Le temps des cherises

Nyt on kirsikankukkien aika - jopa Japanissa, jossa tuhoisa maanjäristys ja ydinvoimaongelmat ovat sekoittaneet kevään odotetuinta taphtumaa eli Kirsikankukkajuhlaa. Minä en kuitenkaan ole Japanissa, vaan Luxemburgissa nauttimassa Keski-Euroopan keväästä. Sillä kevät on vihdoin ja viimein saapunut. Kukat kukkivat, puihin tulee lehtiä, nurmi vihertää ja lämpömittarin celsius hipoo välillä jopa 20 astetta. Ja eletään siis maaliskuun loppua. En ole koskaan suuremmin perustanut lumesta ja talvesta, vaikka vuodenajoista pidänkin. Siksi olen oikein iloinen täkäläisestä säätilasta ja kevään aikaisesta saapumisesta. Sillä kukat ja aurinko tuovat tulleessaan muutakin kuin kevään. Ne tuovat uusia tuulia ja uusia ajatuksia.

Viime viikkoina olen puuhaillut vain arkisia asioita ja luonut uusia rutiineja, jotka muutto kaupunkiin toi tullessaan. Päivät ovat kuluneet rauhallisesti ja välillä jopa ehkä vähän tylsästi. Olenkin pohtinut, että pitäisikö minun revitellä jotenkin enemmän ja pistää elämä risaiseksi jollain tavalla. Toisaalta arki ja tylsyys ovat hyvästä, sillä pitkällinen rutiinittomuus ei sovi minulle. Lisäksi revittely on hiukan hankalaa, sillä a) käyn arkisin töissä klo 8.30-16.30 ja tarvitsen vähintään kahdeksan tunnin yöunet, b) rahavarantoni ovat hyvinkin rajalliset, joten niiden kanssa ei paljon rillutella, c) Luxemburg on rauhallinen lintukoto ja d) olen täällä työharjoittelussa ja aikuista elämää oppimassa enkä rellestämässä. Ajoittainen irtiotto arjesta on kuitenkin hyvästä ja siksi minäkin olen jo onnistunut olemaan shamppanjahiprakassa ja kärsimään sen jälkeen kahden päivän krapulasta, tutustunut paikalliseen baarikulttuuriin, joka ei juuri eroa muista maista paitsi tupakansavuisuudellaan ja kielien sekamelskallaan sekä suunnittelmaan kevään reissuja Luxemburgin rajojen ulkopuolelle. Matkailu tosin on aika rajoitettua sekä rahavarojen että ajan puutteen vuoksi. Minulle ei nimittäin työelämävalmennuksessa kerry lainkaan lomapäiviä, vaan ylimääräiset vapaat kertyvät vain ja ainoastaan ylitöistä, joita ei aina ole mahdollisuutta tehdä. Onneksi kaikki on kuitenkin aina järjesteltävissä ja siksi Barcelonan ja Pariisin lomat ovat vain odotuksen päässä.

Mutta palataan siihen arkeen, joka elämääni hallitsee. Töissä elämä on sujunut ennallaan ja kokemuksia keräten. Mukavaa on edelleen, mutta samalla kuitenkin tiedostan tämän kaiken väliaikaisuuden. Mieli siintääkin jo tulevassa eli ennen kaikkea UNESCO-harjoittelussa Pariisissa, jonne siirryn kesäkuussa. Ajatusten tasolla olen tätä seuraavaa elämänvaihettani jo pohtinut, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus ryhtyä konkreettisiin toimiin asioiden järjestämiseksi. Välillä mietin, että olisiko jo aika asettua aloilleen ja mennä vain töihin jonnekin, perustaa perhe ja elää tasaista ja rauhallista elämää vailla jatkuvaa muuttamista, tavaroita kahdessa maassa ja jatkuvaa ystävien ikävää. Osasyyllisenä tähän ovat varmasti useiden ystävieni muuttuneet elämät, sillä yksi jos toinenkin on menossa tai on mennyt viime vuosina naimisiin ja tämän vuoden aikana maailmaan on alkanut putkahdella uusia ihmisiä läheisten ihmisten taholta. Onnea vain kaikille ihanista ja suurista elämänmuutoksista, jotka saavat minut pohtimaan omaa elämäntilannettani! :) Sitten taas muistan, että elän parhaillaan unelmaani. Asun ulkomailla, harjoittelen kansainvälistä työtä tulevia urahaveitani toteuttaakseni ja saan päivät pitkät olla vieraiden kielten ja eri kulttuurien kanssa tekemisissä. Hetkeäkään en siis vaihtaisi pois, vaikka jatkuvasti kyseenalaistan omat valintani, suunnitelmani ja ratkaisuni. Silti olo on rauhallinen ja auvoisa. Tuntuu, että oikeaan suuntaan ollaan menossa, vaikka Luxemburg onkin eräänlaista välitilaa ja valmistautumista johonkin suurempaan. Luxemburgin elämäni on kuitenkin hyvää harjoitusta ja kokemusta sekä ennen kaikkea uusia elämyksiä ja ihmisiä. Siksi ei siis huolia ja murheita, vaan vain suunnitelmia ja iloa tulevasta.

Kuten tästä jonninjoutavasta vuodatuksesta voi päätellä, mitään kovin ihmeellistä ei viime aikoina ole tapahtunut. Jotakin kuitenkin, sillä olen tutustunut paikalliseen historiaan museoiden suosiollisella avustuksella sekä kerännyt mielenrauhaa ja perespektiiviä hautausmaavierailuilla. Lisäksi keho on pysynyt kunnossa jatkuvan lenkkeilyn (hyötyliikuntaa n. 5km/työpäivä, sillä kävelen kaikki työmatkat) ja viikottaisen uimahallivierailun myötä. Paikallinen uimahalli oli muuten todella hieno ja siisti. Iso allas, jossa ei tarvinnut uida iänikuista ympyrää, vaan tilaa polskia oli jokaiselle vailla rajattuja kaistoja. Ainoa miinus tulee pakollisesta uimalakista, joka pitää kiskoa päähän ennen altaaseen menoa. En tykkää uimalakista ja nyt minun pitää ostaa sellainen, jotta voin uimahallissa käydä.

Museoista puolestaan sen verran, että sivistin itseäni viime viikonloppuna Villa Vaubanin taidemuseossa, Musée de la déportation -museossa sekä Musée d'Histoire de la ville de Luxembourg -museossa. Villa Vauban on vanha herraskainen talo Luxembourgin keskuspuistossa ja itse rakennus oli vaikuttavampi kuin esillä olevat taulut. Taidemuseo oli pikkuruinen, mutta ilmainen (oli museoiden "avoimet ovet" -viikonloppu) ja vanha talo tunnelmallinen. Musée de la déportation käsitteli itseäni kiinnostavaa teemaa eli toista maailmansotaa, jolloin lukuisia luxemburgilaisia kuljetettiin keskitysleireille natsien valtaamsta maasta. Museo on tämän paikan kohdalla liioittelua, sillä kyseessä oli pikemminkin näyttely ja muistomerkki karkotusten uhreille. Lisäksi kaikki tekstit olivat yllätykseseni luxemburgiksi, joten en ymmärtänyt esittelyteksteistä mitään. Museokäynti olikin siksi vain pelkkä piipahdus historian siipien havinaan, vaikka aihe olisikin kiinnostanut syvempääkin sukellukseen 60 vuoden taakse. Sen sijaan Musée d'Histoire de la ville de Luxembourg oli positiivinen yllätys, sillä Luxemburgin kaupungin historiaa käsiteltiin ja esiteltiin siellä monipuolisesti ja kattavasti.

Luxemburg tuntuu olevan ylpeä omasta pitkästä ja vauraasta historiastaan sekä nykyisestä roolistaan EU:n näköalapaikalla. Kansallistunne elää ja voi kuitenkin hyvin tässä lilliputtimaassa, jonka väestöstä noin 40% on ulkomaalaisia. Luxemburg onkin kiinnostava sekoitus eri kulttuureita ja vieraita kieliä kuulee päivittäin, yleisimpinä ranskan, saksan ja luxemburgin ohella italia, portugali ja englanti. Lisäksi puhua saisi kaikkia muita kieliä maan ja taivaan väliltä. Globaali onkin sana, jonka liittäisin Luxemburgiin ja tätä en olisi tehnyt ennen tänne saapumistani, jolloin en tiennyt maasta mitään. Kansainvälisyydeestään huolimatta Luxemburg on todella rauhallinen, mistä todistaa aamuöinen kävelyni kaupungin keskustasta kotiin kello puoli kaksi lauantaiyönä. Ketään ei ollut missään, kadut olivat autiot ja keskusta typötyhjä. Jos en olisi tiennyt olevani tämän maan pääkaupungissa lauantaina yöllä, niin en olisi uskonut. Hiljaista kuin haudassa, mitä ei taatusti tapahdu monenkaan maan pääkaupungissa lauantaina yöllä.

Ranskan kielen suhteen on tapahtunut sekä edistystä että turhautumista. Edistystä siinä mielessä, että tekstien lukeminen on helpottunut äärettömän paljon ja tuntuu nykyisin luontevalta. Edistystä siinäkin mielessä, että radion, television, kokousten tai luentojen seuraaminen ei tuota enää ongelmia. Olin nimittäin viime viikolla kuuntelemassa Neumünsterin kulttuurikeskuksessa, joka sivumennen sanoen on vanha benediktiini-luostari, keskustelutilaisuutta ranskankielen asemasta Luxemburgissa ja maailmassa. Oikein kiinnostava keskustelu ja ymmärsin ilman vaikeuksia. Mutta auta armias, kun minun pitäisi hoitaa arkisia asioita ranskaksi. En osaa säätilasta keskustella, keittiösanastoni on surkea, kotitöiden nimiä en ole koskaan ranskaksi kuullutkaan ja kämppisteni kanssa keskustellessa sanavarastoni on niin hemmetin rajallinen, että tuppisuisuuteni yhteisessä illallispöydässä on välillä noloa. Tiedän, että tilanne tulee vielä muuttumaan ja että olen lyhyessä ajassa oppinut äärettömän paljon, mutta siitä huolimatta kielitaidon vajaavaisuuteni jokapäiväisen elämän juoksevien asioiden kohdalla on paitsi noloa myös äärettömän ärsyttävää. Syytän tästä osittain itseäni, mutta osittain koulussa saamaani ranskanopetusta, jossa oppikirjojen ja opettajieni mielestä minun oli tärkeämpää tietää mikä on keskoskaappi ranskaksi kuin osata tilata ruokaa ravintolassa. Siksi ranskantaitoni ovat tällä hetkellä hiukan nurinkuriset, sillä töissä lukemani ja käyttämäni ranska sujuu ongelmitta, mutta arkipäivän tilanteet ja keskustelu tuottavat suuria vaikeuksia. Onneksi tilanne tulee korjaantumaan ajan myötä, mutta yhtä kaikki tilanne on välillä äärimmäisen huvittava ja turhauttava.

Kielikommellusten ja museoiden ohella olen saanut hengenravintoa ja ajattelemisen aihetta vierailuistani hautausmaalla. Aivan asuntoni lähellä sijaitsee Notre Damen katolinen hautausmaa, joka on oikein viehättävä ja suloinen. Hautausmaalla kävely on minulle aina terapeuttinen kokemus, jolloin muistaa olevansa osa jotakin suurempaa ja tulee sinuiksi oman kuolevaisuutensa kanssa. En ole koskaan liiemmin pelännyt hautausmailla ja olisikin hienoa päästä kokemaan se yöaikaan. Valitettavasti hautausmaan portit sulkeutuvat illalla klo 20.00, joten ainakaan täällä se ei ole mahdollista. Hautauskulttuureihin sain puolestani perspektiiviä löytäessäni muutaman kilometrin pääsä kotoani sijaitsevan juutalaisen hautausmaan. Siellä oli hiljaista ja rauhallista ja ainoa ero kristillisiin hautoihin verrattuna oli ristien korvaaminen Daavidin tähdillä ja kukkien sijasta haudoille laitettavat kivet. Kivet symboloivat pysyvyyttä ja jatkuvuuutta sekä kertovat jonkun vierailleen haudalla. Hautausmailla sielu ja mieli lepäävät. Siksi olen onnellinen, että pääsen niille kävelemään koska tahansa täällä ollessani. Henkinen hyvinvointini on taattu. :)

Loppuun jälleen tutuksi tullut listaus muutamista asioista. Ensiksi muutama plussa ja miinus yhteisasumiseen ja kämppiselämään liittyen. Kaikki on sujunut talossamme oikein hyvin ja olo tuntuu kotoisalta. Kuitenkin välillä huomaan kaipaavani jotain pysyvämpää ja omaa kotia. Ehkä se on osa sitä aikuistumista. :) Mutta tässä lista, s'il vous plaît:

+ mukavat ihmiset + mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, esim. kämppikseni Yvan työtoveri irlantilainen Grace

+ mahdollisuus oppia ja puhua ranskaa kotona

+ kaikki kämppikseni ovat aikuisia ja harjoittelussa, joten elämä on sen mukaisesti siistiä ja suhteellisen säntillistä

- erilaiset elämänrytmit, esim. ranskalainen tapa kutsua ystäviä kylään illalliselle klo 22.00, jolloin pohjoismaalainen haluaa jo käydä yöpuulle, koska seuraava päivä on työpäivä

- oma rauha on välillä rajoitettua

- oman keittiön kaipuu, vaikka nykyinen yhteiskeittiöni onkin ihan ok

- väliaikaisuuden tuntu ja oman kodin tarve

Yleisesti ottaen en voi valittaa asumisjärjestelyistäni, sillä kaikki on sujunut erittäin hyvin ja kämpän sijainti ja viihtyisyys korreloivat vuokran kanssa täydellisesti. Mutta pidemmän päälle kämppisasuminen alkaisi varmasti uuvuttaa. Onneksi kaikki on kuitenkin vain väliaikaista. :)

Ja jälleen kerran loppuun sekalainen seurakunta huomioita Luxemburgin arjesta:

* Kesä saapuu: Maa tuoksuu mullalta ja kukilta. Lisäksi terassikalusteet on kannettu ulos jokaisen kahvilan ja ravintolan edustalle. Huomautettakoon myös, että täällä on kaikissa kahviloissa (leipomoita lukuunottamatta) pöytiintarjoilu.

* Lemmikit: Niitä näkyy katukuvassa ennen kaikkea koirien muodossa, mutta kotini vierestä kuuluu aina välillä määkinää ikään kuin naapurissa asuisi lammas tai vuohi. Pitkään Luxissa asuneen Tuulian mukaan tämä voi olla hyvinkin mahdollista. Olin eilen vahtimassa Tuulian kissoja ja ne olivat yhtä suloisia kuin ennenkin. Lemmikeistä on niin paljon iloa! Mutta onpa niistä myös huolta ja vaivaa sen verran, että oma karvainen otus on tällä hetkellä mahdottomuus. Onneksi voin lainailla muiden ihmisten karvakorvia. :)

* Kevätflunssa: On lievästi vaivannut. Siksi jouduin menemään apteekkiin ja ostamaan lääkkeitä. Niitä ei saanut ottaa itse hyllyistä, vaan jopa aspiriini myytiin tiskin takaa. Outo käytäntö itsepalvelukulttuuriin tottuneelle suomalaiselle, mutta ainakin kielitaito kohenee hurjasti, kun joudun jatkossakin hankkimaan lääkityksen tiskin takaa ranskaksi asioiden. :)

* Vetolaukkureput: Täällä paikalliset koululaiset eivät kanna koulureppua selässään, vaan vetävät sitä perässään. Kaikissa lasten koulurepuissa pn nimittäin pyörät ja vetokahvat, joten ne ovat ikään kuin matkalaukkuja. Onkohan kyse jostain keski-eurooppalaisesta villityksestä vai muodista? En tiedä, mutta yhdenkään lapsen en ole nähnyt reppua selässään kantavan, vaan kaikki vetävät laukkua pyörillä perässään. Tulevat liikemiehet ja -naiset harjoittelevat lentomatkustajan uraansa mitä ilmeisimmin. :)

Voilà! Nyt on saatu kaikki ajatukset jälleen kerran kirjoihin ja kansiin. Lisää kuuluu perästä pian. :) Siihen asti voikaa hyvin ja pysykää ihanina! <3 Bonne journée à tous! XXX

Relais, vernissage, champagne et la vie marveilleuse

Bonjour mes cheris! :) Viimeisimmästä blogitekstistä on jo vierähtänyt reippaasti aikaa, joten on syytä tarttua näppäimistöön ja naputella muutama sana kuluneista viikoista. Paljon on tapahtunut ja sattunut, joten pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan.

Kaksi viikkoa sitten piipahdin pikaisesti Suomessa Ryanairin suosiollisella ja edullisella avustuksella. Frankfurt-Hahnin kentältä siis lensin Tampereelle ja takaisin. Hahnista Luxemburgiin kulkee suora bussiyhteys, joten matka sujui suhteellisen nopeasti ja ongelmitta. Ovelta ovelle noin kuusi tuntia, tullessa kahdeksan, sillä kone oli myöhässä. Bussi toimi hyvin ja matka Luxiin kesti alle kaksi tuntia. Tullessa tapasin suomalaisen pariskunnan, joka oli tulossa tänne päin viikoksi reilaamaan. Mukavia ihmisiä ja oli kiva antaa vinkkejä Luxemburgista, vaikken maasta paljon mitään tiedäkään. Ryanair ei ollut läheskään niin kammottava kokemus kuin pelkäsin, mutta ei se aina kovin miellyttävääkään ollut. Etenkin koneeseen meno oli ahdistavaa, sillä ihmiset ryysäsivät paikkalippujen puutteessa jonoon ja siitä eteenpäin. Ihan kuin koneeseen ei mahtuisi istumaan. Muuten Ryanairissa ei ollut valittamista ja onhan se todella halpaa matkustaa kyseisellä lentoyhtiöllä. Köyhänä ei ole varaa nirsoilla. :)

Suomessa oli kiva piipahtaa, mutta koska kyseessä oli hautajaismatka reissu oli samalla äärimmäisen raskas henkisesti. Sukulaisia ja perhettä oli ihanaa nähdä ja ulkomailla asumisen rankin puoli on ehdottomasti se, että joutuu olemaan erossa perheestään, ystävistään ja läheisistään. Ikävä kalvaa aina aika ajoin, vaikka yleisesti ottaen olen oikein onnellinen nykyisestä asuinpaikastani ja elämästäni Keski-Euroopassa. Välillä rakkaiden ihmisten ikävä kuitenkin ottaa vallan ja silloin ikävöin Suomea. Onneksi nykytekniikan avulla on kuitenkin helppo pitää yhteyttä yli maantieteellisten rajojen ja Ryanairilla pääsee tarvittaessa edullisesti Suomeen läheisiä tapaamaan. Olen iloinen, että pääsin käymään Suomessa ja tätini Seijan hautajaisissa. Läheisen poismeno ei ainakaan minulle konkretisoitunut ennen kuin arkun äärellä, joten oman ajatusmaailman ja henkisen tilankin kannalta matka oli tärkeä. Samalla sain raahattua lisää tavaraa tänne Luxemburgiin kevätvaatteiden muodossa. Eikä ollut grammaakaan ylipainoa, vaan laukku painoi hurjat 1,5kg alle sallitun painon. Ehkä olen viimein oppinut pakkaamaan. :)

Uudessa kämpässä elämä on sujunut hyvin. Sijainti on edelleenkin loistava eikä yhteisasuminen ole tuottanut ongelmia. Ainoa hetkellinen kysymysmerkki oli pesukoneemme, jossa on saksankieliset ohjelmat. Samoin pyykinkuivaus on välillä hankalaa tilan puutteen vuoksi, kun talossa asuu seitsemän ihmistä ja pyykkiä tulee kaikilta päivittäin. Siivous ei ole ollut onngelmana, sillä ihmiset ovat siistejä ja toisten rauhaa ja tilaa kunnioitetaan myös todella hyvin. Kaiken kaikkiaan asuminen sujuu erinomaisesti, sillä ihmiset ovat mukavia ja vaikka kämppiksiä ei usein näekään, niin välillä syömme yhdessä ja vaihdamme kuulumisia. Minun kohdallani se tarkoittaa usein muutamaa sanaa ja ranskankielistä fraasia, sillä sanavarastoni on vielä hyvin heikko. Sen sijaan ranskan ymmärtämiseni on kasvanut hurjasti viime aikoin. Illallispöydässä siis usein istun ja kuuntelen, kun muut keskustelvat ranskaksi ja yritän sanoa muutaman sanan johonkin väliin. Ihanina ihmisinä asuintoverini tarjoutuivat vaihtamaan kielen englanniski, mutta en suostunut, koska haluan oppia ranskaa. Vaikka hiljaa istuminen sanojen puutteessa onkin turhauttavaa, olen äärettömän onnellinen, että talossamme puhutaan ranskaa ja voin siten oppia sitä kotioloissa. Välillä juttelu onnistuu ilman ongelmia, sillä eräänä iltana kävin lähes virheettömän ranskan kielisen keskustelun kämppikseni Marien kanssa. Minulle myös selvisi kämpiksenäni olevan aasialaisen pojan nimi ja kansalaisuus muistikatkoksen jälkeen. Hän on Chen ja kotoisin Kiinasta, mutta on asunut monta vuotta Belgiassa ja hankkinut kysiesen maan kansalaisuuden. Kadehdin kovasti hänen sujuvaa ranskaansa. Sama koskee ruotsalaista kämppistäni Yvaa (ei siis Yvonne niin kuin erehdyksessä kirjoitin), joka on asunut ranskassa viisi vuotta ja osaa kieltä virheettömästi. Mutta oppimassa täällä ollaankin, joten enköhän jonain päivänä saa suuni auki ranskaksi illallispöydässä. :)

Työ vie suurimman osan ajastani, mutta en voi valittaa, koska se on niin kivaa. Saan tehdä monipuolisia asioita ja olla monessa mukana. Kuluneena viikkona olen päässyt tapaamaan lukuisia ihmisiä ja viettänyt hauskoja työpäiviä. Viime viikonloppuna Luxemburgissa järjestettiin Relais pour la vie -tapahtuma, joka kerää varoja syövän vastaiseen työhön ja tutkimukseen. Tapahtuma on todella suosittu ja kyseessä on siis viestijuoksu, jossa joukkueet juoksevat tai kävelevät 12 tai 24 tunnin ajan suurella urheiluareenalla. Minä vastasin lähetystön puolesta tapahtuman järjestelyistä ja pääsin tapaamaan muita Luxemburgissa asuvia suomalaisia, koska kävelin kaksi tuntia Suomen joukkueessa. Tilaisuus oli oikein hauska ja samalla koskettava, sillä kävellessäni tajusin tekeväni sen tätini Seijan muistolle (hän kuoli aivosyöpään) sekä kaikille muille läheisille, joiden elämää syöpä on koskettanut. Tunnelma tapahtumassa oli yhtä aikaa koskettava ja riemukas ja oli hienoa nähdä, kuinka syöpä kaikesta kauheudestaan huolimatta tuo ihmisiä kaikkialta maailmasta yhteen ponnistelemaan hyvän asian puolesta. Olen oikein iloinen, että sain kokea Relais pour la vien ja muistoksi sain kuvani paikalliseen sanomalehteen ja Suomi-paidan kotimaasta muistuttamaan. :)

Toinen työhöni liittyvä kiinnostava tapahtuma oli viimetiistainen taidenäyttelyn avajaiset yhdessä galleriassa. Lähetystö on yhdessä Luxemburgin kulttuuriministeriön ja Brysselissä asuvan jonkun suomalaisen taiteenystävän kanssa vastannut tapahtuman järjestelyistä. Näyttelyssä oli esillä seitsemän suomalaisen taiteilijan taidetta (maalauksia, valokuvia, grafiikkaa) ja oli todella mahtavaa päästä ottamaan osaa tapahtumaan ja tutustua suomalaiseen nykytaiteiseen. Samalla sain tavata taiteilijoita ja tutustua heihin. Ihania ihmisiä ja ihanin kaikista oli graafikko Outi Heiskanen, joka oli näyttelyn tähti. Outi Heiskanen on yli 70-vuotias ja tehnyt pitkän ja arvostetun uran grafiikkataiteilijana. Hän tuli Luxemburgiin näyttelyn avajaisiin ja minun tehtäväni oli mennä häntä vastaan lentokentälle yhdessä autonkuljettajamme kanssa sunnuntaina. Olo oli lievästi sanottuna absurdi, kun istuin diplomaattiauton takapenkillä menossa kentälle vastaanottamaan kuuluisaa suomalaista taiteilijaa. Silloin ajattelin, että kaikkea sitä saa tehdä ja kokea, vaikka onkin vain harjoittelija. Outi Heiskanen osoittautui todella mukavaksi henkilöksi ja hänen kanssaan oli helppo olla, vaikka etukäteen vastaanottotehtävääni jännitinkin. Outi kuitenkin karisti kaiken muodollisuuden heti alkuunsa ja käski sinuttelemaan itseään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun hän pyysi minua istumaan iltaa kanssaan kera viinilasillisen, kaikki ujous ja muodollisuus katosivat.Outi on myös hyvin puhelias ja välitön, joten häneen oli ilo ja etuoikeus tutustua. Samoin muuta suomalaiset taiteilijat näyttelyn avajaisissa osittautuivat erittäin hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi ihmisiksi. Näyttelyn avajaisissa minun roolini oli ollut etukäteen tehdä teosluettelo ja avajaistilaisuudessa ottaa valokuvia lähetystön kameralla. En ole kaksinen valokuvaaja, mutta kamera on semijärkkäri ja kuvia oli helppo ottaa. Lisäksi oli luontevaa kameran avulla murtaa jäätä ja tutustua ihmisiin. Yllätyksekseni näin tilaisuudessa paljon tuttuja eli suomalaisia, joihin olen tutustunut, hollantilaisen Sannen, joka on harjoittelijana Hollannin lähetystössä sekä yllätyksekseni kämppikseni Yvan, joka oli tullut tilaisuuteen slovakialaisen tuttunsa kanssa. Ilta oli hauska, lennokas ja shamppanjalasikädessä näyttelyä kierrellessäni ajattelin, että työni voisi olla paljon huonompaakin. :)

Palaan kohta jälleen työasioihin, mutta ennen niitä muutama sana elämästäni Luxemburgissa. Olen nyt virallisesti saanut itseni asettumaan tänne, sillä kävin tekemässä ilmoituksen täällä asumisestani Luxemburgin kaupungille ja valtiolle. Etukäteen jännitin paikallisessa maistraatissa asioimista, mutta loppujen lopuksi kaikki hoitui helposti ja hyvin. Erityisen ylepä olen siitä, että hoidin koko homman ranskaksi enkä hämmentynyt, kun kaavakkeissa kyseltiin hassuja asioita, kuten äitini tyttönimeä. Nyt sitten asun virallisesti Luxemburgin kaupungissa, kunnes on aika siirtyä seuraavaan maahan ja kaupunkiin. :) Paikalliseen arkeen tutustuminen on sujunut mukavasti ruokaostosten, leffailun ja kävelyn merkeissä. Rakastan kaupunkiasumista, koska joka paikkaan pääsee kävellen. Ruokakaupat ovat Luxemburgin keskustassa harvassa, mutta Kirchbergissä eli kotoani noin 5km bussimatkan päässä on valtava hypermarketti Auchan, josta saa edullista ruokaa. Kyseinen liike on jättimäinen ja sieltä tuntuu saavan kaikkea. Erityisen ilahtunut olin laajasta ja edullisesta juustohyllystä sekä viinivalikoimasta. Viiniosasto on myös siitä kiva, että siellä on viiniasiantuntijat, jotka auttavat viinin ja muiden alkoholipitoisten juomien valitsemisessa. Siis ruokakaupassa! :) Muutenkin Auchanista tuntuu saavan kaikkea, sillä keittiötavaraosastolta bongasin Fiskarsin sakset. Ja tähän väliin mainittakoon, että talossamme on ennen minua asunut joku suomalainen, koska keittiöstä löytyi Suomessa valmistettuja muovimukeja ja Hackmannin Savonia-ruokalusikka. :) Sen sijaan kunnollista tölkinavaajaa ja juustohöylää ei ole kotona tai kaupassa, joten pyysin äitiä lähettämään kyseiset välttämättömyydet minulle postipaketissa. Auchanin kassat saivat hymyn huulille, sillä niihin on merkitty, millä kielellä kyseisellä kassalla voi asioida. Vaihtoehdot ovat ranska, saksa, luxemburg, portugali ja joskus myös englanti. Kirjaosasto on Auchanissa hyvä ja ranskankielistä kirjallisuutta saa edullisesti. Ostin huvikseni Harlequin-pokkarin ranskaksi ja luin opuksen siltä istumalta. Ranskaa oli yllättävän helppo lukea, vaikkei joka sanaa ymmärtänytkään ja tarina oli täyttä soopaa, joten mielenkiinto pysyi yllä ajoittaisesta kielimuurista huolimatta. Kirjoista pääsenkin luontevasti kirjastoon, jonne hankin kirjastokortin. Kyseessä on siis Luxemburgin kaupunginkirjasto, joka on todella pieni, mutta kirjallisuutta löytyy niin ranskaksi, saksaksi, englanniksi kuin luxemburgiksikin. Lainasin muutaman ranskankielisen teoksen ja löysin sattumalta ja ilokseni suomalaisia runoja ranskaksi käännettynä. Leffassakin olen ehtinyt piipahtaa, sillä lähin elokuvateatteri on kilometrin päässä kodistani. Leffat esitetään alkuperäsikielellään ja tekstitykset ovat ranskaksi ja yllättäen hollanniksi, koska leffat tuodaan maahan Belgiasta ja Hollannista. Tarjonta on ajan tasalla ja sitä on paljon. Leffassakäynti on myös ihanan halpaa, sillä opiskelijalippu maksaa 7€ vuorokaudesta ja kellonajasta riippumatta. Ruoka on täällä hyvää ja kuten jo aiemmin todettua halpaa. Laitan ruokaa enimmäkseen kotona itse, mutten aina suurella menestyksellä. Vieläkin naurattaa epätoivoinen yritykseni valmistaa artisokkaa, jonka keitin ylikypsäksi. Ikeasta ostamani ruisleipäaines ei puolestaan koskaan valmistunut syötäväksi ruisleiväksi, sillä se paloi mustaksi ja syömäkelvottomaksi. Sen sijaan sämpyläni onnistuivat erinomaisesti, kun toissapäivänä innostuin leipomaan. :)

Ja sitten takaisin työn pariin. Vaikka enimmäkseen istun koneen äärellä työhuoneessani, niin taidenäyttelyn avajaisten tai Relais pour la vien tapaan pääsen aina aika ajoin osallistumaan iltatilaisuuksiiin ja hauskoihin juttuihin. Työhön kuuluu välillä myös erilaisissa kokouksissa käymistä ja yhdessä niistä tutustuin hollantilaiseen Sanneen. Sanne on oikein mukava ja Hollanin suurlähetystössä harjoittelussa. Kävimme yhtenä iltana lasillisella keskustan yhdessä baarissa ja meillä oli oikein hauskaa. Yhteinen kielemme on ranska, joka on hyvää harjoitusta minulle. Yhden viinilasillisen aikana puhuin ranskaa puolitoistatuntia ja baarista poistuessamme olin niin tohkeissani (ja pikkuhiprakassa), että tarjoilija auttoi takin ylleni ja toivotin koko baarille hyvän illanjatkon sijasta hyvää päivää. :) Baareissa muuten saa Luxemburgissa tupakoida sisällä. Se on aika ärsyttävää, sillä suihku ja pyykkikori ovat prioriteetit baarista kotiutuessa. Tupakoimattomuus sisätiloissa on Luxissa muuten kiellettyä ja Länsi-Euroopassa on aika harvinaista, että sisällä baarissa saa tupakoida. Siksi Luxemburgin tupakkapolitiikka hiukan oudoksuttaa, vaikka savuun tietysti tottuu, kun tarpeeksi kauan lasin kanssa istuu. :)

Eilen illalla olin työn puolesta paikallisessa viiden tähden hotellissa Sofotel Grand Ducalessa edustamassa. Tilaisuuden tarkoituksena oli kalastella hotellille asiakkaita ja esitellä uusittuja tiloja kaikille. Hotelli oli todella makea ja todella hieno. Ensimmäinen ajatukseni ovimiesten ja mustan maton reunustamalla ulko-ovella oli, että mitä ihmettä teen täällä ja voi, kun olen huonosti pukeutunut. Sisällä vastassa oli armeija henkilökuntaa, joka oli ärimmäisen kohteliasta ja huolehti madamen (minä) takista ja hyvinvoinnista. Aulasta minut ohjattiin valokuvaussession (kaikista vieraista otettiin valokuva) jälkeen hisseille ja hotellin kattobaariin kahdeksanteen kerrokseen. Sisällä baarissa sain heti käteeni shamppanjalasin, jonka sisältö oli erittäin hyvää ja äärimmäisen aitoa shamppanjaa. Tunsin oloni aluksi vähän orvoksi, sillä en tuntenut paikalta ketään. Tilanne kuitenkin muuttui pian, kun luokseni saapuivat saksalainen Johanna ja ranskalainen Sandra, jotka ovat hotelliketjulla töissä. Heidän ja heidän työkaverinsa hollantilaisen Ralphin sekä muiden ihmisten (mm. portugalilaisia, italialaisia, brittejä ja intialaisia) kanssa jutelessa (engalanniksi yhteisestä sopimuksesta) ilta sitten vierähtikin pikkutunneille saakka ja yhdestä shamppanjalasillisesta tuli kuusi. Olin iloisessa hiparakassa ja minut tunteville tiedoksi, että kengät lähtivät jälleen jalasta. ;) Kotiuduin vasta klo 02.00 aikaan aamuyöllä ja sain onneksi kyydin uusilta ystäviltäni. Kaiken kaikkiaan hauska ilta, jonka kuluessa ja aikana ajattelin, että kaikkea sitä saakin kokea ja kuinka hauskaa työni onkaan. :)

Loppuun sitten shamppanjahöyryjen siivittämä kertomus katumuksesta eli tuhkakeskiviikon messusta, jossa kävin Luxemburgin katedraalissa Notre Damessa. Kyseinen messu oli yllätykseksini piispallinen, sillä paikalla liturgiaa toimittamassa oli Luxemburgin arkkipiispa, joka teki katumuksen tuhakristin otsaani. Messu oli oikein vaikuttava kokemus kaikin puolin ja etenkin siksi, että siellä käytettiin kuutta kieltä. Saksa, ranska ja luxemburg olivat pääkielet, mutta aina aika ajoin käytettiin myös italiaa, latinaa ja englantia. Ihmisiä oli kirkossa paljon ja joukkossa näkyi myös muutamia nunnia. Messun osana oli katekumeenien eli kasteoppilaiden eli katoliseen uskoon kääntyvien ottaminen kirkkoon. He saivat kaikki piispallisen siunauksen ja näyttivät oikein onnellisilta uudesta hengellisestä kodistaan. Minullekin tuli messusta hyvä mieli ja saatoin aloittaa paaston ajan luontevasti. Paastoan tänä vuonna suklaasta ja pullasta, jotka ovat heikkouksiani - shamppanjan ohella. :)

Tekstin lopuksi kaksi huomiota Luxemburgista:

- ihmiset ovat varakkaita: Kaikilla on merkkivaatteita ja launtaina iltapäivällä keskustassa kävellessäni kiinnitin huomiota, kuinka ihmiset oikeasti kulkevat kalliissa kengissä Louis Vuittonin laukkuja kantaen ja merkkiaurinkolasit nenällään. Kalliita autoja on myöskin kaikkialla ja merkkiliikkeistä ei ole pulaa. Luxemburg on vauras ja elintaso on korkea, minkä kyllä huomaa. Pankkien ja finanssien hallitsema talouselämä taitaa kannattaa.

- kevät: Saapuu hitaasti, mutta varmasti. Puistossa kukat jo kukkivat ja puihin tulee lehtiä. Lämpötila on välillä ollut jopa +15 astetta celsiusta, mutta nyt on taas viileämpää. Kevät kuitenkin saapuu kovaa vauhtia ja siitä sopii iloita talven harmauden jälkeen. :)

Näin. Nyt olen päässyt tämänkertaisten kuulumisten loppuun ja saanut tilitykseni päätökseen. :) Elämä Luxemburgissa maistuu oikein makoisalta ja on alkanut asettua uomiinsa. Viihdyn hyvin ja nautin kaikesta uudesta, jota eteeni tulee. Voikaa hyvin siellä Suomessa ja pysykää ihanina! Je vous aime! <3 À tout l'heure! XXX

L'appartement nouveau et autres nouvelles

Salut mes cheris! :) Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan tänne. Tai siis olisin päässyt jo aiemminkin, mutta nyt vasta löysin aikaa ja energia kirjoittaa kuluneen puolentoistaviikon tapahtumista. Joten sen suuremmitta löpinöittä aloitetaan.

Viikon kohokohta ja tärkein tapahtuma on ilman muuta muutto uuteen kotiin Luxemburgiin. Uusi kotini on erittäin mukava kaikin puolin. Valtakuntani on tästä eteenpäin seuraavat neljä kuukautta noin kahdeksan neliön huone kolmikerroksisen omakotitalon keskikerroksessa. Sijainti on Luxemburgin keskustan tuntumassa Limpertsbergin kaupunginosassa, josta kävelen töihin noin 2,5km suuntaansa. Ihanaa päivittäistä hyötyliikuntaa on kevään mittaan siis luvassa ja voin nauttia suklaasta, pullasta ja juustosta vastedes hyvillä mielin. :) Kämppäni on harjoittelija-asuntola, jossa minun lisäkseni asuu kuusi muuta nuorta harjoittelijaa/opiskelijaa. He ovat ranskalaiset Nicholas, Marie ja Margot, ruotsalainen Yvonne (Uppsalasta kotoisin), luxemburgilainen Natalie ja aasialainen poika, jonka nimeä en harmikseni muista. Kaikki vaikuttivat mukavilta ja asumisjärjestelyt toimivat siten, että jokainen siivoaa omat jälkensä, pitää yhteiset tilat (keittiö ja kylpyhuone) siisteinä ja elää muutenkin toisten rauhaa ja yksityisyyttä kunnioittaen. Homma vaikuttaa toimivan hyvin ja jouhevasti. Ei siis valittamista tähän asti mistään asumisen liittyvästä, sillä viihdyin Tuuliankin luona erinomaisesti. Kiitos vielä kerran ihana Tuulia! <3 Hänen kissojaan on jo nyt ikävä ja on myös hiukan outoa, kun ei ole ketään, jolle puhua suomea koko ajan. Nykyisessä kodissani lingua franca on ranska, joten kunnon kielikylpy keväälle on edessä. :)

Muutto uuteen kotiin sujui hyvin Tuulian avustuksella. Kävimme myös Ikeasta shoppaamassa sisustustavaraa kämppään ja nyt alkaa olo tuntua jo ihan kotoisalta, kun vuoteessa on päiväpeitto, lattialla pieni matto ja tavaroilla paikkansa. Matkalaukkuelämä on ihan kivaa aikansa, mutta kyllä on mukavaa, kun on joku paikka, jonne levittää tavaransa ja asettua edes jollain tavalla aloilleen. Ikea-reissulta mukaan tarttui muuten ruisleipäaineksia, sillä löysimme maitopurkin näköiseen tetraan pakattua ruisleipätaikina-ainesta, johon sekoitetaan vain vesi. Koko komeus sitten paistetaan ja voilà ruisleivän pitäisi olla valmista. Katsotaan, millaista leipää maitopurkkitaikinasta oikein tulee. :) Ikeassa myös illallistimme kera naminami lihapullien (pieni annos, joka oikeasti on valtava, maksaa 4,60€) ja palanpainikkeena oli paikallisille tavoille uskollisena punaviiniä. Oikein maittava ja monikulttuurinen ateria, jonka kruunasi lihapulliin laitettu pieni Ruotsin lippu. :D

Muuttoa lukuunottamatta mitään kummallista ei ole tapahtunut. Elämä alkaa vähitellen rutinoitua ja löytää rytmiään. Töissä olen edelleen viihtynyt erinomaisesti ja päässyt puuhailemaan kaikkea mielenkiintoista. Lisäksi tapasin työn merkeissä muita harjoittelijoita yhdessä kokouksessa. Yhden hollantilaisen Sannen, joka on Hollannin suurlähetystössä harjoittelussa, kanssa sovimme pitävämme yhteyttä ja treffaavamme jossain vaiheessa. Ihan mukavaa tavata uusia ja samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja kuulla heidän kokemuksiaan. Muutenkin työ on vienyt minua mennessään ja olen huomannut ulkopolitiikan olevan tavattoman kiinnostavaa. Kaikki siinä ei aina kiehdo, mutta on äärettömän jännittävää selvitää ja pohtia eri maiden ja alueiden välisiä suhteita ja vuorovaikutusta. Globaali politiikka on kuin jättimäinen hämähäkinseitti, jossa kaikki säikeet liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Tuntuu kuin mikään aihepiiri, teema tai asia ei ole enää valtioiden yksityisasia, vaan kaikki yhteiskunnalliset, poliittiset, sosiaaliset ja taloudelliset päätökset ja toiminta liittyvät ja vaikuttavat kaikkien muiden valtioiden toimintaa. Ja huomautettakoon myös, että ulkopolitiikka on edelleen äärettömän miesvaltaista. EU:n 27 jäsenmaan ulkoministereistä vain kaksi on naisia (Tanska ja Espanja). Olisikohan tasa-arvoistuminen tarpeen tälläkin alalla? Väitän, että maailma voisi olla hyvinkin eri näköinen, jos ulkopolitiikassa ja sen johtotehtävissä olisi enemmän naisia.

Viime viikonloppuna olin kissavahtina Tuulian ollessa matkoilla ja tykästyin Edwardiin ja Gustaveen entistä enemmän. Kissat ovat söpöläisiä, vaikka edelleenkin preferoin koiria. Viikonloppu sujui kirjaimellisesti tekemättä mitään ja oli oikein rentouttava. tästä eteenpäin viikonloput ovatkin sitten puuhaa täynnä, sillä huomenna matkaan pikavisiitille Suomeen hautajaisiin. Seuraava viikonloppu menee puolestaan töissä Relais Pour La Vie -tapahtuman (viestimarthon paikallisen syöpäyhdistyksen tukemiseksi) merkeissä. Siitä eteenpäin viikonloput kuluvat reissatessa naapurimaissa ja Luxemburgissa, sillä vaikka olen ollut täällä lähes kaksi kuukautta en ole nähnyt paljon mitään. Asia kuitenkin korjaantuu tuota pikaa. :)

Ja tähän loppuun jo tavaksi muodostuneeseen tyyliin muutama kommentti hassuista sattumuksista ja sekalaisista huomioista, joita olen viikon varrella mieleeni varastoinut. :)

- vaihteleva sää: Olen jauhanut säästä jo kyllästymiseen asti, mutta todettakoon vielä kerran, että sääherra ei tunnu osaavan päättää onko kevät vai talvi. Välillä sataa lunta ja on pakkasta, väliin paistaa aurinko ja on kymmenen astetta lämmintä. Puistossa kukat alkavat pian kukkia, mutta lehdet eivät ole vielä ilmestyneet puihin. Rakkaat luontoäiti ja sääherra, voisitteko yhdistää voimanne ja tuoda kevään tänne pian? Kiitos jo etukäteen.

- finanssit ja pörssi: Luxemburg on finanssien luvattu maa. Maan yksi pääelinkeino on rahatalous ja se näkyy. Kaupungin keskusta on täynnä pankkeja ja muita rahoituslaitoksia. Finanssit pyörivät kaikkialla ja pukumiehiä on liikkeellä aamuin illoin. Talous on se, joka tätä maailmaa pyörittää - näin ainakin voisi luulla Luxemburgin katukuvan perusteella.

- poliisit ja henkilötietojen tarkistus: Tämä eriskummallinen episodi sattui minulle viime perjantaina asuessani vielä Longwyssa ja matkatessani sinne bussilla Rodangesta. Juuri Ranskan ja Luxemburgin välisen rajan ylitettyämme, Ranskan puolella, poliisit pysäyttivät bussin ja tarkastivat kaikkien matkustajien henkilöpaperit. Minä en koko juttua aluksi huomannut tai tajunnut, sillä iPod soi korvissani lujaa ja taivutin päässäni italian volere-verbiä (italian taitoni ovat pahasti taantumassa ranskan jyrätessä kaikki muut kielet alleen). Yhtäkkiä ajatukseni keskeyyti nuori ja komea poliisiherra, joka halusi nähdä henkkarini. Kiltisti ne hänelle annoin ja ne tarkistettuaan hän kiitti kohteliaasti ja poliisit jatkoivat matkaansa. Minulle ei koskaan selvinnyt, miksi henkkarit tarkistettiin ja miksi poliisit pysäyttivät bussin. Ehkä he etsivät jotain etsintäkuulutettua henkilöä tai jotakin. Jännittävää on arki uneliaassa pikkukaupungissakin näemmä. :)

- herttainen Facebook-viesti: Tämä juttu ei liity millään tavalla Luxemburgiin tai Ranskaan, vaan sen sijaan Lontooseen. Mutta koska se on rakkaustarina ja hauska juttu, jaan sen kanssanne. Kuulun edelleen FB:ssa olevaan Lontoon suomalaiset -ryhmään ja sitä kautta eräs brittiläinen herra lähestyi minua. Hän oli muutama viikko sitten tavannut sattumalta baari-illan päätteeksi suomalaistytön, joka oli tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen. Nyt hän lähestyi kaikkia mahdollisia Lontoo-kontaktin omaavia suomalaisia löytääkseen unelmiensa naisen, jonka nimeä tai yhteystietoja hän ei ollut tajunnut kysyä. Ikuisena ja parantumattomana romantikkona lupasin auttaa kyseistä herraa ja laitoin tytöstä etsintäkuulutuksen Lontoon suomalaisten FB-ryhmän sivulle. Toivottavasti herra löytää Suomi-neitonsa ja vuosisadan romanssi voi toteutua. Kyllä rakkaus on ihana asia! <3

Tällaisia aatoksia ja kuulemisia tällä kertaa. Kirjoittelen lisää sitten kun jutun juurta jälleen ilmenee. Kaikkea hyvää teille kaikille ihanuuksille ja paljon aurinkoa & rakkautta maaliskuun alkuun. <3 Je vous aime! XXX

Une semaine de silence

Bonjour mes amis! :) Viikko on taas vierähtänyt ja on aika raportoida Luxemburgin tapahtumista. Tai pikemminkin arjesta, sillä viime viikko kului hiljaisissa ja rauhallisissa merkeissä, vaikka suuria mullistuksia jonkin verran taphtuikin.

Koska hyvät uutiset on aina mukavampi ottaa vastaan huonojen tiedonantojen jälkeen, aloitetaan tämänviikkoinen reportaasi kaikkein raskaimmilla ja ikävimmillä uutisilla. Viime keskiviikkona sain nimittäin kuulla suru-uutisen, että yksi tädeistäni oli menehtynyt. Hän oli ollut jo pitkään sairas ja sairaalassa hoidettavana, mutta joka kerta läheisen poismeno yllättää ja koskettaa. Siksipä viimepäivät ovat paljolti kuluneet syntyjä syviä pohtiessa. On vaikea uskoa, että läheinen, tuttu ja tärkeä ihminen on yhtäkkiä poissa elämästä. Tyhjyys ja hiljaisuus ovat päällimmäisiä tuntemuksia, vielä moninkertaisesti enemmän kaikkein läheisimmille omaisille kuin muille. Kuoleman tullessa lähelle omat elämänarvot joutuvat usein koetukselle ja suurennuslasin alle. Omalla kohdallani polttavia kysymyksiä ovat olleet poissa Suomesta oleminen ja etäisyys perheestä ja ystävistä. Entä jos jotain sattuu heille, kun olen poissa? Entä jos joku kuolee, enkä pääse paikalle hyvästelemään? Miksi minä haluan olla täällä, kun läheiseni ovat muualla? Nämä kysymykset hiljentävät elämän ja saavat tarkastelemaan maailmankvaansa uudelleen. Suru-uutinen pysähdytti, mutta siitä huolimatta tunnen paikkani olevan jossain muualla kuin Suomessa, vaikka perhe ja ystävät ovatkin minulle tärkeitä ja rakkaita. Minun tulee kuitenkin ensisijaisesti olla rehellinen itselleni ja ajatella omaa elämääni, vaikka se olisi kuinka itsekästä. Tällä hetkellä en koe, että olisin onnellinen Suomessa, vaan kaipasin jonnekin pois. Vaikka etäisyys kotimaasta siis välillä kalvaa mieltäni, tunnen paikkani olevan tällä hetkellä täällä. Ja onneksi en ole kovin kaukana Suomesta, sillä pääsen suhteellisen nopeasti piipahtamaan kotona. Maaliskuun alussa on edessä pikainen ja raskas matka hautajasiin talviseen Suomeen. Olen tästä mahdollisuudesta hyvin onnellinen.

Surullisempien kuulumisten ohella elämä pyörii tuttua rataansa. Töissä ja kotona kuluvat päivät suhteellisen nopeasti. Tuulian kanssa yhteisasuminen edelleenkin sujunut hyvin ja kissat ilostuttavat arkea enemmän kuin koskaan. Voi, kun niitä tulee ikävä muuton koittaessa viikon päästä! Gustave ja Eddie ovat vallanneet paikan sydämestäni ja asettuneet sinne asumaan koko herttaisen ja hyrräävän olemuksensa voimalla. Ero tulee olemaan vaikea, vaikkakin väistämätön. Maaliskuun ensimmäinen päivä on aika lentää pesästä ja muutta Longwysta Luxemburgiin uuteen kotiini opiskelija-asuntolassa. Tällä viikolla on edessä pieniä muuttovalmisteluja ennen ensi viikkoa. On oikein ihanaa, nykyisen asuntojärjestelyni loistavuudesta huolimatta, päästä muuttamaan "omaan kotiin" ja asettua vähän pysyvämmin aloilleen. Arki saa silloin uusia ulottuvuuksia ja muotoja sekä pääsee rutinoitumaan entistä enemmän. Ja hyvä niin.

Arjesta pääsen sujuvasti sen pyörittämiseen. Siihen kuuluu siis siivousta, ruoanlaittoa, pyykkäystä, harrastuksia, työntekoa, vapaa-aikaa ja minun tapuksessani tätä kaikkea kehystää ja rytmittää jatkuva penninvenyttäminen. Tämä seuraava ajatussikermä on omistettu kaikille teille rakkaat kanssatoverini, etenkin te köyhät opiskelijaystäväni saatte sympatiani. Tämän kappaleen aiheena on siis köyhyys. Kaikkien eurooppalaisten mittarien mukaan olen nimittäin virallisesti köyhä. Saan kuukaudessa käteen noin 800€ (opiskelijat puolet vähemmän!) ja elelen jatkuvasti rahaa laskien, pennejä pyöritellen ja äärimmäisen säästeliäästi. Tunne on tuttu varmasti monelle ja pidemmän päälle käy varsin rasittavaksi. Etenkin näin ulkomailla ollessa, sillä olisi kiva matkustella ja tehdä kaikkea hauskaa. Mutta kun ei ole rahaa. Saankin jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä, etten ole täällä lomalla, vaan työntekoa oppimassa. Kokemuksena tämä on siis verraton ja Luojalle kiitos, täällä on kallliita vuokrahintoja lukuunottamatta suhteellisen edullista elää. Ruoka on halpaa (esimerkkinä mainittakoon perjantai-illan herkkuni: pullo punaviiniä, patonki ja kolme eri juustoa maksoivat yhteensä 6,20€) ja liikkuminen samoin. Silti en todellakaan elele herroiksi täällä, vaan joudun laskemaan joka pennin. Lisätuloja en voi ansaita, koska olen työmarkkinatuella työelämävalmennuksessa. Köyhyys on kohtaloni, ainakin tällä hetkellä. Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella, että köyhä elämäni on jonain päivänä muisto vain. Opiskelu ja harjoittelu ovat vain väliaikaisia elämänvaiheita, välietappeja matkalla eteenpäin elämässä. Jonain päivänä siis ansaitsen ihan kunnon palkkaa eikä minun joka kerta kaupassa käydessäni tarvitse katsoa hintalappua. Tämä ajatus on johtotähteni ja kantaa minut köyhyyden ahdingon yli. Ja onhan sanomattakin selvää, että olen todella hurjan paljon onnekkaampi kuin ne miljoonat maailman oikeasti köyhät ihmiset, joilla ei ole mahdollisuuksia millään tavalla muuttaa elinolojaan ja päästä köyhyydestä eroon. Minun ja monien muiden samassa tilanteessa olevien kohdalla köyhyys on onneksi ohimenevää. Työelämä odottaa ja ideoita sen suhteen on jo muhimassa ajatuksissani. Ja on köyhyydessä välillä jotain virkistävääkin. Oppii rahan arvon, fiksumpaa kulutusta ja tajuaa myös sen, että raha ei kasva puussa (niin kuin huonekasvi väittää :D). Köyhyyspaatokseni loppuun siteeraan iki-ihanaa Franciscus Assisilaista: "Missä on köyhyyttä ja iloa, siellä ei ole ahneutta tai saituutta." Viisaita sanoja Assisin pikku köyheliiniltä.

Ja jälleen kerran loppuun hassuja huomiota Luxemburgista ja Ranskasta:

* Rautatieasema: Ne ovat taatusti kaikkialla samanlaisia. Luxemburgin keskusrautatieasema ei eroa mitenkään Helsingin kollegastaan, sillä samanlainen epämääräinen hengailu, kaljanjuonti ja pultsarien lauma koristaa täkäläistäkin matkustuslaitosta. Aseman seutu on arki-iltapäivisin täynnä jos jonkinmoista taivaltajaa ja yllättävän monella on kädessään kljatölkit ja jaloissaan muovikasseja. Jengejä on köyhistä romanikerjäläisistä keski-ikäisiin ukkoihin ja nuorisoporukoihin. Tuttu näky, mutta jotenkin yllättävä, sillä en osannut odottaa tälläistä vauraassa Luxemburgissa. Ei tarvitse kuitenkaan kuin siirtyä kilometri asemalata vanhaan kaupunkiin, jossa tunnelma on ihan eri ja kuvitus kuin satukirjasta. Aseman seudut ovat varmaankin kaikkialla maailmassa hiukan hämäräperäisiä. Ja kuulemma paikallinen punaisten lyhtyjen alue sijaitsee sekin jossain aseman lähettyvillä hämyisillä kujilla. Suuressa maailmassa suuren maailman malliin. :)

* Suomi-connection: Voitte vain arvata hämmästykseni ja iloisen mieleni, kun huomasin Dome Karukosken uusimman elokuvan "Napapiirin sankarit" Longwyn elokuvateatterin näytösten joukossa. Täällä tuo viihdyttävä komedia tunnetaan nimellä "Vey Cold Trip" (outo ranskannos!) ja on esityksessä tietenkin ranskaksi dubattuna. Jos joku haluaa käydä naureskelemassa Japer Pääkkösen ja kumppaneiden ranskankieliselle puheelle (ranskalaiset näyttelijät siis dubbaajina), niin kyseisen elokuvan traileri löytyy täältä: http://www.utopolis.fr/film/5849/ Kuinkakohan lapin murre on saatu kääntymään ranskaksi? :)

* Outo ja ihana pankkiautomaatti: Täkäläisistä otoista saa nostettua 10€ -seteleitä, mikä on aivan mahtavaa. Sen sijaan vähemmän mahtavaa on, että näkee kuvaruudulla edellisen asiakkaan käteisnoston tiedot ja tilin saldon. Tämä on tapahtunut minulle nyt pari kertaa, sillä edellisen asiakkaan lähdettyä ruutu näyttää muutaman sekunnin kyseisen asiakkaan tietoja kuvaruuudulla. Ei siis nimiä, tilinumeroa tai mitään sellaista, mutta sen sijaan noston arvon ja tilin saldon. Tänään edessäni asioineella miehellä oli tilillään vajaat 3000€ ja rahaa hän nosti 50€. Että näin tietoturva ja yksityisyyden suoja toteutuvat Luxemburgissa.

Tälläisa aatoksia tällä kertaa. Sää on taas vaihteeksi kylmä, mutta lunta ei ole onneksi ja Suomen pkkaslukemista ei onneksi tarvitse kärsiä. Kevät saisi kuitenkin tulla ja pian. Voikaa hyvin siellä Suomessa ja missä ikinä. <3 À bientôt mes cheris! :) XXX

Appartement, Arlon et affaires étrangeres

Heipskukkuu mes cheris! :) Tervehdys taas täältä keskeltä Eurooppaa. Aika kuluu kuin siivillä ja kuukausi Luxemburgissa on kohta vierähtänyt. Kivaa on ollut ja hyvin olen viihtynyt. Asiat hakevat vielä paikkaansa, mutta osa elämästä alkaa järjestyä vähitellen. Mennään siis pidemmittä puheitta viime viikon tapahtumiin ja uusimpiin kuulumisiin.

Tärkein ja iloisin uutinen kuluneen viikon varrelta on kämpän löytyminen. Tarina on osoitus siitä, että asiat järjestyvät aina loppujen lopuksi parhain päin - tavalla tai toisella. Olin siis valmis vuokraamaan huoneen kimppakämpästä pohjoisesta osasta Luxembourgin kaupunkia Beggenin kaupunginosasta. Kävin katsomassa kyseistä taloa ja huonetta muutama viikko sitten ja sain varattua sen itsellni. Muutto oli suunniteltuna maaliskuun alkuun. Vuokra olisi ollut 350€/kk ja jotain pieniä kuluja (lämmitys ym.) siihen päälle. Tapasin kämpän vuokranantajaa viime viikolla ja tarkoituksena oli maksaa takuuvuokra saman tien. Vuokranantajana oli venäläinen keski-ikäinen rouva Irina, joka tavatessamme vaikutti ihan mukavalta, mutta samalla hieman oikukkaalta persoonalta. Hänelle tuntui olevan aika sama, kuka kämppään muuttaa, kunhan kyseessä oli nainen ja hän oli valmis maksamaan käteisellä. Minulle jäi tapaamisestamme ihan hyvä, mutta hiukan outo fiilis. En osaa tarkemmin kuvailla miksi, mutta jotenkin epäröin koko vuokratouhua. Olin kuitenkin varautunut takuuvuokran maksuun Irinan tapaamisen jälkeisenä päivänä, mutta jotenkin minulla oli koko ajan tunne, että jos joku muu kämppä tulisi vastaan, niin ottaisin sen heti.

Ja uskokaa tai älkää, mutta juurikin näin kävi. Samana iltana kun tapasin Irinan minulle oli lähetetty sähköpostia eräästä opiskelija-asuntolasta, josta olin aiemmin huonetta kysellyt. Kyseinen asuntola on saanut kehuja muilta harjoittelijoilta ja sijaitsee Limpertsbergin kaupunginosassa aivan Luxin keskustassa, josta pääsee kävellen kaikkialle. Sähköpostissa tiedusteltiin haluaisinko muuttaa asuntolaan maaliskuun alussa ja vuokrata sieltä huonetta kesäkuun loppuun saakka. Yhteiskeittiöt ja kylppärit tottakai, mutta oma huone hintaan 425€/kk ja bonuksena mahdollisuus tavata muita harjoittelijoita ja nuoria (Beggenin kämpässä kämppiksinäni olisivat olleet Irina ja keski-ikäinen unkarilainen nainen). Otin huoneen siltä istumalta ja olin enemmän kuin iloinen asioiden saamasta käänteestä, sillä asuntola tuntui jotenkin turvallisemmalta ja paremmalta ratkaisulta kuin huoneen vuokraaminen ilman virallista sopimusta ja käteisellä. Toki olisin Beggenin huoneen ottanut, jos asuntola ei olisi viime hetkellä toteutunut, sillä ei Beggenin asunnossa mitään vikaa ollut. Keskusta-asuminen, muut harjoittelijat ja asuntolameiniki tuntuvat kuitenkin paremmilta vaihtoehdoilta muihin ratkaisuihin verrattuna, joten riemuitsen suuresti asunnon järjestymisestä ja asioiden kertakaikkisen loistavasta toteutumisesta parhain päin. Ja vielä kerran iso, valtaisa ja lämmin kiitos kaikille asunnon metsästyksessä ja etsimisessä auttaneille, olette ihania ja parhaita!

Asunnonetsinnän raskaan kiven pudottua harteiltani voin nyt hyvillä mielin keskittyä muihin asioihin, kuten nähtävyyksiin, kielen opiskeluun ja paikalliseen kulttuuriin tutustumiseen. Nähtävyyksillä en kovin paljon ole ehtinyt vielä käydä, mutta lauantaina sain itseni liikkeelle ulkomaanmatkailun merkeissä. Piipahdin nimittäin Arlonin kaupungissa Belgian puolella ja kunnon turistin tavoin töllistelin kaupunkia muutamn tunnin ajan. Päällimmäiset mielikuvat ovat seuraavat: pieni ja kuollut. Olin liikkeellä lounasaikaan ja kaikki kadut olivat siksi tyhjiä ja kaupat kiinni. Lounasaikaan kaikki ovat siis kotona/ravintolassa/bistrossa syömässä. Lounasaika kestää täällä kaksi tuntia (yleensä klo 12-14). Vuodenaikakaan ei suosinut Arloniin tutustumista, sillä sää oli harmaa ja ankea. Arlon on kuitenkin yksi Belgian vanhimmista kaupungeista, joka kuului Rooman muinaiseen valtakuntan. Muistona tästä ajasta kaupungin keskustassa seisoo vanha roomalainen pylväs, joka kyllä mielestäni oli hiukan säälittävän näköinen,. Mutta sehän ei muuta pylvään historiallista arvoa mihinkään. Samoin Arlon on ollut merkittävä merovingien (Ranskan hallitsijoita keskiajalla) hallitsema kaupunki, jossa tuon aikakauden jäänteinä oli vanha kirkko ja kuninkaan portaat. Rappuset kylläkin olivat aika lahot ja täynnä sammalta. Mutta historia on historiaa. Suurimman vaikutuksen Arlonissa minuun teki kirkko, joka oli aivan rautatieaseman vieressä, jossa vierailin ensimmäiseksi turistikierrokseni alussa. Kirkko oli omistettu Pyhälle Martille (ei siis Martti Luther, joka katolisille on harhaoppinen, vaan eräälle toiselle Martille, joka oli ranskalainen munkki keskiajalla) ja oli oikein komea uusklassinen ja uusromanttinen rakennus 1900-luvun alusta. Kirkon, muutaman aukion sekä vanhan ja kauniin synagogan (Arlonissa on ollut yksi Belgian suurimmista juutalaisyhteisöisöistä ja siellä on edelleenkin hautausmaalla oma osio juutalaisille) lisäksi kaupungissa ei ollut juuri muuta nähtävää, joten parin tunnin kävelyn jälkeen suuntasin kulkuni takaisin rautatieasemalle ja otin junan Luxemburgiin. Matka kestää noin 20 minuuttia ja maksaa menopaluuna 9,60€. Eipä ollut onneksi hinnalla pilattu reissu. :)

Ranskan kielen opiskelu on jatkunut nähtävyyksien katselua tehokkaammin. Ranskan opiskelu on kuin vuoristorataa, välillä mennään nousujohteisesti ylämäkeen ja välillä tukka putkella alamäkeen. Toisin sanoen välillä on hyviä päiviä, jolloin opin ja oivallan paljon ja välillä taas tuntuu, etten osaa ja ymmärrä mitään koko ranskasta. Kieli sujuu kuitenkin päivä päivältä paremmin ja nykyisin osaan jo reagoidakin, jos joku puhuu minulle ranskaa. Esimerkiksi Arlonissa sain jälleen kerran toimia turistioppaana ja vastata ranskaksi esitettyyn tiedusteluun olevani vain turisti ja olevani yhtä eksyksissä kuin kysyjät. Niille, jotka eivät ole blogejani aiemmin lukeneet siis tiedoksi, että olen aina ja kaikkialla, minne ikinä menenkin turistineuvojan roolissa. Tämä on tapahtunut niin Roomassa, Venetsiassa, Lontoossa, Pariisissa, Washingtonissa kuin Helsingissäkin. Ja nyt voin lisätä Arlonin listaan. :) Pointti tässä anekdootissa on kuitenkin ranskan kielessä, jota osasin käyttää ja ymmärtää neuvontatilanteessa. Toinen palkitseva kokemus kielitaidon kehittymisestä oli keskustelutilaisuus, jossa vierailin työn puolesta viime viikolla. Kyseinen tapahtuma oli itse asissa luxemburgin kielellä (muistuttaa erehdyttävän paljon saksaa), mutta tulkattiin ranskaksi. Tulkkaus oli erinomainen, sillä ymmärsin lähes kaiken, vaikka aihe liittyi metsien hoitoon ja suojeluun. Kuullun, luetun ja jopa kirjoitetun kielen osaaminen on siis kehittynyt hurjasti, vaikka toki ranska vielä paljon työtä teettääkin. Enää se ei kuitenkaan ole niin vaikeaa kuin aluksi. Akilleen kantapääni ranskan suhteen on puhuminen, joka ei vielä luonnistu kovin hyvin. Mutta kaikki ajallaan ja eiköhän sekin päivä vielä koita, kun saan suuni auki ranskaksi oikein kunnolla. :)

Ja sitten taas muutamia ajatuksia ja havintoja paikalliseen kulttuuriin liittyen:

*Sää (jälleen kerran): Edelleen äärimmäisen vaihtelevaa. Välillä on pkkasta, välillä kymmenen astetta plussa. Välillä sataa ja välillä paistaa aurinko. Kaikki tämä siis samankin päivän aikana. Kotoisaa, sillä Suomessa sää on yhtä oikukas kuin täällä. Kiehtovinta säärintamalla on kuitenkin sankka sumu, joka monena aamuna tervehtii minua bussimatkalla. Ilma on täällä niin kosteaa, että sumua on ilmassa lähes joka aamu. Erityisen sankkaa sumu oli viime keskiviikkona, jolloin kävelin klo 7.00 aikoihin bussipysäkille pimeillä ja autioilla kaduilla. Ajattelin, että nyt jos koskaan kirvesmurhaaja iskee, sillä tunnelma oli kuin suoraan kauhuleffasta. :)

*Sarjakuvat: Suuri ja merkittävä osa paikallista kulttuuria ja eräs keskeinen kirjallisuudenlaji. Jopa uutiskoostelehdissä (paikallinen Metro eli L'Essentiel (joka tarkoittaa olennaista) ja Point 24) isoista sanomalehdistä puhumattakaan julkaistaan viikoittain sivun tai aukeaman kokoisilla jutuilla uusimmat sarjakuva-arviot. Sarjakuvakirjoja myydään kaupoissa paljon ja niiden arvostus on ilmeisen suurta. Onkin kiehtovaa, että sarjakuva on saavuttanut tälläisen roolin osana kirjallista kulttuuria. Sarjakuvat eivät ole vain lapsille, vaan kaikille. Se on kirjallisuutta ja taidetta siinä missä muukin kirjallisuus ja taide. Jännä, kiinnostava ja uusi juttu minulle ja varmasti kaikille suomalaisille, sillä meillä sarjakuva on vielä aika marginaalinen osa kirjallisuutta, vaikka suosittu taidemuoto onkin.

*Blondius: Ilmeisen harvinaista ja kiinnostavaa. En tiedä onko muilla blondeilla samankaltaisia kokemuksia kuin minulla, mutta aina kun siirryn Tanskaa etelämmäksi saan huomattavasti enemmän huomiota osakseni kuin Pohjoismaissa. Blondit ovat ilmeisesti katoava laji maailmassa, sillä vaalea tukka kerää katseita osakseen minne ikinä menenkin. Tuijotus ei ole pahansuopaaa eikä yleensä kovin häiritsevääkään, vaan pikemminkin uteliasta ja kiinnostunutta. Miespuolisten katselijoiden kohdalla flirtti saattaa myös tulla kyseeseen tuijotuksen lisäksi. Olen varsin yllättynyt blondin kuontaloni saamasta huomiosta, sillä luulisi Keski-Euroopassa (Lontoossa, Washingtonissa, New Yorkissa ja Ranskassa) olevan blondeja. Mutta ilmeisesti ei. Vaalean tukan lisäksi myös vaalea iho kerää katseita osakseen. Tämä on itse asiassa aika huvittavaa ja jopa imartelevaa, mutta välillä myös vähän häiritsevää. Mutta samalla en voi ilkikurisesti olla toteamatta, että kyllä blondina olemisesta on myös arvaamatonta hyötyä. Viime viikolla nimittäin junassa lippuni oli mennyt vanhaksi ja väitän, että jos en olisi ollut kauniisti hymyilevä nuori blndi nainen olisin joutunut matkani maksamaan. Mutta koska lippuja tarkisti nuori ja söpö miespuolinen konduktööri pääsin matkustamaan ilmaiseksi. Joskus siis kannattaa olla blondi . :D

Ennen kuin on aika lopettaa tämänkertainen sepustus, kirjoitan muutaman ajatuksen täällä olemisesta ja tämänhetkisestä elämästäni yleensäkin. Kuten olen jo moneen kertaan todennut, tuntuu hyvältä ja oikealta olla täällä. Samalla kuitenkin tiedostan, että Luxemburg tulee todennäköisesti olemaan vain välivaihe matkallani jonnekin eteenpäin. Maa ja kaupunki ovat viihtyisiä, mutta tietoisesti haikailen koko ajan jonnekin muualle. Katse siintää jo Pariisissa ja tulevissa seikkailuissa. Luxembourg on niiden esinäytös, mutta kuka tietää, mitä kaikkea pääsen täällä kokemaan.

Minulla on aina ollut kauhea hinku päästä pois Suomesta ja nyt kun olen saanut tämän tavoitteen toteutettua olo on hyvä. Suomea en (siis ainakaan vielä) kaipaa, mutta rakkaita ihmisiä sieltä enemmän kuin mitään. Tästä huolimatta en halua olla Suomessa nyt tai vielä vähään aikaan (jos ikinä!) tulevaisuudessa. Suomi on hieno ja ihana maa, joka tulee aina olemaan kotimaani, mutta samalla en tunne oloani Suomessa kotoisaksi. Olen aina ollut onnellisimmillani, kun saan matkustaa ja nähdä maailmaa. Nyt voin tehdä niin ja siitä olen iloinen. Ulkomailla asuminen on antoisaa, mutta välillä myös rankkaa. Joutuu aloittamaan kaiken alusta, opettelemaan uuden kulttuurin ja kielen, täytyy luoda koko sosiaalinen elämä uudestaan ja löytää paikkansa uudessa ympäristössä. Minun tapuksessani tämä kaikki on vain väliaikaista, sillä en ole Luxemburgissa pysyvästi. Vaikeuksista ja haasteista huolimatta ulkomailla oleminen on äärimmäisen palkitsevaa. Saa tavata uusia ihmisiä, opetella vierasta kieltä, löytää uusia ja mielenkiintoisia paikkoja ja etsiä omaa paikkaansa maailmassa. Omalla kohdallani palkinnot ovat suurempia kuin haasteet, joten siksi viihdyn ulkomailla ja tarkemmin ottaen täällä Luxemburgissa erinomaisen hyvin.

Tähän on hyvä lopettaa ja ystävänpäivän hengessä todeta, että olette sydämessäni, mielessäni ja ajatuksissani minne ikinä menenkin rakkaat ja ihanat ystäväni! Vaikka olen milloin missäkin päin maailmaa, se ei missään nimessä tarkoita minun unohtavan teidät, vaan kuljette kanssani sinne minne minäkin. Kiitos siis, että olette olemassa! <3 Ja onneksi on olemssa tämä ihana sähköinen nykytekniikka, joka helpottaa yhteydenpitoa maantieteellisistä etäisyyksistä huolimatta. Ja vaikka lentolippujen hinnat koko ajan nousevat, niin tänne saa myös tulla käymään. Ja minä piiphdan aika ajoin myös Suomessa, joten ystävyys ei jää pelkän kaukosuhteen varaan. :) Halitus itse kullekin, sylintäydeltä rakkautta, ihanaa ystävänpäivää ja pyhää Valentinusta sekä ennen kaikkea à bientôt mes chers amis!

Histoire, culture et société diffrentes mais interessantes

Bon jour mes amours! :) Comment allez-vous? Toivottavasti voitte kaikki hyvin. Taas on vierähtänyt viikko viime kirjoituksestani. Näemmä viikko on sopiva aika kokea kaikenlaista ja sen jälkeen raportoida kaikesta tapahtuneesta. Jälleen kerran viikkoon mahtuu monenmoista arkisesta aherruksesta turistikierroksiin ja ranskalaisen kulttuurin päivittelyyn. Alors, allons-y mes amis.

Viikko (niin kuin kaikki viikot) kului enimmäkseen työn merkeissä. Eipä päivään paljon muuta mahdu kahdeksan tunnin työpäivän ja reilun tunnin työmatkojen lisäksi, kun nukkuakin täytyy. Töissä menee siis suurin osa ajasta arkisen aherruksen merkeissä. Onneksi työnkuvani on mielenkiintoista ja saan toteuttaa sitä monipuolisesti, joustavasti ja itsenäisesti. Omaehtoisuus ja vaihtelevuus ovat minun juttujani ja niitä saan työssäni onneksi käyttää ja soveltaa mielinmäärin. Duunista ei siis tämän enempää, sillä mitään ihmeellistä ei sillä saralla ole tapahtunut. Paitsi ehkä rutinoitumista ja ranskan kielen kehitystä, jotka ovat molemmat oikein hienoja asioita.

Muussa elämässä on sen sijaan tapahtunut muutoksia eikä kaikken vähiten säärintamalla. Tänään lämpötila oli kymmennen plussaa ja aurinkoinen taivas. Viime viikolla se oli kymmenen miinusta ja jäistä sadetta. Vaihteleva on sana, joka parhaiten kuvaa paikallisia talviolosuhteita. Vaikka onneksi kohta tulee kevät ja kauniit ilmat sen mukana. :) Viikonloppuna näin Luxemburgissa puistossa jo ensimmäiset leskenlehdet, joten pian kevät saapuu. Ja linnut laulavat aamuisin komeasti. Trallallaa, kevät on pian täällä ja se on ihanaa!

Seuraavaksi vuorossa muutamia paljastuksia otsikolla Ensimmäinen kerta:

1) Jäin kiinni pummilla matkustamisesta junassa. En ole koskaan, missään, ikinä jäänyt kiinni pummilla matkustamisesta. Syy oli seuraavanlainen: olen kulkenut Luxista junalla asuinpaikkaani Ranskan puolelle Longwyn kaupunkiin. Viimeisen Luxemburgin puoleisen aseman kohdalla Rodangessa voisin vaihtaa bussiin, mutta junalla olen päässyt kotiin nopeammin. No, jotta asiat eivät olisi liian helppoja, matkalippuni kelpaa Ranskan puolella Rodange-Longwy välillä bussissa, muttei junassa, jossa joutuisin ostamaan junalipun ko. välille ja maksamaan siitä siis erikseen. Junassa ei kuitenkaan juuri koskaan kysytä matkalippuja, joten siksi siis olen matkustanut Rodange-Longwy väliä junalla viimeiset pari viikkoa. Viime viikolla keskiviikkona kuitenkin kävi käry ja jäin tarkastajien haaviin. Minulla ei tietenkään ollut Ranskan valtion rautateiden vaatimaa lippua, joten otin turistivaihteen päälle ja sopertelin olevani vain turistina täällä. Tiukkailmeinen konduktööri päästi minut varoituksella tällä kertaa, mutta uhkasi 45€ sakoilla vastedes, jos vielä matkustan liputta. Kilttinä tyttönä otin konnarin uhkauksen todesta ja matkustan nyt lainkuuliaisesti bussilla Luxemburgista Ranskan puolelle. Olen päätellyt, että tämä episodi on esimakua ranskalaisesta byrokratiasta, josta saan tämän vuoden nauttia. Oi, onnea!

2) Kuulin suomea lähetystön ulkopuolella. Suomalaisia on Luxemburgissa kuulemma noin 1200, mutta ainakaan toistaiseksi en ole lähetystön ulkopuolella törmännyt yhteenkään heistä. Viime torstaina kuitenkin hätkähdin hereille ajatuksistani, kun kuulin juna-asemalla selvää suomenkielistä keskustelua takaani. Kyseiset keskustelijat olivat pieni poika ja hänen äitinsä, jotka juttelivat päivän tapahtumista suomeksi. En mennyt mukaan keskusteluun, vaan vain hymähtelin itsekseni ja ajttelin, että vaikka Suomi on pieni maa, niin aina ja kaikkialla maailmalla jossain törmää suomalaisiin ja kuulee äidinkieltään. Hyvä me suomalaiset ja tehokas maailmanvalloituksemme! :)

3) Ensimmäinen aito ranskalainen patonki ostettu. Kyseinen yksilö oli erinomainen rapeine kuorineen ja pehmeine sisuksineen. Hintaa herkulla oli Lidlin leipomossa 1,10€ eikä se ollut mikään pieni vonkale. Erityisen maistuvaa tämä ihanuus oli aidon voin ja punaviinin kera. Suosittelen ranskalaista leipää kaikille, sillä oh là là se on hyvää.

4) Ruoasta kurkun kostukkeeseen eli viisasten juomaan viiniin. In vino veritas sanotaan ja tässä tapauksessa totuus on, että viini on halpaa ja hyvää. Pullo bordeux'laista punaviiniä maksoi tasan 2,69€ ja oli erittäin hyvää. In your face Alko ja saastainen monopolisi!

5) Ensimmäinen nunna bongattu. Näin kyseisen leidin rautatieasemalla odottelemassa junaa. Hän taisi olla dominikaaninunna, mutten ole tästä satavarma. Luxembourg on hyvin katolinen maa, sillä väestöstä muistaakseni 87% kuuluu katoliseen kirkkoon. Tämä on hyvinkin todennäköistä, sillä kirkkorakennuksia on monessa paikassa ja suurin osa niistä on katolisia kirkkoja. Protestanttejakin maasta kyllä löytyy ja Luxin vanhasta kaupungista löysin protestanttisen kirkonkin. Tarkemmin en kirkkokunnasta osaa sanoa, mutta sisältä kyseinen kirkko muistutti anglikaanista tai luterilaista. Ehkä kyseessä on joku yhteisprotestanttinen seurakunta, sillä ekumeniaa kirkossa olevissa esitteissä kovasti mainostettiin.

Ekumeenisuudesta huolimatta katolinen kirkko vaikuttaa Luxissa monin tavoin, ennen muuta asenteiden tasolla. Konsenservatiiviset arvot ovat Luxissa arkipäivää, sillä abortti on laiton, naiset ovat edelleen näkyvä vähemmistö työelämässä, kotiäitiys on yleistä ja sunnuntaisin kaupat ovat enimmäkseen kiinni. Maallistumista on kuitenkin havaittavissa, sillä kirkossa ei enää käydä niin usein kuin ennen ja homoseksuaalien parisuhteen on voinut rekisteröidä vuodesta 2004 lähtien parlamentin keskustellessa parhaillaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Jokapäiväisessä elämässä konservatiivisuus ei siis näy, mutta ideoiden ja perinteiden tasolla se voi suhteellisen hyvin.

6) Ensimmäinen uutinen suuriruhtinas Henrista havaittu. Luxembourg on siis suuriruhtinaskunta, jonka muodollinen päämies - todellinen valta on parlamentilla ja hallituksella, pääministeri ja muut ministerit ovat otsikoissa eniten - on suuriruhtinas. Asiat eivät kuitenkaan aina ole olleet näin, sillä ennen vuonna 1890 virallisesti saavutettua itsenäisyyttä Luxemburgista tappelivat vuoronperään ranskalaiset, saksalaiset, belgialaiset ja hollantilaiset.

Maan historia on itse asiassa todella kiinnostava, sillä Luxembourg on ollut keskeisen Euroopan solmukohta moneen otteeseen. Rooman armeijoiden juostessa pitkin Germanian metsiä ja taistellessa Galliassa Asterixin kylää vastaan, Luxembourgissa oli kukoistavaa kulttuuria ja vilkasta kaupankäyntiä. Kiitos tällaisesta asiaintilasta kuuluu suurelle ja mahtavalle Rooman imperiumille. Rooman rappion jälkeen Luxembourg oli germaaniheimojen valloituksen kohteena useaan otteeseen. Keskiajalla maahan muodostui merkittäviä kauppareittejä ja Luxembourgin kaupunki syntyi, kun sinne rakennettiin puolustuslinnoitus Ardennein herttuan Siegfriedin toimesta vuonna 963. Tästä eteenpäin Luxembourgin kaupunki (siis maan nykyinen pääkaupunki) alkoi kehittyä ja kasvaa. Koulutusta ja korkeakulttuuria maahan toivat ja lisäsivät lukuisat luostarit, joista muistona on nykyisin Luxin vanhassa kaupungissa kulttuurikeskuksena toimiva entinen Neumünsterin benediktiiniluostari.

Keskiajalla ja uudella ajalla Luxembourg oli jatkuvien taisteluiden kohteena, kun kaikkien naapurimaiden kuninkaat halusivat vuoronperää valloittaa maan. Nykyinen suurherttua ja hänen sukunsa polveutuvat saksalais-hollantilaisesta hallitsijasuvusta. Ensimmäisen suuriruhtinaansa Luxembourg sai virallisesti vuonna 1815, nykyinen suuriruhtinas on järjestyksessään yhdeksäs hallitsija ja seitsämäs suuriruhtinas (kaksi naista ehti hallita välillä suuriruhtinattarina). Maailmansotien aikana Luxembourg oli saksalaisten miehittämä, mitä maassa vieläkin muistellaan kipeänä osana historiaa. Toinen maailmansota on elävä osa Luxembourgia vielä nykyäänkin, sillä monet muistomerkit ja monumentit tekevät kunniaa milloin vastarinnalle natsien valtaa kohtaan, milloin vapautuksen ilon päivälle. Sotien jälkeen maa on säilynyt itsenäisenä ja hakeutunut tiiviisti osaksi Euroopan integraatiota, josta todistaa Luxembourgin kuuluminen EU:n perustajajäseniin vuonna 1957.

Tällaisia huomiota ja tietoutta Luxembourgista. Tutustuin maahan ja sen pääkaupunkiin paremmin viime lauantaina tehdessäni turistikierroksen vanhassa kaupungissa. Kierrokseeni kuului kartan ja kameran lisäksi visiitit muutamaan museoon sekä tietenkin pakollinen kirkkopysähdys ja hiljainen hetki hauatausmaalla. Sää oli harmaa, mutta lämmin ja tunnelma kaupungissa leppoisan rento. Ilmassa oli toritunnelmaa ja laiskan päiväkävelyn fiilis. Museot olivat lähes tyhjiä ja ilmaisia tai halpoja. Kartutin sivistystäni ensin Musée d'Histore Naturellessa eli luonnontieteellisessä museossa, joka oli pieni ja söpö. Näyttelyt olivat ensisijaisesti lapsille, mutta kyllä minäkin sieltä muutaman opinmurusen sain biologiasta ja maantiedosta. Toinen museo oli Musée Nationale d'Histoire et d'Art eli kansallinen historian ja taiteen museo. Tämä museo oli oikein hyvä ja kertoi laajassa näyttelyssään Luxembourgin maan historiasta aina esihistoriasta nykypäiviin saakka. Näyttelyn helmi oli mielestäni roomalainen mosaiikki, joka oli löydetty Merchin kaupungin läheltä vanhasta ylimystötalosta. Museon taideosio oli todella pieni, mutta sitäkin kiinnostavampi, sillä suurin osa maalauksista oli italialaista renessanssia tai barokkia ja mahtuipa joukkoon myös muutama romantiikan aikainen brittiläinen Turner kosmopoliitista tuntua lisäämään.

Museokierrosten jälkeen oli aika nauttia ulkoilmasta, joten seuraavana agendallani oli vierailu Cimetière de Notre Damella eli Neitsyt Marialle omistetulla hautausmaalla. Kyseinen nähtävyys sijaitsee aivan vanhan kaupungin kupeessa lähellä Limpertsbergin kaupunginosaa. Helmikuun harmaudesta ja kuolleesta luonnosta huolimatta hautausmaa teki minuun vaikutuksen. Kuulun näet siihen ihmisryhmään, joka nauttii kuoleman henkisestä ja hengellisestä kohtaamisesta kuljeskelemalla hautausmaalla ja lukemalla kuolinilmoitusten muistolauseita lehdistä. (Tähän väliin todettakoon, että paikallisissa sanomalehdissä näkee aika ajoin kuolinilmoitusten joukossa muistopäiväilmoituksia, joissa siis muistellaan jonkun ihmisen kuolinpäivää. Kiinnostava osa paikallista kulttuuria.) Tykkään siis aina tilaisuuden tullen vierailla hautausmailla aina matkustaessani, koska siten muistaa ihmiselämän realiteetit ja käsittää, että kaikki me olemme osa samaa universumia ja kaikkialla ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat. Hautausmaat ovat myös loistava tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin, sillä siellä näkee historian koko kirjon ja sen, ettei rakkaita vainajia unohdeta vaikka kuolema meidät edesmenneistä erottaakin. Notre Damen hautausmaa oli oikein kaunis komeine kivipaasineen, enkelipatsaineen, krusifikseineen ja hiljaisine tunnelmineen. Sain olla hautausmaalla melkein yksin ja nautin suuresti rauhallisesta ja intiimistä ilmapiiristä sekä mahdollisuudesta hiljentyä elämän suurten kysymysten ääreen. Oikein hyvä lopetus turistikierrokselleni ja Luxemburgin historiaan tutustumiselle.

Sunnuntaina jatkoin turistina olemista ja suuntasin askeleni tämänhetkisen kotikaupunkini Longwyn historiallisille paikoille. Vierailin vanhoilla linnoituksen raunioilla (1600-luvulta) ja Longwyn vanhassa Pyhän Dagobertin kirkossa (vanhmmat osat 1600-luvulta, uusimmat 1900-luvun alusta), jossa luulin pidettävän messun klo 10.30. Messu ei kuitenkaan ollut tuossa kirkossa, vaan eräässä toisessa seurakunnan kirkoista. Ensi viikolla siis uusi yritys ranskankielisen katolisen messun suhteen. Sen sijaan sain jälleen kerran nauttia vanhan kivikirkon tunnelmasta yksin. Kokemus on samalla kertaa sekä kiehtova että aavemainen. Kirkossa tunnen kuitenkin aina olevan kotonani, joten siksi en osaa pimeää ja synkkääkään kirkkoa pelätä. Sen sijaan iloitsin suuresti hartaasta tunnelmasta ja kauniista sisustuksesta. Ja samalla sivistin itseäni muutamalla uudella pyhimyksellä. :) Kirkko ja Longwy kertovat kiinnostavaa historiaa ajasta, joka on sekä Ranskassa että Luxemburgissa edelleen paljon esillä. Kyseinen aika on I ja II maailmansota, jotka ovat kaikkialla elävästi läsnä yhä edelleen. Longwyssa sotien trauma näkyi muun muassa muistolaattoina kaatuneiden nimistä, isänmaan puolesta henkensä antaneiden pietà-patsaana (=Neitsyt Maria pitelee syllissään kuollutta Jeesusta) ja kirkon historiikista, jossa kerrottiin saksalaisten pommittaneen Pyhän Dagobertin kirkkoa I maailmansodan aikana. Lisäksi II maailmansota osui silmiini muistolaatassa, joka löytyi vanhan portin raunioista ja jossa muisteltiin kenraali Charles de Gaullen ranskalaisille pitämää radiopuhetta vuonna 1940. Kyseisessä puheessa yllytettiin ranskalaisia taistelemaan saksalaisia miehittäjiä vastaan ja uskomaan isänmaan vaittoon. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissä puhetta lukiessani. Kotiin päin kävellessäni huomasin yhdessä puistossa toisen muistolaatan, jossa koruttomasti ilmoitettiin, että kyseisellä paikalla oli vuonna 1944 teloitettu ranskalainen sotilas natsien toimesta. Sodat siis näkyvät yhä edelleen ja ovat tärkeä muistelun aihe täällä päin maailmaa. Kaltaiselleni historiafriikille tämä on vain iloinen asia, mutta silti sotamonumenttien määrä ja näkyvyys jaksaa hämmästyttää.

Toinen ihmetyksen aiheeni on täkälainen kulttuuri. Ilmeisestikään roskapöntöistä ei näillä leveysasteilla ole koskaan kuultu ja kävely on suuri kummastuksen aihe. Molemmat ilmiöt kiinnittivät huomioni viime viikonloppuna, kun huomasin kadunvarsien olevan täynnä milloin mitäkin pientä roskaa. Muovipulloja, käärepapereita, muovin palasia... Kaikkia näitä ja vielä enemmän olivat kadunvarret täynnä ja saatoin vain ajatella, että on sääli, kun luontoa tuolla tavalla tuhotaan ja ihmisten elinympäristö pilataan. Jos maailma johonkin tuhoutuu niin saasteiden ja roskan määrään, se on varmaa. Ekologinen ponnisteluni maailman parantamiseksi hyötyliikunnan muodossa eli siis kävely ei myöskään ilmeisesti ole paikallinen tapa, sillä tehdessäni sunnuntain turistikierrostani Longwyssa kävellen sain useamman kuin yhden autoilijan hämmentyneen ja kummastuneen huomion osakseni. Tilanne oli itse asiassa aika huvittava, sillä kävelin autotien reunalla jalkakäytävällä, mutta ilmeisestikään kyseistä kävelyreittiä ei usein käytetty autoilijoiden huomion määrästä päätellen. Alkoi jo hiukan naurattaa ohi ajavien autojen ihmetys ja ajattelin vain, että turistina saan käyttäytyä hassusti ja toisekseen kävely on hyötyliikunnan jaloin muoto, josta en aio luopua paikallisen kulttuurin hämmennyksen vuoksi. Aion siis jatkaa lenkkeilyä jatkossakin ja olla edelleen ihmetyksen aihe kaikkialla, minne menenkin. :)

Seuraavassa taas sekalainen seurakunta huomioita ranskalaisesta ja luxemburgilaisesta elämänmenosta ja yhteiskunnasta:

* Kohteliaisuus. Se on kiistaton osa sosiaalista kanssakäymistä ja oikein mukavaa vaihtelua Suomen jurottamisen jälkeen. Ihmiset teitittelevät kaikkialla, kaikkia tervehditään ja ovia availlaan. Paras kaikista kohteliasta sattumuksista on sattunut minulle kaupassa, jossa ystävällinen herrasmies päästi minut editseen kassajonosssa, koska minulla oli vain muutama ostos ja hänellä koko kärryllinen. Olin tästä eleestä oikein otettu ja tulin hyvälle tuulelle.

* Tupakointi. Ilmeisesti iso ongelma Luxemburgissa, sillä tupakanvastaista kampanjointia on kaikkialla. Luxemburgilaiset vaikuttavat tupakoivan paljon ja vaikka se enimmäkseen on sisätiloissa kiellettyä, joissakin kahviloissa ja baareissa saa polttaa sisällä. Lähin mieleeni tuleva esimerkki löytyy suurlähetystön alakerrasta eli samasta rakennuksesta sijaitsevasta kahvilasta, jossa on tuhkakupit joka pöydässä ja ihmiset istuvat savuke kädessä kahvikuppinsa ääressä. Tähän väliin voi myös mainita sen, että kahvila sana ei välttämättä kerro koko totuutta kyseisestä ravitsemusliikkeestä, sillä monet kahvilat ovat itse asiassa samalla baareja. Kahviloilla on siis monessa tapauksessa anniskeluoikeudet ja niistä saa viiniä ynnä muuta alkoholipitoista juomaa. Etenkin Ranskan puolella tämä vaikuttaa olevan yleinen käytäntö. Bistro on siten ehkä oikeampi sana kuin kahvila.

* Romanit. Heitä on sekä Luxissa että Ranskassa. He ovat täällä kuulemma työvoimana, mutta kyllä heitä näkyy kaduilla myös kerjäämässä. Longwyn lähistöllä on Kalasataman kaltainen romanileiri, sillä siellä on asuntovaunuja rivirivissä ja vierivieressä. Niin kuin Suomessa heidän läsnäolonsa täällä on välillä ongelmallista. En ole romanien asemaan ja tilanteeseen täällä tarkemmin vielä perehtynyt, mutta ehkä kevään kuluessa tulee tilaisuus kartuttaa tietouttani tästä poliittisesta ja yhteiskunnallisesta ilmiöstä enemmän.

Näin. Nyt olen taas urakoinut viikon kuulumiset tänne ja voin hyvillä mielin syödä lounasta seuraavaksi. Ruokana terveellistä kikherne-linssimuhennosta, jotten paisu ihan palloksi herkullisten briochien ja croissanttien voimasta. :) Nauttikaa siis ruisleivästä te kynnelle kykenevät, vaikka laskiainen onkin kohta ja saa herkutella pullalla. :D Kirjoittelen taas pian lisää ja raportoin tapahtumista Euroopan tällä suunnalla. Siihen asti voikaa hyvin, muistakaa joie de vivre ja pysykää ihanina! Je vous aime tout le monde. Milliers de bisous à tous.

Un peu de culture, boulot et vie francais

Bonsoir mes amis! Jälleen kerran on tullut kuulumisten aika. Viime kerrasta vierähti lähes viikko, mutta se ei juuri haittaa, koska matkan varrelta on kertynyt mukavasti kerrottavaa. Joten pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan ja viime viikon tapahtumien läpikäymiseen.

Tiistaina aika pian sen jälkeen, kun olin edellisen blogitekstin tänne laittanut, puhelimeni soi. Siellä oli ihana ja vieraanvarainen "vuokraemäntäni" Tuulia, joka kysi kiinnostaisiko minua lähteä keskiviikkona oopperaan katsomaan ilmaiseksi Carmenin kenraaliharjoituksia. Oopperan ystävänä otin Tuulian ystävällisen tarjouksen kulttuurielämyksestä mielihyvin vastaan. Tämän tarinan juju on siinä, että ooppera ei ollut Luxemburgissa, vaan Ranskan puolella kaupungissa nimeltä Metz. Sinne siis matkasin keskiviikkona iltapäivällä töiden jälkeen Luxista junalla nauttiakseni korkeakulttuurista. Kokemus oli oikein hieno, sillä Carmen oli loistava. Paljon parempi kuin Helsingissä näkemäni versio, sillä ajankuva oli ranskalaisessa sovituksessa parempi (sijoittui 1800-luvulle, kun Helsingin esitys tapahtui 1930-luvulla Espanjan sisällissodan aikana), eikä oopperatalossakaan ollut mitään valittamista. Mutta oopperasta kohta lisää jahka olen saanut sanottua muutaman sanan Metzin kaupungista.

Metz sijaitsee Pohjois-Ranskassa noin 60 km Luxemburgin kaupungista ja aika lähellä Saksan rajaa. Kaupunki on kuulemma jo Rooman valtakunnan aikana ollut olemassa ja yksi roomalaisten tukikohdista heidän valloitellessaan Germaniaa (Gallithan olivat tuossa vaiheessa Asterixin kylää lukuunottamatta luopuneet taistelusta roomalaisia vastaan). Metz teki minuun vaikutuksen, vaikka sinne saapuessani satoi kaatamalla vettä ja oli jo pimeää. Matka Luxista kesti junalla vajaan tunnin ja maksoi 15€, mikä on paljon paikallisjunasta. Bussilla pääseekin kuulemma halvemmalla, mutta juna oli minun tapauksessani kätevin vaihtoehto. Juna-asemalla palloilin hetken kaatosateessa ja etsin hiljalleen vetistyvän karttani avulla suuntaa, jonne lähetä päästäkseni vanhaan kaupunkiin ja keskustaan. Oikea suunta löytyi pienen etsiskelyn jälkeen ja sateesta huolimatta sain ihastella Metzin sokkeloisia keskiaikaisia katuja ja viehättävää tunnelmaa. Talot olivat vanhoja, tunnelma ranskalaisen elegantti, mutta samalla mutkaton ja kaupungin yleisilme henki historiaa. Kaupungin katedraali ei ollut enää auki, mutta sen sijaan se oli komeasti valaistu ja upea näky pimeiden katujen keskeltä kohotessaan. Metzissä näytti olevan kaikki ainekset miellyttävälle päiväretkelle, sillä historiallisen tunnelman ja kauniiden rakennusten lisäksi kaupungissa vaikutti olevan erinomaiset shoppailumahdollisuudet. Pahaksi onneksi, tai ehkä sittenkin hyväksi, kaikki kaupat menivät paikalliseen tapaan todella aikaisin kiinni eli viimeistään klo 19. En siis lyhyellä piipahduksellani Metziin ehtinyt liiemmälti rahojani tuhlaamaan. Paluu kaupunkiin sekä turistina että shoppailijana on kuitenkin pikapuolin edessä.

Tapasin Tuulian ja hänen kolumbilaisen ystävänsä Juanin (joka on opiskellut Merzissä ja työskentelee siellä nyt insinöörinä) oopperan luona ja pääsin nauttimaan sekä historiasta että Carmenin lumosta. Metzin oopperatalo on Ranskan vanhin yhä toiminnassa oleva ooppera ja se on rakennettu vuonna 1752. Rakennus on pidetty erittäin hyvässä kunnossa ja siinä oli vanhan (hyvän) ajan tunnelmaa, sillä penkit katsomossa oli verhoiltu punaisella sametilla ja katsomo oli ympyrän muotoinen sekä kolmessa kerroksessa. Istuimme aivan ylhäällä piippuhyllyllä (ilmaiset liput, joten mitä muuta voi odottaa), mutta sieltä näki lavalle erittäin hyvin. Kuten aiemmin jo todettua, ooppera oli vaikuttava kokemus ja eniten pidin siistä, että ymmärsin jonkin verran jopa oopperan sanoja. Carmenin esityskieli on ranska ja paikalla ei Helsingin oopperan tapaan ollut tekstitystä. Niinpä sain nauttia Carmenista ranskaksi Ranskassa ja olla oikein ylpeä siitä, että ymmärsin niinkin paljon kuin ymmärsin. Oopperan hahmottamisen kannalta oli kuitenkin hyvä, että olin nähnyt teoksen aiemmin - juonta oli helpompi seurata ja sain nauttia komeasta esityksestä vailla ikäviä kysymysmerkkejä juonen epäselvyydestä. Suosittelen vastaavaa kokemusta (oopperaelämystä vanhassa oopperatalossa) kaikille, joita kyseinen taiteenlaji suinkaan viehättää. Upea kokemus kertakaikkiaan!

Torstainakin minulla oli iltamenoa, sillä minut oli suurlähetystön muun henkilökunnan mukana kutsuttu suurlähettilään residenssiin illalliselle ja illanviettoon. Tilaisuus oli oikein mukava, vaikka etukäteen sitä vähän jännitinkin. Työkaverini ovat kuitenkin oikein kivoja ja tunnelma juhlissa rento. Tapasin samalla työkavereideni toisia puolikkaita eli aviomiehiä. Keskustelu soljui päivällisen aikana kolmella eri kielellä eli suomeksi, englanniksi ja ranskaksi. Ruoka, viini ja seura olivat erinomaisia. Minulla oli pöytäavecinani työkaverini Minnan ranskalainen aviomies Frèdrick, joka puhuu jonkin verran suomea. Keskustelumme ruokailun aikana sujuikin siis sekä ranskaksi että suomeksi. Ensimmäinen kerta, kun olen oikeasti keskustellut ranskaksi kenenkään ranskalaisen kanssa. Olin yllättynyt, kuinka luontevasti kieli tuli suustani, vaikka sanavarastoni onkin onneton. Kielen ymmärtäminen on myöskin kehittynyt hurjasti, joten mitä ilmeisimmin kielitaitoni on alkanut kohentua, vaikka vaikeuksiakin toki on. Myös viinillä saattoi olla vaikutusta ranskan taitojeni kohenemiseen ja suun nopeutuneisiin liikkeisiin. :) Ilta oli kaikenkaikkiaan oikein hauska ja residenssi kaunis vanha rakennus rauhallisella kadulla Luxin keskustassa. Minulle jäi juhlista oikein hyvä mieli ja fiilis, vaikka jouduinkin karkaamaan jo klo 21 jälkeen, sillä kotimatka Ranskaan on pitkä ja seuraavana aamuna oli töitä.

Edellisen lauseen lopusta pääsenkin osuvasti tämän kappaleen aiheeseen eli työhöni Suomen Luxemburgin suurlähetystössä. Olen (niin kuin kaikki muutkin suurlähetystön työntekijät) allekirjoittanut töihin tullessani vaitiololupauksen eli en voi duunistani kauhean yksityiskohtaisesti kertoa. Yleisellä tasolla kuitenkin todettakoon, että viihdyn töissä oikein hyvin, sillä toimenkuvani on monipuolinen avustavista tehtävistä omiin projekteihini. Parin viikon aikana olen päässyt etsimään tietoa, kirjoittamaan raportteja ja tapaamaan ihmisiä. Kohokohtia ovat olleet mm. kyyti diplomaattiautossa (virka-auto), Luxemburgin politiikkaan tutustuminen paikan päällä, nettisivujen päivityksen opettelu (hyödyllinen taito osata) ja ranskan kielen jatkuva käyttäminen. Ja tietenkin se, että minut mainitaan kuvalla varustettuna osaksi suurlähetystön henkilökuntaa nettisivuillamme (www.finlande.lu). Kivaa siis on ja on mukavaa ola töissä. Kelan kanssa vielä väännän rahoituksesta kättä, sillä työttömyyskorvaushakemukseni on kolmen viikon jälkeen yhä edelleen käsittelyssä. Mutta asiat selviävät vähitellen, joten keskityn vain nauttimaan palkattomasta duunistani vailla rahahuolia. :D

Rahoituksesta pääsenkin sitten rahan tuhlaamiseen. Koska ei ole mitään mitä tuhlata, olen välttynyt liialta shoppailulta tai muulta rahankäytöltä. Muutaman vaatteen olen alennusmyynnistä ostanut (mm. neuletakin kylmyyttä vastaan) sekä tietenkin ruokaa, joka ei onneksi ole kovin kallista. Hyvää se sen sijaan on. <3 Mikään ei ole ihanampaa kuin aamuvarhaisella kävellä croissanteilta tuoksuvan leipomon oven ohi ja tuoksutella ihania leivonnaisia. Leipomot ovatkin paikallisessa ruokakulttuurissa juuston, viinin ja suklaan ohella parasta. Olen mitä ilmeisemmin oikeassa paikassa, kun kaikkia lempielintarvikkeitani saa täältä edullisesti ja laadukkaina versioina. Namskis. :) Ruokamenojen pienuus on siis auttanut köyhyyteni ahdingossa huomattavasti samoin kuin elämäni lähes ilmaiseksi Tuulian kotona. Oma vuokrakämppä on tietenkin ollut hakusessa koko ajan, sillä enhän voi kenekään siivellä loputtomiin elellä. Nyt näyttäisi siltä, että kämppä on löytynyt ja muutto olisi edessä maaliskuun alussa. Koska muutto ei ole vielä satavarmaa, en paljasta kämpästä enempää kuin, että se sijaitsee Luxin keskustan liepeillä ja hinta 400€ kuukaudessa. Kyseessä on siis vuokrahuone kimppakämpässä. Kävin katsomassa kyseistä huonetta ja asuntoa lauantaina ja hyvältä vaikutti. Tällä viikolla toivottavasti selviää, saanko asunnon vai jatkuuko etsintä yhä. Pitäkää peukkuja!

Ja jo toisen kerran tähän loppuun sekalaisia huomioita Luxemburgista ja arjestani Keski-Euroopassa. S'il vous plaît une autre fois!

* Luxemburgin kaupunki: Oikein nätti, söpö, herttainen ja viehättävä. Mitä enemmän siellä viettää aikaa, sen kauniimmaksi se muuttuu. Iltavalaistuksessa kaupunki on upea ja päiväsaikaan siellä vallitsee leppoisa tunnelma. Erityisen kaunis Luxin vanha kaupunki oli viime lauantaiaamuna, jolloin oli pikkupakkasta ja kaduilla hiljaista. Tunnelma oli lähes taianomainen, kun aurinko paistoi kuulaassa pakkasaamussa. Très belle!

* Arki: Alkaa vähitellen muotoutua. Elämäni Tuulian kotona sujuu hyvin ja olemme vähitellen ystävystyneet. Lauantaina arkinen aherrus työssäkäynnin lomassa huipentui siivouspäivään kera imurin, luutturätin ja mattopiiskan. Työmatkat ovat jo rutiinia ja Ranskan puolella on ihan mukava asua, vaikka matka Luxiin onkin aika pitkä. Tuntuu hyvältä ja oikealta olla täällä, vaikka arki vieläkin hakee paikkaansa.

* Elämää rajalla: Sitä ei oikein tajua. Kuljen päivittäin kolmessa maassa (Ranska, jossa asun, Luxemburg, jossa käyn töissä ja Belgia, jonka puolelta työmatkabussini ajaa lyhyen matkaa), mutta tätä ei oikein tajua, koska rajoilla ei ole mitään kontrollia tulleista puhumattakaan. Eri maiden välillä voi siis sukkuloida vapaasti ja aivan tavallista toimintaa on Tuulian ja minun sunnuntainen retkemme autolla kolmeen maahan. Kävimme nimittäin Luxemburgin puolella iltapäiväkävelyllä, ajoimme Belgiaan Athusin söpöön pikkukaupunkiin syömään hampurilaiset ja ranskalaiset (halpaa ja hyvää! - ranskanperunathan ovat belgialainen keksintö) ja palasimme takaisin Ranskaan ostoksille ja kotiin. Ilmeisen normaalia toimintaa tässä maailman kolkassa, vaikka minua ajatus eri maiden välillä ristiin rastiin reissaamisesta vielä hiukan hämmentää.

* Portugalilaiset ja luxemburgilaiset: Erittäin näkyvä vähemmistökansalaisuus Luxemburgissa. Portugalia kuulee ja näkee kaikkialla. Syy tähän löytyy historiasta, sillä jossain vaiheessa II maailmansodan jälkeen Luxemburgiin tuli/otettiin paljon portugalilaisia vierastyöläisiä, jotka tulivat jäädäkseen. Niinpä maassa on nyt suuri joukko portugalilaisia ja heidän jälkeläisiään. Faktahan on se, että luxemburgilaiset ovat kohta vähemmistössä omassa maassaan ja luxemburgin kielikin uhkaa kadota englannin, ranskan ja saksan jalkoihin. Toivotaan, ettei näin kuitenkaan käy. Luxemburgin kieltä en osaa ja tuskin kauheasti opinkaan, sillä sitä ei juuri kaduilla kuule. Lingua franca täällä on ranska ja sitä itsekin käytän kaikkialla. Luxemburg on kuitenkin maan virallinen kieli, joten ehkä muutama sana tarttuu päähän täällä ollessani.

* Liikenne ja liikkuminen: Sujuvat hyvin ruuhkista huolimatta. Joukkoliikenteessä ei ole valittamista, vaikka pieniä kommeluksia onkin sattunut. Viimeisimpänä matkakortin leimauksen unohtaminen, mikä johti nuhteisiin konduktööriltä. Jälleen kerran tein blondit ja unohdin leimata kortin kahtena peräkäisenä päivänä, jolloin sain siis kahdet nuhteet. Puolustuksekseni sanon, että en muistanut kahden tunnin vaihtoaikaa ja siksi en korttia leimannut, vaikka olisi pitänyt. Luulin siis, että vaihtoaikaa on vielä jäljellä, vaikka se loppui junamatkani aikana. Onneksi en saanut sakkoja ja iloisena yllätyksenä oli se, että ymmärsin ranskankieliset nuhteeni vaivatta. :) Toinen hauska liikenteeseen liittyvä asia sattui lauantai-aamuna, kun olin menossa Luxiin kämppää katsomaan. Nousin bussiin tavalliseen tapaan tutulta pysäkiltä, mutta ennen kuin matka jatkui, kuski jätti bussin pysäkille ja meni lähileipomoon ostamaan croissantin. Tapaus sai hymyn huulille ja ensimmäinen ajatukseni oli, että vain Ranskassa. Viis bussin aikataulusta, kunhan kuski saa aamu-croissantinsa. Todellista joie de vivreä, ne 'cest-pas?

* Elämän hassuja kommelluksia: Sarjassamme tilannekomiikkaa: lasiovea päin käveleminen. Minä tein näin yhdessä vaateliikkeessä. Ei sattunut, mutta ensimmäinen ajatus oli, että toivottavasti kukaan ei nähnyt. Toivottavasti kukaan ei nähnyt.

* Kauppojen aukioloajat: Tai ehkä pitäisi pikemminkin kirjoittaa niiden puute. Jos Suomessa kaupat ovat auki nykyisin lähes aina ja kaikkialla, täällä asia ei ole niin. Sekä Ranskassa että Luxissa kaupat menevät kiinni viimeistään klo 19.00 yleensä jopa jo klo 18.00. Sunnuntai-aukiolo on äärimmäisen harvinaista. Kaupassa käyminen töiden jälkeen tuottaa siis välillä haastetta, mutta onneksi on lauantai, jolloin voi käydä ostoksilla. Syynä aukioloaikoihin on todennäköisesti vallitseva kulttuuri, jossa kotirouvastatus on vielä voimissaan. Työtätekemättömät rouvat ehtivät siis shoppailla paremmin päivällä työssäkäyviä suomalaissisariaan enemmän ja siksi kauppojen ei tarvitse olla auki enää illalla. Sunnuntaisin kaupat ovat kiinni siksi, että katolisen kulttuurin alueella se on yhä edelleen pyhäpäivä, jolloin levätään eikä shoppailla. Muutama sunnuntaisin aukioleva kauppa vahvistaa säännön poikkeuksellaan.

* Kissat: Tuulialla on suloiset kissat kotonaan. Olen vallan hullaantunut suloisiin karvapalleroihin, vaikka olenkin henekeen ja vereen enemmän koiraihminen. No, karvainen on aikan karvainen. Kissat Gustave ja Edward (minulle Gustaava ja Eetu) ovat todella ihania ja piristävät talvista arkea kummasti. Parhaillaankin Gustaava istuu vieressäni pesemässä itseään ja kehräämässä. Kissoista riittää myös hupia, sillä Gustaavan ääntely viimeviikkoisen kiiman aikana oli vertaansa vailla. Voi sitä kujerruksen, mouruamisen ja ininän määrää. Neiti oli hyvin hämmentynyt omasta olotilastaan ja ilmaisi sen huutamalla milloin milläkin äänellä. Nyt kiima on ohi ja kissa taas oma itsensä. Suloisia otuksia molemmat karvaiset ja tuovat paljon iloa elämään.

* Madame: Se olen minä - kaikkialla. Ranskassahan on kohteliasta teititellä ja käyttää titteleitä. Niinpä minuakin siis teititellään ja rouvitellaan kaikkialla. Rouvittelu on kuulemma turvallisempaa kuin neidittely, sillä auta armias, jos erehdyt neidittelemään rouvaa. Täällä tällaisilla titteleillä on kuulemma vielä merkitystä - jopa byrokratiassa, sillä mademoiselle-tittelin (neiti) kanssa kukaan ei pankissa tenttaa aviomiehen tuloja ja verotustietoja. Vaikka ymmärränkin madamen funktion, niin silti jatkuva rouvittelu tuntuu hiukan oudolta. Ensireaktioni on lähestulkoon aina käsieni katselu, ei löydy sormuksia sormista, ei. Mutta kohteliaisuushan on hyve ja madame tuntuu siksi mukavalta. Onhan se kuynnioituksen osoitus. Tuulia myös lohdutti, että madame on merkki aikuisuudesta - yleensä pieniä ja nuoria tyttöjä neiditellään. Aikuiselle naiselle sanotaan madame. Olen siis ilmeisesti aikuinen täkäläisten kohteliaisuuskäytäntöjen perusteella.

* Poskisuukot: Kiinteä osa sosiaalista kanssakäymistä ja kulttuuria. Vaikka tiesinkin poskisuukkojen olemassaolosta, unohdin sen kokonaan. Niiden tärkeys paljastui vasta tavatessani Tuulian paikallisia ystäviä, jotka suukottelivat minuakin poskelle kuin vanhaa ystävää, vaikka tapasimme ensimmäistä kertaa. Tämä on toistunut muidenkin paikallisten kanssa. Se on suomalaisesta hiukan outo tapa, vaikka onkin hyvin herttainen. Toisaalta on meilläkin kulttuuriset omituisuuteemme. Heitämme vaatteet pois ja menemme alasti saunaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Ranskassa ja Keski-Euroopassa alastomuus muuten on iso tabu. Kotona ei kekkuloida alasti ja vaatteet vaihdetaan suljettujen ovien takana, mieluiten kylpyhuoneessa lukkojen takana. Lapset eivät näe vanhempiaan alasti ja yhteissauna on pöyristyttävä ajatus. Mutta suukkoja voidaan kyllä antaa tutuille ja tuntemattomille. En osaa päättää, kumpi siis on omituisempaa, ranskalaiset poskisuukot vai suomalainen alastomuus tuntemattomien seurassa. Molemmissa on kuitenkin hyvät puolensa, joten palattuani Suomeen suukottelen kaikkia saunassa alasti. :)

Huhhuh, kun tuli taas paljon tekstiä. Mutta nyt on saatu tämänkertainen anti ammennettua lukunälkäisen kansan ulottuville. Toivottavasti voitte kaikki hyvin siellä lumisessa Suomessa tai missä ikinä. Ja toivottavasti kuulumisiani on ilo lukea. :) Ihanaa alkavaa helmikuuta kaikille ja à bientôt! Bisous! XXX