Une semaine de silence

Bonjour mes amis! :) Viikko on taas vierähtänyt ja on aika raportoida Luxemburgin tapahtumista. Tai pikemminkin arjesta, sillä viime viikko kului hiljaisissa ja rauhallisissa merkeissä, vaikka suuria mullistuksia jonkin verran taphtuikin.

Koska hyvät uutiset on aina mukavampi ottaa vastaan huonojen tiedonantojen jälkeen, aloitetaan tämänviikkoinen reportaasi kaikkein raskaimmilla ja ikävimmillä uutisilla. Viime keskiviikkona sain nimittäin kuulla suru-uutisen, että yksi tädeistäni oli menehtynyt. Hän oli ollut jo pitkään sairas ja sairaalassa hoidettavana, mutta joka kerta läheisen poismeno yllättää ja koskettaa. Siksipä viimepäivät ovat paljolti kuluneet syntyjä syviä pohtiessa. On vaikea uskoa, että läheinen, tuttu ja tärkeä ihminen on yhtäkkiä poissa elämästä. Tyhjyys ja hiljaisuus ovat päällimmäisiä tuntemuksia, vielä moninkertaisesti enemmän kaikkein läheisimmille omaisille kuin muille. Kuoleman tullessa lähelle omat elämänarvot joutuvat usein koetukselle ja suurennuslasin alle. Omalla kohdallani polttavia kysymyksiä ovat olleet poissa Suomesta oleminen ja etäisyys perheestä ja ystävistä. Entä jos jotain sattuu heille, kun olen poissa? Entä jos joku kuolee, enkä pääse paikalle hyvästelemään? Miksi minä haluan olla täällä, kun läheiseni ovat muualla? Nämä kysymykset hiljentävät elämän ja saavat tarkastelemaan maailmankvaansa uudelleen. Suru-uutinen pysähdytti, mutta siitä huolimatta tunnen paikkani olevan jossain muualla kuin Suomessa, vaikka perhe ja ystävät ovatkin minulle tärkeitä ja rakkaita. Minun tulee kuitenkin ensisijaisesti olla rehellinen itselleni ja ajatella omaa elämääni, vaikka se olisi kuinka itsekästä. Tällä hetkellä en koe, että olisin onnellinen Suomessa, vaan kaipasin jonnekin pois. Vaikka etäisyys kotimaasta siis välillä kalvaa mieltäni, tunnen paikkani olevan tällä hetkellä täällä. Ja onneksi en ole kovin kaukana Suomesta, sillä pääsen suhteellisen nopeasti piipahtamaan kotona. Maaliskuun alussa on edessä pikainen ja raskas matka hautajasiin talviseen Suomeen. Olen tästä mahdollisuudesta hyvin onnellinen.

Surullisempien kuulumisten ohella elämä pyörii tuttua rataansa. Töissä ja kotona kuluvat päivät suhteellisen nopeasti. Tuulian kanssa yhteisasuminen edelleenkin sujunut hyvin ja kissat ilostuttavat arkea enemmän kuin koskaan. Voi, kun niitä tulee ikävä muuton koittaessa viikon päästä! Gustave ja Eddie ovat vallanneet paikan sydämestäni ja asettuneet sinne asumaan koko herttaisen ja hyrräävän olemuksensa voimalla. Ero tulee olemaan vaikea, vaikkakin väistämätön. Maaliskuun ensimmäinen päivä on aika lentää pesästä ja muutta Longwysta Luxemburgiin uuteen kotiini opiskelija-asuntolassa. Tällä viikolla on edessä pieniä muuttovalmisteluja ennen ensi viikkoa. On oikein ihanaa, nykyisen asuntojärjestelyni loistavuudesta huolimatta, päästä muuttamaan "omaan kotiin" ja asettua vähän pysyvämmin aloilleen. Arki saa silloin uusia ulottuvuuksia ja muotoja sekä pääsee rutinoitumaan entistä enemmän. Ja hyvä niin.

Arjesta pääsen sujuvasti sen pyörittämiseen. Siihen kuuluu siis siivousta, ruoanlaittoa, pyykkäystä, harrastuksia, työntekoa, vapaa-aikaa ja minun tapuksessani tätä kaikkea kehystää ja rytmittää jatkuva penninvenyttäminen. Tämä seuraava ajatussikermä on omistettu kaikille teille rakkaat kanssatoverini, etenkin te köyhät opiskelijaystäväni saatte sympatiani. Tämän kappaleen aiheena on siis köyhyys. Kaikkien eurooppalaisten mittarien mukaan olen nimittäin virallisesti köyhä. Saan kuukaudessa käteen noin 800€ (opiskelijat puolet vähemmän!) ja elelen jatkuvasti rahaa laskien, pennejä pyöritellen ja äärimmäisen säästeliäästi. Tunne on tuttu varmasti monelle ja pidemmän päälle käy varsin rasittavaksi. Etenkin näin ulkomailla ollessa, sillä olisi kiva matkustella ja tehdä kaikkea hauskaa. Mutta kun ei ole rahaa. Saankin jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä, etten ole täällä lomalla, vaan työntekoa oppimassa. Kokemuksena tämä on siis verraton ja Luojalle kiitos, täällä on kallliita vuokrahintoja lukuunottamatta suhteellisen edullista elää. Ruoka on halpaa (esimerkkinä mainittakoon perjantai-illan herkkuni: pullo punaviiniä, patonki ja kolme eri juustoa maksoivat yhteensä 6,20€) ja liikkuminen samoin. Silti en todellakaan elele herroiksi täällä, vaan joudun laskemaan joka pennin. Lisätuloja en voi ansaita, koska olen työmarkkinatuella työelämävalmennuksessa. Köyhyys on kohtaloni, ainakin tällä hetkellä. Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella, että köyhä elämäni on jonain päivänä muisto vain. Opiskelu ja harjoittelu ovat vain väliaikaisia elämänvaiheita, välietappeja matkalla eteenpäin elämässä. Jonain päivänä siis ansaitsen ihan kunnon palkkaa eikä minun joka kerta kaupassa käydessäni tarvitse katsoa hintalappua. Tämä ajatus on johtotähteni ja kantaa minut köyhyyden ahdingon yli. Ja onhan sanomattakin selvää, että olen todella hurjan paljon onnekkaampi kuin ne miljoonat maailman oikeasti köyhät ihmiset, joilla ei ole mahdollisuuksia millään tavalla muuttaa elinolojaan ja päästä köyhyydestä eroon. Minun ja monien muiden samassa tilanteessa olevien kohdalla köyhyys on onneksi ohimenevää. Työelämä odottaa ja ideoita sen suhteen on jo muhimassa ajatuksissani. Ja on köyhyydessä välillä jotain virkistävääkin. Oppii rahan arvon, fiksumpaa kulutusta ja tajuaa myös sen, että raha ei kasva puussa (niin kuin huonekasvi väittää :D). Köyhyyspaatokseni loppuun siteeraan iki-ihanaa Franciscus Assisilaista: "Missä on köyhyyttä ja iloa, siellä ei ole ahneutta tai saituutta." Viisaita sanoja Assisin pikku köyheliiniltä.

Ja jälleen kerran loppuun hassuja huomiota Luxemburgista ja Ranskasta:

* Rautatieasema: Ne ovat taatusti kaikkialla samanlaisia. Luxemburgin keskusrautatieasema ei eroa mitenkään Helsingin kollegastaan, sillä samanlainen epämääräinen hengailu, kaljanjuonti ja pultsarien lauma koristaa täkäläistäkin matkustuslaitosta. Aseman seutu on arki-iltapäivisin täynnä jos jonkinmoista taivaltajaa ja yllättävän monella on kädessään kljatölkit ja jaloissaan muovikasseja. Jengejä on köyhistä romanikerjäläisistä keski-ikäisiin ukkoihin ja nuorisoporukoihin. Tuttu näky, mutta jotenkin yllättävä, sillä en osannut odottaa tälläistä vauraassa Luxemburgissa. Ei tarvitse kuitenkaan kuin siirtyä kilometri asemalata vanhaan kaupunkiin, jossa tunnelma on ihan eri ja kuvitus kuin satukirjasta. Aseman seudut ovat varmaankin kaikkialla maailmassa hiukan hämäräperäisiä. Ja kuulemma paikallinen punaisten lyhtyjen alue sijaitsee sekin jossain aseman lähettyvillä hämyisillä kujilla. Suuressa maailmassa suuren maailman malliin. :)

* Suomi-connection: Voitte vain arvata hämmästykseni ja iloisen mieleni, kun huomasin Dome Karukosken uusimman elokuvan "Napapiirin sankarit" Longwyn elokuvateatterin näytösten joukossa. Täällä tuo viihdyttävä komedia tunnetaan nimellä "Vey Cold Trip" (outo ranskannos!) ja on esityksessä tietenkin ranskaksi dubattuna. Jos joku haluaa käydä naureskelemassa Japer Pääkkösen ja kumppaneiden ranskankieliselle puheelle (ranskalaiset näyttelijät siis dubbaajina), niin kyseisen elokuvan traileri löytyy täältä: http://www.utopolis.fr/film/5849/ Kuinkakohan lapin murre on saatu kääntymään ranskaksi? :)

* Outo ja ihana pankkiautomaatti: Täkäläisistä otoista saa nostettua 10€ -seteleitä, mikä on aivan mahtavaa. Sen sijaan vähemmän mahtavaa on, että näkee kuvaruudulla edellisen asiakkaan käteisnoston tiedot ja tilin saldon. Tämä on tapahtunut minulle nyt pari kertaa, sillä edellisen asiakkaan lähdettyä ruutu näyttää muutaman sekunnin kyseisen asiakkaan tietoja kuvaruuudulla. Ei siis nimiä, tilinumeroa tai mitään sellaista, mutta sen sijaan noston arvon ja tilin saldon. Tänään edessäni asioineella miehellä oli tilillään vajaat 3000€ ja rahaa hän nosti 50€. Että näin tietoturva ja yksityisyyden suoja toteutuvat Luxemburgissa.

Tälläisa aatoksia tällä kertaa. Sää on taas vaihteeksi kylmä, mutta lunta ei ole onneksi ja Suomen pkkaslukemista ei onneksi tarvitse kärsiä. Kevät saisi kuitenkin tulla ja pian. Voikaa hyvin siellä Suomessa ja missä ikinä. <3 À bientôt mes cheris! :) XXX