Un peu de culture, boulot et vie francais

Bonsoir mes amis! Jälleen kerran on tullut kuulumisten aika. Viime kerrasta vierähti lähes viikko, mutta se ei juuri haittaa, koska matkan varrelta on kertynyt mukavasti kerrottavaa. Joten pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan ja viime viikon tapahtumien läpikäymiseen.

Tiistaina aika pian sen jälkeen, kun olin edellisen blogitekstin tänne laittanut, puhelimeni soi. Siellä oli ihana ja vieraanvarainen "vuokraemäntäni" Tuulia, joka kysi kiinnostaisiko minua lähteä keskiviikkona oopperaan katsomaan ilmaiseksi Carmenin kenraaliharjoituksia. Oopperan ystävänä otin Tuulian ystävällisen tarjouksen kulttuurielämyksestä mielihyvin vastaan. Tämän tarinan juju on siinä, että ooppera ei ollut Luxemburgissa, vaan Ranskan puolella kaupungissa nimeltä Metz. Sinne siis matkasin keskiviikkona iltapäivällä töiden jälkeen Luxista junalla nauttiakseni korkeakulttuurista. Kokemus oli oikein hieno, sillä Carmen oli loistava. Paljon parempi kuin Helsingissä näkemäni versio, sillä ajankuva oli ranskalaisessa sovituksessa parempi (sijoittui 1800-luvulle, kun Helsingin esitys tapahtui 1930-luvulla Espanjan sisällissodan aikana), eikä oopperatalossakaan ollut mitään valittamista. Mutta oopperasta kohta lisää jahka olen saanut sanottua muutaman sanan Metzin kaupungista.

Metz sijaitsee Pohjois-Ranskassa noin 60 km Luxemburgin kaupungista ja aika lähellä Saksan rajaa. Kaupunki on kuulemma jo Rooman valtakunnan aikana ollut olemassa ja yksi roomalaisten tukikohdista heidän valloitellessaan Germaniaa (Gallithan olivat tuossa vaiheessa Asterixin kylää lukuunottamatta luopuneet taistelusta roomalaisia vastaan). Metz teki minuun vaikutuksen, vaikka sinne saapuessani satoi kaatamalla vettä ja oli jo pimeää. Matka Luxista kesti junalla vajaan tunnin ja maksoi 15€, mikä on paljon paikallisjunasta. Bussilla pääseekin kuulemma halvemmalla, mutta juna oli minun tapauksessani kätevin vaihtoehto. Juna-asemalla palloilin hetken kaatosateessa ja etsin hiljalleen vetistyvän karttani avulla suuntaa, jonne lähetä päästäkseni vanhaan kaupunkiin ja keskustaan. Oikea suunta löytyi pienen etsiskelyn jälkeen ja sateesta huolimatta sain ihastella Metzin sokkeloisia keskiaikaisia katuja ja viehättävää tunnelmaa. Talot olivat vanhoja, tunnelma ranskalaisen elegantti, mutta samalla mutkaton ja kaupungin yleisilme henki historiaa. Kaupungin katedraali ei ollut enää auki, mutta sen sijaan se oli komeasti valaistu ja upea näky pimeiden katujen keskeltä kohotessaan. Metzissä näytti olevan kaikki ainekset miellyttävälle päiväretkelle, sillä historiallisen tunnelman ja kauniiden rakennusten lisäksi kaupungissa vaikutti olevan erinomaiset shoppailumahdollisuudet. Pahaksi onneksi, tai ehkä sittenkin hyväksi, kaikki kaupat menivät paikalliseen tapaan todella aikaisin kiinni eli viimeistään klo 19. En siis lyhyellä piipahduksellani Metziin ehtinyt liiemmälti rahojani tuhlaamaan. Paluu kaupunkiin sekä turistina että shoppailijana on kuitenkin pikapuolin edessä.

Tapasin Tuulian ja hänen kolumbilaisen ystävänsä Juanin (joka on opiskellut Merzissä ja työskentelee siellä nyt insinöörinä) oopperan luona ja pääsin nauttimaan sekä historiasta että Carmenin lumosta. Metzin oopperatalo on Ranskan vanhin yhä toiminnassa oleva ooppera ja se on rakennettu vuonna 1752. Rakennus on pidetty erittäin hyvässä kunnossa ja siinä oli vanhan (hyvän) ajan tunnelmaa, sillä penkit katsomossa oli verhoiltu punaisella sametilla ja katsomo oli ympyrän muotoinen sekä kolmessa kerroksessa. Istuimme aivan ylhäällä piippuhyllyllä (ilmaiset liput, joten mitä muuta voi odottaa), mutta sieltä näki lavalle erittäin hyvin. Kuten aiemmin jo todettua, ooppera oli vaikuttava kokemus ja eniten pidin siistä, että ymmärsin jonkin verran jopa oopperan sanoja. Carmenin esityskieli on ranska ja paikalla ei Helsingin oopperan tapaan ollut tekstitystä. Niinpä sain nauttia Carmenista ranskaksi Ranskassa ja olla oikein ylpeä siitä, että ymmärsin niinkin paljon kuin ymmärsin. Oopperan hahmottamisen kannalta oli kuitenkin hyvä, että olin nähnyt teoksen aiemmin - juonta oli helpompi seurata ja sain nauttia komeasta esityksestä vailla ikäviä kysymysmerkkejä juonen epäselvyydestä. Suosittelen vastaavaa kokemusta (oopperaelämystä vanhassa oopperatalossa) kaikille, joita kyseinen taiteenlaji suinkaan viehättää. Upea kokemus kertakaikkiaan!

Torstainakin minulla oli iltamenoa, sillä minut oli suurlähetystön muun henkilökunnan mukana kutsuttu suurlähettilään residenssiin illalliselle ja illanviettoon. Tilaisuus oli oikein mukava, vaikka etukäteen sitä vähän jännitinkin. Työkaverini ovat kuitenkin oikein kivoja ja tunnelma juhlissa rento. Tapasin samalla työkavereideni toisia puolikkaita eli aviomiehiä. Keskustelu soljui päivällisen aikana kolmella eri kielellä eli suomeksi, englanniksi ja ranskaksi. Ruoka, viini ja seura olivat erinomaisia. Minulla oli pöytäavecinani työkaverini Minnan ranskalainen aviomies Frèdrick, joka puhuu jonkin verran suomea. Keskustelumme ruokailun aikana sujuikin siis sekä ranskaksi että suomeksi. Ensimmäinen kerta, kun olen oikeasti keskustellut ranskaksi kenenkään ranskalaisen kanssa. Olin yllättynyt, kuinka luontevasti kieli tuli suustani, vaikka sanavarastoni onkin onneton. Kielen ymmärtäminen on myöskin kehittynyt hurjasti, joten mitä ilmeisimmin kielitaitoni on alkanut kohentua, vaikka vaikeuksiakin toki on. Myös viinillä saattoi olla vaikutusta ranskan taitojeni kohenemiseen ja suun nopeutuneisiin liikkeisiin. :) Ilta oli kaikenkaikkiaan oikein hauska ja residenssi kaunis vanha rakennus rauhallisella kadulla Luxin keskustassa. Minulle jäi juhlista oikein hyvä mieli ja fiilis, vaikka jouduinkin karkaamaan jo klo 21 jälkeen, sillä kotimatka Ranskaan on pitkä ja seuraavana aamuna oli töitä.

Edellisen lauseen lopusta pääsenkin osuvasti tämän kappaleen aiheeseen eli työhöni Suomen Luxemburgin suurlähetystössä. Olen (niin kuin kaikki muutkin suurlähetystön työntekijät) allekirjoittanut töihin tullessani vaitiololupauksen eli en voi duunistani kauhean yksityiskohtaisesti kertoa. Yleisellä tasolla kuitenkin todettakoon, että viihdyn töissä oikein hyvin, sillä toimenkuvani on monipuolinen avustavista tehtävistä omiin projekteihini. Parin viikon aikana olen päässyt etsimään tietoa, kirjoittamaan raportteja ja tapaamaan ihmisiä. Kohokohtia ovat olleet mm. kyyti diplomaattiautossa (virka-auto), Luxemburgin politiikkaan tutustuminen paikan päällä, nettisivujen päivityksen opettelu (hyödyllinen taito osata) ja ranskan kielen jatkuva käyttäminen. Ja tietenkin se, että minut mainitaan kuvalla varustettuna osaksi suurlähetystön henkilökuntaa nettisivuillamme (www.finlande.lu). Kivaa siis on ja on mukavaa ola töissä. Kelan kanssa vielä väännän rahoituksesta kättä, sillä työttömyyskorvaushakemukseni on kolmen viikon jälkeen yhä edelleen käsittelyssä. Mutta asiat selviävät vähitellen, joten keskityn vain nauttimaan palkattomasta duunistani vailla rahahuolia. :D

Rahoituksesta pääsenkin sitten rahan tuhlaamiseen. Koska ei ole mitään mitä tuhlata, olen välttynyt liialta shoppailulta tai muulta rahankäytöltä. Muutaman vaatteen olen alennusmyynnistä ostanut (mm. neuletakin kylmyyttä vastaan) sekä tietenkin ruokaa, joka ei onneksi ole kovin kallista. Hyvää se sen sijaan on. <3 Mikään ei ole ihanampaa kuin aamuvarhaisella kävellä croissanteilta tuoksuvan leipomon oven ohi ja tuoksutella ihania leivonnaisia. Leipomot ovatkin paikallisessa ruokakulttuurissa juuston, viinin ja suklaan ohella parasta. Olen mitä ilmeisemmin oikeassa paikassa, kun kaikkia lempielintarvikkeitani saa täältä edullisesti ja laadukkaina versioina. Namskis. :) Ruokamenojen pienuus on siis auttanut köyhyyteni ahdingossa huomattavasti samoin kuin elämäni lähes ilmaiseksi Tuulian kotona. Oma vuokrakämppä on tietenkin ollut hakusessa koko ajan, sillä enhän voi kenekään siivellä loputtomiin elellä. Nyt näyttäisi siltä, että kämppä on löytynyt ja muutto olisi edessä maaliskuun alussa. Koska muutto ei ole vielä satavarmaa, en paljasta kämpästä enempää kuin, että se sijaitsee Luxin keskustan liepeillä ja hinta 400€ kuukaudessa. Kyseessä on siis vuokrahuone kimppakämpässä. Kävin katsomassa kyseistä huonetta ja asuntoa lauantaina ja hyvältä vaikutti. Tällä viikolla toivottavasti selviää, saanko asunnon vai jatkuuko etsintä yhä. Pitäkää peukkuja!

Ja jo toisen kerran tähän loppuun sekalaisia huomioita Luxemburgista ja arjestani Keski-Euroopassa. S'il vous plaît une autre fois!

* Luxemburgin kaupunki: Oikein nätti, söpö, herttainen ja viehättävä. Mitä enemmän siellä viettää aikaa, sen kauniimmaksi se muuttuu. Iltavalaistuksessa kaupunki on upea ja päiväsaikaan siellä vallitsee leppoisa tunnelma. Erityisen kaunis Luxin vanha kaupunki oli viime lauantaiaamuna, jolloin oli pikkupakkasta ja kaduilla hiljaista. Tunnelma oli lähes taianomainen, kun aurinko paistoi kuulaassa pakkasaamussa. Très belle!

* Arki: Alkaa vähitellen muotoutua. Elämäni Tuulian kotona sujuu hyvin ja olemme vähitellen ystävystyneet. Lauantaina arkinen aherrus työssäkäynnin lomassa huipentui siivouspäivään kera imurin, luutturätin ja mattopiiskan. Työmatkat ovat jo rutiinia ja Ranskan puolella on ihan mukava asua, vaikka matka Luxiin onkin aika pitkä. Tuntuu hyvältä ja oikealta olla täällä, vaikka arki vieläkin hakee paikkaansa.

* Elämää rajalla: Sitä ei oikein tajua. Kuljen päivittäin kolmessa maassa (Ranska, jossa asun, Luxemburg, jossa käyn töissä ja Belgia, jonka puolelta työmatkabussini ajaa lyhyen matkaa), mutta tätä ei oikein tajua, koska rajoilla ei ole mitään kontrollia tulleista puhumattakaan. Eri maiden välillä voi siis sukkuloida vapaasti ja aivan tavallista toimintaa on Tuulian ja minun sunnuntainen retkemme autolla kolmeen maahan. Kävimme nimittäin Luxemburgin puolella iltapäiväkävelyllä, ajoimme Belgiaan Athusin söpöön pikkukaupunkiin syömään hampurilaiset ja ranskalaiset (halpaa ja hyvää! - ranskanperunathan ovat belgialainen keksintö) ja palasimme takaisin Ranskaan ostoksille ja kotiin. Ilmeisen normaalia toimintaa tässä maailman kolkassa, vaikka minua ajatus eri maiden välillä ristiin rastiin reissaamisesta vielä hiukan hämmentää.

* Portugalilaiset ja luxemburgilaiset: Erittäin näkyvä vähemmistökansalaisuus Luxemburgissa. Portugalia kuulee ja näkee kaikkialla. Syy tähän löytyy historiasta, sillä jossain vaiheessa II maailmansodan jälkeen Luxemburgiin tuli/otettiin paljon portugalilaisia vierastyöläisiä, jotka tulivat jäädäkseen. Niinpä maassa on nyt suuri joukko portugalilaisia ja heidän jälkeläisiään. Faktahan on se, että luxemburgilaiset ovat kohta vähemmistössä omassa maassaan ja luxemburgin kielikin uhkaa kadota englannin, ranskan ja saksan jalkoihin. Toivotaan, ettei näin kuitenkaan käy. Luxemburgin kieltä en osaa ja tuskin kauheasti opinkaan, sillä sitä ei juuri kaduilla kuule. Lingua franca täällä on ranska ja sitä itsekin käytän kaikkialla. Luxemburg on kuitenkin maan virallinen kieli, joten ehkä muutama sana tarttuu päähän täällä ollessani.

* Liikenne ja liikkuminen: Sujuvat hyvin ruuhkista huolimatta. Joukkoliikenteessä ei ole valittamista, vaikka pieniä kommeluksia onkin sattunut. Viimeisimpänä matkakortin leimauksen unohtaminen, mikä johti nuhteisiin konduktööriltä. Jälleen kerran tein blondit ja unohdin leimata kortin kahtena peräkäisenä päivänä, jolloin sain siis kahdet nuhteet. Puolustuksekseni sanon, että en muistanut kahden tunnin vaihtoaikaa ja siksi en korttia leimannut, vaikka olisi pitänyt. Luulin siis, että vaihtoaikaa on vielä jäljellä, vaikka se loppui junamatkani aikana. Onneksi en saanut sakkoja ja iloisena yllätyksenä oli se, että ymmärsin ranskankieliset nuhteeni vaivatta. :) Toinen hauska liikenteeseen liittyvä asia sattui lauantai-aamuna, kun olin menossa Luxiin kämppää katsomaan. Nousin bussiin tavalliseen tapaan tutulta pysäkiltä, mutta ennen kuin matka jatkui, kuski jätti bussin pysäkille ja meni lähileipomoon ostamaan croissantin. Tapaus sai hymyn huulille ja ensimmäinen ajatukseni oli, että vain Ranskassa. Viis bussin aikataulusta, kunhan kuski saa aamu-croissantinsa. Todellista joie de vivreä, ne 'cest-pas?

* Elämän hassuja kommelluksia: Sarjassamme tilannekomiikkaa: lasiovea päin käveleminen. Minä tein näin yhdessä vaateliikkeessä. Ei sattunut, mutta ensimmäinen ajatus oli, että toivottavasti kukaan ei nähnyt. Toivottavasti kukaan ei nähnyt.

* Kauppojen aukioloajat: Tai ehkä pitäisi pikemminkin kirjoittaa niiden puute. Jos Suomessa kaupat ovat auki nykyisin lähes aina ja kaikkialla, täällä asia ei ole niin. Sekä Ranskassa että Luxissa kaupat menevät kiinni viimeistään klo 19.00 yleensä jopa jo klo 18.00. Sunnuntai-aukiolo on äärimmäisen harvinaista. Kaupassa käyminen töiden jälkeen tuottaa siis välillä haastetta, mutta onneksi on lauantai, jolloin voi käydä ostoksilla. Syynä aukioloaikoihin on todennäköisesti vallitseva kulttuuri, jossa kotirouvastatus on vielä voimissaan. Työtätekemättömät rouvat ehtivät siis shoppailla paremmin päivällä työssäkäyviä suomalaissisariaan enemmän ja siksi kauppojen ei tarvitse olla auki enää illalla. Sunnuntaisin kaupat ovat kiinni siksi, että katolisen kulttuurin alueella se on yhä edelleen pyhäpäivä, jolloin levätään eikä shoppailla. Muutama sunnuntaisin aukioleva kauppa vahvistaa säännön poikkeuksellaan.

* Kissat: Tuulialla on suloiset kissat kotonaan. Olen vallan hullaantunut suloisiin karvapalleroihin, vaikka olenkin henekeen ja vereen enemmän koiraihminen. No, karvainen on aikan karvainen. Kissat Gustave ja Edward (minulle Gustaava ja Eetu) ovat todella ihania ja piristävät talvista arkea kummasti. Parhaillaankin Gustaava istuu vieressäni pesemässä itseään ja kehräämässä. Kissoista riittää myös hupia, sillä Gustaavan ääntely viimeviikkoisen kiiman aikana oli vertaansa vailla. Voi sitä kujerruksen, mouruamisen ja ininän määrää. Neiti oli hyvin hämmentynyt omasta olotilastaan ja ilmaisi sen huutamalla milloin milläkin äänellä. Nyt kiima on ohi ja kissa taas oma itsensä. Suloisia otuksia molemmat karvaiset ja tuovat paljon iloa elämään.

* Madame: Se olen minä - kaikkialla. Ranskassahan on kohteliasta teititellä ja käyttää titteleitä. Niinpä minuakin siis teititellään ja rouvitellaan kaikkialla. Rouvittelu on kuulemma turvallisempaa kuin neidittely, sillä auta armias, jos erehdyt neidittelemään rouvaa. Täällä tällaisilla titteleillä on kuulemma vielä merkitystä - jopa byrokratiassa, sillä mademoiselle-tittelin (neiti) kanssa kukaan ei pankissa tenttaa aviomiehen tuloja ja verotustietoja. Vaikka ymmärränkin madamen funktion, niin silti jatkuva rouvittelu tuntuu hiukan oudolta. Ensireaktioni on lähestulkoon aina käsieni katselu, ei löydy sormuksia sormista, ei. Mutta kohteliaisuushan on hyve ja madame tuntuu siksi mukavalta. Onhan se kuynnioituksen osoitus. Tuulia myös lohdutti, että madame on merkki aikuisuudesta - yleensä pieniä ja nuoria tyttöjä neiditellään. Aikuiselle naiselle sanotaan madame. Olen siis ilmeisesti aikuinen täkäläisten kohteliaisuuskäytäntöjen perusteella.

* Poskisuukot: Kiinteä osa sosiaalista kanssakäymistä ja kulttuuria. Vaikka tiesinkin poskisuukkojen olemassaolosta, unohdin sen kokonaan. Niiden tärkeys paljastui vasta tavatessani Tuulian paikallisia ystäviä, jotka suukottelivat minuakin poskelle kuin vanhaa ystävää, vaikka tapasimme ensimmäistä kertaa. Tämä on toistunut muidenkin paikallisten kanssa. Se on suomalaisesta hiukan outo tapa, vaikka onkin hyvin herttainen. Toisaalta on meilläkin kulttuuriset omituisuuteemme. Heitämme vaatteet pois ja menemme alasti saunaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Ranskassa ja Keski-Euroopassa alastomuus muuten on iso tabu. Kotona ei kekkuloida alasti ja vaatteet vaihdetaan suljettujen ovien takana, mieluiten kylpyhuoneessa lukkojen takana. Lapset eivät näe vanhempiaan alasti ja yhteissauna on pöyristyttävä ajatus. Mutta suukkoja voidaan kyllä antaa tutuille ja tuntemattomille. En osaa päättää, kumpi siis on omituisempaa, ranskalaiset poskisuukot vai suomalainen alastomuus tuntemattomien seurassa. Molemmissa on kuitenkin hyvät puolensa, joten palattuani Suomeen suukottelen kaikkia saunassa alasti. :)

Huhhuh, kun tuli taas paljon tekstiä. Mutta nyt on saatu tämänkertainen anti ammennettua lukunälkäisen kansan ulottuville. Toivottavasti voitte kaikki hyvin siellä lumisessa Suomessa tai missä ikinä. Ja toivottavasti kuulumisiani on ilo lukea. :) Ihanaa alkavaa helmikuuta kaikille ja à bientôt! Bisous! XXX