hintaa herkulla oli Lidlin leipomossa 1,10€ eikä se ollut mikään pieni vonkale. Erityisen maistuvaa tämä ihanuus oli aidon voin ja punaviinin kera. Suosittelen ranskalaista leipää kaikille, sillä oh là là se on hyvää.
4) Ruoasta kurkun kostukkeeseen eli viisasten juomaan viiniin. In vino veritas sanotaan ja tässä tapauksessa totuus on, että viini on halpaa ja hyvää. Pullo bordeux'laista punaviiniä maksoi tasan 2,69€ ja oli erittäin hyvää. In your face Alko ja saastainen monopolisi!
5) Ensimmäinen nunna bongattu. Näin kyseisen leidin rautatieasemalla odottelemassa junaa. Hän taisi olla dominikaaninunna, mutten ole tästä satavarma. Luxembourg on hyvin katolinen maa, sillä väestöstä muistaakseni 87% kuuluu katoliseen kirkkoon. Tämä on hyvinkin todennäköistä, sillä kirkkorakennuksia on monessa paikassa ja suurin osa niistä on katolisia kirkkoja. Protestanttejakin maasta kyllä löytyy ja Luxin vanhasta kaupungista löysin protestanttisen kirkonkin. Tarkemmin en kirkkokunnasta osaa sanoa, mutta sisältä kyseinen kirkko muistutti anglikaanista tai luterilaista. Ehkä kyseessä on joku yhteisprotestanttinen seurakunta, sillä ekumeniaa kirkossa olevissa esitteissä kovasti mainostettiin.
Ekumeenisuudesta huolimatta katolinen kirkko vaikuttaa Luxissa monin tavoin, ennen muuta asenteiden tasolla. Konsenservatiiviset arvot ovat Luxissa arkipäivää, sillä abortti on laiton, naiset ovat edelleen näkyvä vähemmistö työelämässä, kotiäitiys on yleistä ja sunnuntaisin kaupat ovat enimmäkseen kiinni. Maallistumista on kuitenkin havaittavissa, sillä kirkossa ei enää käydä niin usein kuin ennen ja homoseksuaalien parisuhteen on voinut rekisteröidä vuodesta 2004 lähtien parlamentin keskustellessa parhaillaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Jokapäiväisessä elämässä konservatiivisuus ei siis näy, mutta ideoiden ja perinteiden tasolla se voi suhteellisen hyvin.
6) Ensimmäinen uutinen suuriruhtinas Henrista havaittu. Luxembourg on siis suuriruhtinaskunta, jonka muodollinen päämies - todellinen valta on parlamentilla ja hallituksella, pääministeri ja muut ministerit ovat otsikoissa eniten - on suuriruhtinas. Asiat eivät kuitenkaan aina ole olleet näin, sillä ennen vuonna 1890 virallisesti saavutettua itsenäisyyttä Luxemburgista tappelivat vuoronperään ranskalaiset, saksalaiset, belgialaiset ja hollantilaiset.
Maan historia on itse asiassa todella kiinnostava, sillä Luxembourg on ollut keskeisen Euroopan solmukohta moneen otteeseen. Rooman armeijoiden juostessa pitkin Germanian metsiä ja taistellessa Galliassa Asterixin kylää vastaan, Luxembourgissa oli kukoistavaa kulttuuria ja vilkasta kaupankäyntiä. Kiitos tällaisesta asiaintilasta kuuluu suurelle ja mahtavalle Rooman imperiumille. Rooman rappion jälkeen Luxembourg oli germaaniheimojen valloituksen kohteena useaan otteeseen. Keskiajalla maahan muodostui merkittäviä kauppareittejä ja Luxembourgin kaupunki syntyi, kun sinne rakennettiin puolustuslinnoitus Ardennein herttuan Siegfriedin toimesta vuonna 963. Tästä eteenpäin Luxembourgin kaupunki (siis maan nykyinen pääkaupunki) alkoi kehittyä ja kasvaa. Koulutusta ja korkeakulttuuria maahan toivat ja lisäsivät lukuisat luostarit, joista muistona on nykyisin Luxin vanhassa kaupungissa kulttuurikeskuksena toimiva entinen Neumünsterin benediktiiniluostari.
Keskiajalla ja uudella ajalla Luxembourg oli jatkuvien taisteluiden kohteena, kun kaikkien naapurimaiden kuninkaat halusivat vuoronperää valloittaa maan. Nykyinen suurherttua ja hänen sukunsa polveutuvat saksalais-hollantilaisesta hallitsijasuvusta. Ensimmäisen suuriruhtinaansa Luxembourg sai virallisesti vuonna 1815, nykyinen suuriruhtinas on järjestyksessään yhdeksäs hallitsija ja seitsämäs suuriruhtinas (kaksi naista ehti hallita välillä suuriruhtinattarina). Maailmansotien aikana Luxembourg oli saksalaisten miehittämä, mitä maassa vieläkin muistellaan kipeänä osana historiaa. Toinen maailmansota on elävä osa Luxembourgia vielä nykyäänkin, sillä monet muistomerkit ja monumentit tekevät kunniaa milloin vastarinnalle natsien valtaa kohtaan, milloin vapautuksen ilon päivälle. Sotien jälkeen maa on säilynyt itsenäisenä ja hakeutunut tiiviisti osaksi Euroopan integraatiota, josta todistaa Luxembourgin kuuluminen EU:n perustajajäseniin vuonna 1957.
Tällaisia huomiota ja tietoutta Luxembourgista. Tutustuin maahan ja sen pääkaupunkiin paremmin viime lauantaina tehdessäni turistikierroksen vanhassa kaupungissa. Kierrokseeni kuului kartan ja kameran lisäksi visiitit muutamaan museoon sekä tietenkin pakollinen kirkkopysähdys ja hiljainen hetki hauatausmaalla. Sää oli harmaa, mutta lämmin ja tunnelma kaupungissa leppoisan rento. Ilmassa oli toritunnelmaa ja laiskan päiväkävelyn fiilis. Museot olivat lähes tyhjiä ja ilmaisia tai halpoja. Kartutin sivistystäni ensin Musée d'Histore Naturellessa eli luonnontieteellisessä museossa, joka oli pieni ja söpö. Näyttelyt olivat ensisijaisesti lapsille, mutta kyllä minäkin sieltä muutaman opinmurusen sain biologiasta ja maantiedosta. Toinen museo oli Musée Nationale d'Histoire et d'Art eli kansallinen historian ja taiteen museo. Tämä museo oli oikein hyvä ja kertoi laajassa näyttelyssään Luxembourgin maan historiasta aina esihistoriasta nykypäiviin saakka. Näyttelyn helmi oli mielestäni roomalainen mosaiikki, joka oli löydetty Merchin kaupungin läheltä vanhasta ylimystötalosta. Museon taideosio oli todella pieni, mutta sitäkin kiinnostavampi, sillä suurin osa maalauksista oli italialaista renessanssia tai barokkia ja mahtuipa joukkoon myös muutama romantiikan aikainen brittiläinen Turner kosmopoliitista tuntua lisäämään.
Museokierrosten jälkeen oli aika nauttia ulkoilmasta, joten seuraavana agendallani oli vierailu Cimetière de Notre Damella eli Neitsyt Marialle omistetulla hautausmaalla. Kyseinen nähtävyys sijaitsee aivan vanhan kaupungin kupeessa lähellä Limpertsbergin kaupunginosaa. Helmikuun harmaudesta ja kuolleesta luonnosta huolimatta hautausmaa teki minuun vaikutuksen. Kuulun näet siihen ihmisryhmään, joka nauttii kuoleman henkisestä ja hengellisestä kohtaamisesta kuljeskelemalla hautausmaalla ja lukemalla kuolinilmoitusten muistolauseita lehdistä. (Tähän väliin todettakoon, että paikallisissa sanomalehdissä näkee aika ajoin kuolinilmoitusten joukossa muistopäiväilmoituksia, joissa siis muistellaan jonkun ihmisen kuolinpäivää. Kiinnostava osa paikallista kulttuuria.) Tykkään siis aina tilaisuuden tullen vierailla hautausmailla aina matkustaessani, koska siten muistaa ihmiselämän realiteetit ja käsittää, että kaikki me olemme osa samaa universumia ja kaikkialla ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat. Hautausmaat ovat myös loistava tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin, sillä siellä näkee historian koko kirjon ja sen, ettei rakkaita vainajia unohdeta vaikka kuolema meidät edesmenneistä erottaakin. Notre Damen hautausmaa oli oikein kaunis komeine kivipaasineen, enkelipatsaineen, krusifikseineen ja hiljaisine tunnelmineen. Sain olla hautausmaalla melkein yksin ja nautin suuresti rauhallisesta ja intiimistä ilmapiiristä sekä mahdollisuudesta hiljentyä elämän suurten kysymysten ääreen. Oikein hyvä lopetus turistikierrokselleni ja Luxemburgin historiaan tutustumiselle.
Sunnuntaina jatkoin turistina olemista ja suuntasin askeleni tämänhetkisen kotikaupunkini Longwyn historiallisille paikoille. Vierailin vanhoilla linnoituksen raunioilla (1600-luvulta) ja Longwyn vanhassa Pyhän Dagobertin kirkossa (vanhmmat osat 1600-luvulta, uusimmat 1900-luvun alusta), jossa luulin pidettävän messun klo 10.30. Messu ei kuitenkaan ollut tuossa kirkossa, vaan eräässä toisessa seurakunnan kirkoista. Ensi viikolla siis uusi yritys ranskankielisen katolisen messun suhteen. Sen sijaan sain jälleen kerran nauttia vanhan kivikirkon tunnelmasta yksin. Kokemus on samalla kertaa sekä kiehtova että aavemainen. Kirkossa tunnen kuitenkin aina olevan kotonani, joten siksi en osaa pimeää ja synkkääkään kirkkoa pelätä. Sen sijaan iloitsin suuresti hartaasta tunnelmasta ja kauniista sisustuksesta. Ja samalla sivistin itseäni muutamalla uudella pyhimyksellä. :) Kirkko ja Longwy kertovat kiinnostavaa historiaa ajasta, joka on sekä Ranskassa että Luxemburgissa edelleen paljon esillä. Kyseinen aika on I ja II maailmansota, jotka ovat kaikkialla elävästi läsnä yhä edelleen. Longwyssa sotien trauma näkyi muun muassa muistolaattoina kaatuneiden nimistä, isänmaan puolesta henkensä antaneiden pietà-patsaana (=Neitsyt Maria pitelee syllissään kuollutta Jeesusta) ja kirkon historiikista, jossa kerrottiin saksalaisten pommittaneen Pyhän Dagobertin kirkkoa I maailmansodan aikana. Lisäksi II maailmansota osui silmiini muistolaatassa, joka löytyi vanhan portin raunioista ja jossa muisteltiin kenraali Charles de Gaullen ranskalaisille pitämää radiopuhetta vuonna 1940. Kyseisessä puheessa yllytettiin ranskalaisia taistelemaan saksalaisia miehittäjiä vastaan ja uskomaan isänmaan vaittoon. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissä puhetta lukiessani. Kotiin päin kävellessäni huomasin yhdessä puistossa toisen muistolaatan, jossa koruttomasti ilmoitettiin, että kyseisellä paikalla oli vuonna 1944 teloitettu ranskalainen sotilas natsien toimesta. Sodat siis näkyvät yhä edelleen ja ovat tärkeä muistelun aihe täällä päin maailmaa. Kaltaiselleni historiafriikille tämä on vain iloinen asia, mutta silti sotamonumenttien määrä ja näkyvyys jaksaa hämmästyttää.
Toinen ihmetyksen aiheeni on täkälainen kulttuuri. Ilmeisestikään roskapöntöistä ei näillä leveysasteilla ole koskaan kuultu ja kävely on suuri kummastuksen aihe. Molemmat ilmiöt kiinnittivät huomioni viime viikonloppuna, kun huomasin kadunvarsien olevan täynnä milloin mitäkin pientä roskaa. Muovipulloja, käärepapereita, muovin palasia... Kaikkia näitä ja vielä enemmän olivat kadunvarret täynnä ja saatoin vain ajatella, että on sääli, kun luontoa tuolla tavalla tuhotaan ja ihmisten elinympäristö pilataan. Jos maailma johonkin tuhoutuu niin saasteiden ja roskan määrään, se on varmaa. Ekologinen ponnisteluni maailman parantamiseksi hyötyliikunnan muodossa eli siis kävely ei myöskään ilmeisesti ole paikallinen tapa, sillä tehdessäni sunnuntain turistikierrostani Longwyssa kävellen sain useamman kuin yhden autoilijan hämmentyneen ja kummastuneen huomion osakseni. Tilanne oli itse asiassa aika huvittava, sillä kävelin autotien reunalla jalkakäytävällä, mutta ilmeisestikään kyseistä kävelyreittiä ei usein käytetty autoilijoiden huomion määrästä päätellen. Alkoi jo hiukan naurattaa ohi ajavien autojen ihmetys ja ajattelin vain, että turistina saan käyttäytyä hassusti ja toisekseen kävely on hyötyliikunnan jaloin muoto, josta en aio luopua paikallisen kulttuurin hämmennyksen vuoksi. Aion siis jatkaa lenkkeilyä jatkossakin ja olla edelleen ihmetyksen aihe kaikkialla, minne menenkin. :)
Seuraavassa taas sekalainen seurakunta huomioita ranskalaisesta ja luxemburgilaisesta elämänmenosta ja yhteiskunnasta:
* Kohteliaisuus. Se on kiistaton osa sosiaalista kanssakäymistä ja oikein mukavaa vaihtelua Suomen jurottamisen jälkeen. Ihmiset teitittelevät kaikkialla, kaikkia tervehditään ja ovia availlaan. Paras kaikista kohteliasta sattumuksista on sattunut minulle kaupassa, jossa ystävällinen herrasmies päästi minut editseen kassajonosssa, koska minulla oli vain muutama ostos ja hänellä koko kärryllinen. Olin tästä eleestä oikein otettu ja tulin hyvälle tuulelle.
* Tupakointi. Ilmeisesti iso ongelma Luxemburgissa, sillä tupakanvastaista kampanjointia on kaikkialla. Luxemburgilaiset vaikuttavat tupakoivan paljon ja vaikka se enimmäkseen on sisätiloissa kiellettyä, joissakin kahviloissa ja baareissa saa polttaa sisällä. Lähin mieleeni tuleva esimerkki löytyy suurlähetystön alakerrasta eli samasta rakennuksesta sijaitsevasta kahvilasta, jossa on tuhkakupit joka pöydässä ja ihmiset istuvat savuke kädessä kahvikuppinsa ääressä. Tähän väliin voi myös mainita sen, että kahvila sana ei välttämättä kerro koko totuutta kyseisestä ravitsemusliikkeestä, sillä monet kahvilat ovat itse asiassa samalla baareja. Kahviloilla on siis monessa tapauksessa anniskeluoikeudet ja niistä saa viiniä ynnä muuta alkoholipitoista juomaa. Etenkin Ranskan puolella tämä vaikuttaa olevan yleinen käytäntö. Bistro on siten ehkä oikeampi sana kuin kahvila.
* Romanit. Heitä on sekä Luxissa että Ranskassa. He ovat täällä kuulemma työvoimana, mutta kyllä heitä näkyy kaduilla myös kerjäämässä. Longwyn lähistöllä on Kalasataman kaltainen romanileiri, sillä siellä on asuntovaunuja rivirivissä ja vierivieressä. Niin kuin Suomessa heidän läsnäolonsa täällä on välillä ongelmallista. En ole romanien asemaan ja tilanteeseen täällä tarkemmin vielä perehtynyt, mutta ehkä kevään kuluessa tulee tilaisuus kartuttaa tietouttani tästä poliittisesta ja yhteiskunnallisesta ilmiöstä enemmän.
Näin. Nyt olen taas urakoinut viikon kuulumiset tänne ja voin hyvillä mielin syödä lounasta seuraavaksi. Ruokana terveellistä kikherne-linssimuhennosta, jotten paisu ihan palloksi herkullisten briochien ja croissanttien voimasta. :) Nauttikaa siis ruisleivästä te kynnelle kykenevät, vaikka laskiainen onkin kohta ja saa herkutella pullalla. :D Kirjoittelen taas pian lisää ja raportoin tapahtumista Euroopan tällä suunnalla. Siihen asti voikaa hyvin, muistakaa joie de vivre ja pysykää ihanina! Je vous aime tout le monde. Milliers de bisous à tous.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti